Hirvivaroitusmerkit kertovat hirvien yleisimmät tienylityskohdat. Nämä alueet päivitetään joka vuosi kolaritilastojen perusteella. Mutta etenkin metsästyskauden aikana hirviä voi tulla tielle muuallakin. Jahtien seurauksena hirvien tavanomaiset liikkumisajat myös muuttuvat.
Vaaran paikat
Hirvi lähtee tienylitykseen sitä todennäköisemmin mitä vähemmän sen valitsemalla ylityspaikalla on liikennettä. Ennen tienylitystä hirvi saattaa seisahtaa aivan tienreunan tuntumaan tarkkailemaan liikennettä. Yhden hirven näkeminen on selvä varoitus siitä, että muita hirviä voi olla lähistöllä. Takana tulevat hirvet seuraavat johtajahirveä ja suhtautuvat tien ylitykseen johtajaa varomattomammin.
Tilannenopeus
Liian suuri tilannenopeus lisää merkittävästi loukkaantumisriskiä hirvikolarissa. Henkilöautolla ajetuista kuolemaan johtaneista hirvikolareista 75 prosentissa nopeus on ollut vähintään 100 km/h. Nopeuden alentaminen on oleellisin varotoimi. Sillä kohtaa, missä auto pysähtyy 80 km/h nopeudesta, satasta ajavalla vauhtia on vielä lähes 70 km/h.
Läheltä piti
Läheltä piti -tilanteita tapahtuu 30 kertaa enemmän kuin kolareita. Kolarin syntyyn onkin usein myötävaikuttamassa jokin häiriötekijä, kuten näköeste. Erityisesti pimeällä hirvikolarit sattuvat usein juuri ennen vastaantulijaa tai vastaantulijan jälkeen. Vauhtia kannattaa hiljentää vastaantulijan kohdalla ja käyttää mahdollisimman paljon kaukovaloja.
Hirvivaaran aikaan on hyvä tarkkailla tien vierustoja. Hirven jalkojen valkeat alaosat saattavat erottua auton valoissa. On myös hyvä tietää, että hirven silmät kiiluvat aivan kissan silmien tavoin.
Monet hirvikolareissa olleet ovat yllättyneet siitä, että hirvi on hypännyt melko tiiviinkin autojonon keskelle. Useimmiten hirvet karttavat ihmistä. Hirvi ei hahmota autoa samalla tavalla kuin eläviä olentoja.
Vuonna 2002 Suomessa ajettiin yleisillä teillä 5 408 hirvieläinonnettomuutta, joissa kuoli viisi ja loukkaantui 331 ihmistä. Keskimäärin vuosittain hirvieläinonnettomuuksissa kuolee kymmenen ja loukkaantuu 313 ihmistä.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia