Fordilla on aihetta todelliseen fiestaan.
Ruotsin rallissa Fiesta WRC:n kaksoisvoitto alkoi näyttää selvältä jo viimeisen ajopäivän ensimmäisten erikoiskokeitten jälkeen. Kärjessä ajoivat voitosta Mikko Hirvonen ja norjalainen Mads Östberg. Kolmoisvoiton uhkana olivat vain Petter Solberg ja Sebastien Ogier, joista kumpikin ajoi Citroen DS3 WRC-autoilla.
Kisaa kolmospaikasta käytiin aina viimeisille metreille saakka. Ogier teki hurjan nousun, ja pudotti aluksi Jari-Matti Latvalan viidenneksi.
Seuraavaksi Petter Solberg joutui antamaan hieman periksi, jolloin taistelu kolmossijasta muuttui Ogierin ja Latvalan väliseksi. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Latvala näytti nopeutensa.
Kilpailun viimeiset erikoiskokeet osoittivat, että Latvala olisi saattanut antaa kovan vastuksen voittajakaksikolle, jos epäonni, pienet tekniset virheet ja auton tekniikka eivät olisi hidastaneet vauhtia.
Jännitävän draaman lopppuhuipennukseen kuului sekin, että Petter Solbergilta otettiin kortti pois ennen viimeistä erikoiskoetta. Syynä ylinopeus siirtymätapialeella. Kakkoskuljettaja siirtyi kuljettajaksi, ja ajoi viimeisen neljän kilometrin erikoiskokeen. Petter Solberg sai vaihteeksi lukea nuotteja.
Suomalaisia löytyy tuloslistalla hieman alempaakin. Kimi Räikkönen oli kokonaiskilpailussa kahdeksas. Sijalta 18 löytyy myös suomalainen, Ari Laivola (Peugeot 207 S2000).
Videokuvaa rallista: http://wrc.com/video/onboards/sweden-2011-raikkonen-on-ss13/?vid=1999
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia