Kesäkuussa uutisoitiin, että kiinalainen Sichuan Tengzhong Heavy Industrial Machinery Co ostaa Hummerin. Sichuan Tengzhong on yksityinen yritys, joka on erikoistunut teiden rakentamisessa tarvittavien tuotteiden ja ajoneuvojen myyntiin.
Kiinalaisten arveltiin saaneen Hummerin halvalla, huhuttu kauppahinta oli 100 miljoonaa dollaria, jonka arvioitiin olevan vain noin kuudesosa todellisesta arvosta. Toki automerkin arvon määrittäminen on perin vaikeaa varsinkin nykytilanteessa.
Bensasyöppö Hummer on ollut myynnissä jo vuodesta 2008, siis ennen kuin GM:n talousvaikeudet nousivat maailmanluokan uutiseksi. Jo tuolloin huimasti nousseet bensiinin hinnat saivat USA:ssakin suurten ja janoisten autojen kaupan miltei loppumaan.
Hummer on viimeinen niistä GM:n merkeistä, joista yhtiö pyrki saneeraussuunnitelmassaan eroon. Saturnia ajetaan alas, samoin Pontiacia. Saabin kauppa lyötiin lopullisesti lukkoon 23. helmikuuta.
Esisopimuksen mukaan Hummerin myyntiverkoston piti jatkaa toimintaansa omistajan vaihtumisesta huolimatta, samoin tuotannon. Uusi käänne on siis kova isku myös monille amerikkalaisille autokauppiaille.
Hummerin suosio USA:ssa on viime aikoina romahtanut, eikä autolla ole vientimarkkinoillakaan ollut kovin suurta kysyntää. Voidaankin arvioida, että Kiinan hallintobyrokratia saattoi pelastaa Sichuan Tengzhongin. Kenties tarkemmat markkina-analyysit ovat paljastaneet, ettei kauppa olisikaan ollut kovin järkevä. Niinpä luvan epääminen kaupalta ei välttämättä ollutkaan kiinalaisyhtiölle kovin harmiteltava asia.
GM sen sijaan joutui hankalampaan tilanteeseen. Se joutuu nyt ajamaan myös Hummerin toiminnan alas, ja siitä aiheutuu runsaasti kustannuksia.
Toisaalta internetissä on myös kerrottu, että Sichuan Tengzhong voisi jatkaa kauppojen hieromista GM:n kanssa niin, että ostajana olisi Sichuan Tengzhongin ja Caymansaarille rekisteröidyn New J&A Investment Managementin perustama yhteisyritys. Näin kierrettäisiin Kiinan hallituksen vastahakoisuus.
Juuret juontavat Jeepiin
Hummer on alunperin USA:n armeijan tarpeisiin yli 30 vuotta sitten kehitetty maastoauto. High Mobility Multipurpose Wheeled Vehicle, HMMWV, joka sai lempinimen Humvee. Auton siviiliversiota alettiin myydä nimellä Hummer.

Hummerin edeltäjä HMMWV on totuttu näkemään kuvisssa tällaisissa olosuhteissa.
Valmistaja oli Jeepin entisen omistajan American Motorsin perustama AM General ja valmistuspaikkana South Bend Indianassa.

Hummer H1:n pyörännavoissa on hammaspyörävälitys. Sen avulla maavara on saatu merkittävästi suuremmaksi. Kuvassa näkyy mYös rengaspaineiden säätöjärjestelmä. Pyörännapaan tulee paineilmaputki, ja sen avulla voidaan renkaiden paineita muuttaa kesken ajon. Renkaan sisältä pilkistää tyhjällä renkaalla ajon mahdollistava tukirengas
AM General myi siviilikäyttöön tarkoitettujen Hummer-autojen valmistusoikeudet General Motorsille 1999. Se jatkoi alkuperäisen, sittemmin H1-malliksi nimetyn auton valmistusta vuoteen 2006. Vuonna 2002 rinnalle tuotiin uusi ja hieman herraskaisempi malli H2. Malli H3 tuli tuotantoon vuoden 2006 lopulla.

HMMW on leveä ja korkea, ja joustovarat ovat pitkät. Maasto-ominaisuudet ovat tästä syystä ensiluokkaiset.
Hummereita valmistetaan Kiinassa jo nyt. Tiettävästi siellä valmistetaan ainakin kahta kopiomallia. Dongfeng Motors valmistaa alkuperäisen Humveen muunnosta nimellä EQ2050, ja SAC valmistaa mallia SFQ-2040.

Hummer H2 esiteltiin vuonna 2003. Se oli tuntuvasti perushummeria mukavampi, ja sen ulkomitat soveltuvat paremmin kaupunkiajoon.

Uusin lisä mallistoon oli v. 2006 esitelty Hummer H3.
TL-verkkotoimitus, tiedot Automotive News, Yahoo! News
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia