Itella töppäsi - tuhansia autoja käyttökiellossa

Trafi
Tykkää 4 Ei tykkää 4
Kommentit

13

VEROTUS | 5.7.2012
toimitus TL-verkkotoimitus

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta on jäänyt tulostamatta ja lähettämättä 33 000 ajoneuvoverolippua Itellan tulostuspalvelussa toukokuun alussa tapahtuneen virheen takia. Verojen eräpäivä on ollut 12. tai 13.6. Jos autoilijat eivät ole oma-aloitteisesti maksaneet veroja, Trafi on asettanut autot ajoneuvoverolain mukaisesti käyttökieltoon.

Toukokuun 1.-3. päivä on jäänyt lähettämättä noin 33 000 ajoneuvoverolippua tulostuksessa tapahtuneen virheen takia. Satojen yritysten tapaan myös Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi käyttää laskutuksessaan Itellan tulostuspalvelua. Tiedot toimitetaan sinne sähköisessä muodossa, ja Itella tulostaa ja postittaa laskut.

Verolippujen eräpäivä on pääsääntöisesti ollut 12.–13.6.2012. Ne autot, joiden ajoneuvovero on edelleen maksamatta, ovat käyttökiellossa. Verovelvollisille on lähtenyt maksumuistutus ja tieto käyttökiellosta.

Ongelma ei koske niitä, joilla veron maksaminen on hoidettu suoraveloituksella. Virhe on tapahtunut Itellan tulostuspalvelussa.

Laki on kirjoitettu niin, että virhe on tällaisessakin tilanteessa autonkäyttäjän vastuulla: Jos verovelvollinen ei ole saanut verolippua, hänen on pyydettävä sitä Liikenteen turvallisuusvirastolta siten, että veron voi suorittaa eräpäivänä. (Ajoneuvoverolaki, 21 §).

Säännös on kohtuuton kuten verolait yleensäkin. Autonkäyttäjän pitäisi siis pitää itse kirjaa siitä, että vero on varmasti maksettu! 

Lain 58 §  määrää käyttökiellosta, säännös on tyly:

Ellei veroa tai sen erääntynyttä osaa ole suoritettu määräajassa, ajoneuvoa ei saa käyttää liikenteessä (käyttökielto). Ajoneuvoa ei saa käyttää liikenteessä siinäkään tapauksessa, että ajoneuvon omistus tai hallinta on siirretty muulle kuin verovelvolliselle. Valvovan viranomaisen on otettava käyttökiellossa olevan ajoneuvon rekisterikilvet ja rekisteröintitodistus haltuunsa. Poliisi-, tulli- tai rajavartioviranomaisen kirjallisella luvalla ajoneuvon saa kuitenkin kuljettaa luvassa määrättyyn paikkaan säilytettäväksi.

Elikkä kilvet ja rekisteröintitodistus lähtevät, jos veroa ei ole maksettu. Ei ole tiedossa, miten moneen autonkäyttäjään tätä säännöstä on Itellan tekemän virheen takia sovellettu. Nyt Trafi sentään onneksi pyrkii oikaisemaan alihankkijansa tekemän virheen.

Trafi tiedottaa asiasta näin: Verovelvollisille lähetetään uusi ajoneuvoverolippu uudella eräpäivällä. Jos verovelvollinen maksaa ajoneuvoveron jo tulleella maksumuistutuksella, hän voi jättää korot maksamatta. Trafi poistaa tästä tilanteesta aiheutuneet käyttökiellot ajoneuvoliikennerekisteristä. Trafi on tiedottanut asiasta katsastustoimipaikoille ja poliisille.

Tykkää 4 Ei tykkää 4
Avainsanat: ajoneuvovero, Itella, Trafi

Kommentit

13 kommenttia
Vierailija

Ei ole muuten ensimmäinen kerta. Itse jouduin samaisen sähläyksen kohteeksi 2009 tuontiautoni kanssa. Olivat myös jättäneet postittamatta ja tyly oli vastaanotto kun väitin etten ollut ko. maksua edes saanut. Menevät täysin ko.kohtuuttoman säännöksen taakse ja kuukauden päästä tuli lyhyt viesti jossa pahoiteltiin ja hyvitettiin myöhästymis maksu. Esimieheltä jolle asian vein, ei tietenkään tullut mitään vastinetta.

Vierailija

"Trafi poistaa tästä tilanteesta aiheutuneet käyttökiellot ajoneuvoliikennerekisteristä. Trafi on tiedottanut asiasta katsastustoimipaikoille ja poliisille."

Tekevälle sattuu ja välillä viranomainen, kuten Trafikin tekee virheitä. Tästä pisteet Trafille, koska heillä on selkärankaa toimia maalaisjärjen mukaisesti ja korjata virheensä - eikä kohtuuttoman verolain mukaan, siirtäen vastuuta kansalaisille - kuten lainsäätäjän ajatus on ollut!

caddy

Meillä meinasi sunnuntaina jäädä Viron reissu väliin, mutta onneksi tullin ihmisillä oli kyky joustaa. Tarjosivat omaa konettaan verkkomaksua varten siinä odotuskentällä. Rahat siirtyivät Trafille ja matka jatkui.

caddy

Meillä meinasi sunnuntaina jäädä Viron reissu väliin, mutta onneksi tullin ihmisillä oli kyky joustaa. Tarjosivat omaa konettaan verkkomaksua varten siinä odotuskentällä. Rahat siirtyivät Trafille ja matka jatkui.

Itsekin Itellalainen

Itellahan tässä on taas ryssinyt hommansa. Jos minulla on jotain tärkeää ja arvokasta lähetettävää, en sitä kyllä Postiin laita.

Vierailija

Jotain perustavaa laatua olevaa vikaa on tässä maassa kun tuollaiset täysin kohtuuttomat lait ovat menneet läpi!

Vierailija

Meillä on onneksi vapaa liikkuvuus, niin kukin pääsee muuttamaan sinne Onnelaansa. Täällä kun automiehiä kohdellaan niin kaltoin, niin eihän täällä asu pirukaan. Nyt vain laittomaksi siirtolaiseksi USA:han, autoilun kultamaahan!

Vierailija

Ei kaikkia muitakaan laskuja pääse pakoon sillä, että ilmoittaa laskun jääneen saapumatta. Säännöksessä ei ole mitään kohtuutonta, kokeilkaapa maksamattomuutta vaikka pankkinne lainan kanssa. Tai edes Tuulilasin tilauslaskun kanssa.

Voitaisiinko siellä toimituksessa listata myös kaikki muut kohtuuttomat verolait?

Vierailija

Elämä on autoilua varten! Eläköön elämä!

Vierailija

"meillä on vapaa liikkuvuus..."

no moni yrityshän onkin jo nostanut kytkintä ja lähtenyt, samalla on lähtenyt työpaikkoja ja todella paljon hyviä veronmaksajia mutta ilmeisesti kansan kyykyttäminen mm. kohtuuttoman raskaalla verotaakalla on niin paljon tärkeämpää kuin maan pitäminen elinkelvollisena että antaa mennä vaan...

  • 1
  • 2
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com