Japani päätti pidentää vähäpäästöisten autojen verotukea

Japanin autoilua
Tykkää 9 Ei tykkää 19
Kommentit

0

YMPäRISTö | 11.12.2011
toimitus TL-verkkotoimitus

Japanin hallitus on päättänyt tukea maan autoteollisuutta jatkamalla vähän polttoainetta kuluttavien uusien autojen hankintaan kohdistuvaa verotukea kolmella vuodella .


Japani päätti pidentää vähäpäästöisten autojen verotukea

Alkujaan uusien ympäristövaikutuksiltaan edullisten autojen saaman verotuen oli määrä päättyä Japanissa huhtikuussa 2012. Autoteollisuuden suurten vaikeuksien vuoksi Japanin hallitus päätti kuitenkin, että verotuki jatkuu kolme vuotta aiottua pidempään eli vuoden 2015 huhtikuuhun saakka.

Japanin hallitus päätti myös ottaa uudelleen käyttöön syyskuussa päättyneen ympäristöystävällisten autojen ostamista kannustavan tukiohjelman. Sen avulla vaikutetaan sekä koko maan talouteen että autoteollisuuden toimintaedellytyksiin myönteisellä tavalla, hallituksen edustajat perustelivat päätöstään.

Japanin autoteollisuus on vaikeuksissa Japanin kansantalouden tilanteen, tsunamin vaikutusten sekä vientiä vaikeuttavan jenin nousevan kurssikehityksen vuoksi. Koska autoteollisuus vaikuttaa hyvin voimakkaasti maan talouteen, Japanin hallitus piti verotuen jatkamista perusteltuna..

Japanilainen joutuu maksamaan autostaan veroja, jotka määräytyvät kolmen eri seikan vuoksi. Auton käyttömaksu maksetaan vuodeksi eteenpäin, ja se määräytyy auton moottoritilavuuden ja auton käyttötarkoituksen mukaan. Sen lisäksi autolle määrätään vero auton painon mukaan katsastustapahtuman yhteydessä. Katsastus tehdään kahden vuoden välein. Kolmanneksi riippumatta siitä, hankitaanko auto uutena vai käytettynä, oston yhteydessä on maksettava rekisteröintivero.

Auton rekisteröintivero (joka ajatukseltaan vastaa Suomen autoveroa) on 5 %. Vähäpäästöisten autojen vero on kuitenkin vain 2,2 %. Alennetun veron saavat esimerkiksi hybridit, sähköautot, ympäristövaikutuksiltaan ”ystävälliset” dieselit, kaasuautot ja polttokennoautot. Tällaisten autojen ostajien ei myöskään tarvitse maksaa rekisteröintiveroa eikä auton painoon perustuvaa veroa. Verohyödyn saavat sekä kotimaiset Japanissa valmistetut autot että vähäpäästöisyyden kriteerit täyttävät tuontiautot.

Autokauppa Japanissa ostoskeskuksessa

Yritysten autohankinnoissa alempaa verokantaa sovelletaan autoihin, joiden polttoaineenkulutus on 25 % alle valtion asettaman tavoitetason. Lisäksi sekä yksityishenkilöt että yritykset saavat tuen auton hankkimiseen, jos hankittava auto on tavallisen malliversion sijasta vähäpäästöinen.

Autokannan uudistamiseksi valtio maksaa uuden ympäristöystävällisen auton ostajalle bonuksen, jos uusi auto korvaa 13 vuotta vanhan auton. Tuen määrä puolitetaan, jos tukeen oikeutettava auto jää edelleen liikenteeseen.

Japanin uusien autojen markkinat ovat viime maaliskuun tsunamin seurauksena pudonneet tasolle, jolla viimeksi on oltu vuonna 1978.

Tykkää 9 Ei tykkää 19

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com