
Bensapumppu lakkasi toimimasta heti ensimmäisen tankkauksen jälkeen. Onneksi vieressä oli autokorjaamo, jonne Corsa työnnettiin. Uusi pumppu tuli seuraavana päivänä, mutta onneksi ei ollut mitään kiirettä. Vaihto maksoi yli 300 euroa.
Marraskuussa 2009 vein Saksaan myytäväksi 20 vuotta vanhan Toyota Corollan. Paluumatkaa varten ostin Opel Corsan vuosimallia 1993. Alussa oli vähän hankaluuksia, sillä bensapumppu sanoi sopimuksen irti, ja jouduin viemään auton korjaamolle bensapumpun vaihtoon.
Alkuvaikeuksien jälkeen Corsa palvelikin hyvin, ja rekisteröin sen Suomeen. No, siitähän tietenkin seurasi, että jouduin maksamaan Corsasta autoveron.

Rekisteröintikatsastus vaati hieman korjauksia autoon ja sivuvilkkujen asennuksen. Kun autovero oli maksettu, kilvet sai kiinnittää heti katsastuksen jälkeen.
Vanhojen pykälien mukaan autoverosta oli myös maksettava arvonlisäveroa. Ja se oli maksettava, vaikka Suomen valtiovarainministeriö venkoilikin, että ei se suinkaan ole arvonlisävero vaan sen tapainen vero. Niin niin, vaikka al-verovelvolliset saivatkin vähentää sen maksamistaan arvonlisäveroista, niin ei se kuitenkaan ollut alv vaan elv!
No, EY-tuomioistuin ei suuremmin arvostanut tällaista venkoilua vaan päätti viime maaliskuussa, että sellainen vero oli laiton. Niinpä Suomen verottaja jalomielisesti lupautui maksamaan muutaman viime vuoden aikana maksetut elvit takaisin ilman erillisiä hakemuksia.
Vähän aiemmin maksetut elvit verottaja sen sijaan päätti noin vain jättää plakkariinsa. Saa sitten nähdä, miten niiden kanssa käy, kuulemma oikeusprosessi on jo lähtenyt liikkeelle niidenkin osalta.
No, asiaan. Sunnuntaina 16.11.2008 ajoin Corsan Vikingin Tukholman-laivasta Turun tulliin ja hankin autoon komen kuukauden käyttöluvan ja siirtomerkit. Otin samalla autoon jatkuvan liikennevakuutuksen IF-vakuutuksesta tullin toimiessa asiamiehenä.
Nopea veropäätös, halpa lommo

Oikean kyljen iso lommo ja etuovessa listan alla ollut vaurio laskivat auton arvoa 19,55 euroa!
Seuraavaksi kävin 19.11.2008 Eteläisessä tullipiirissä Helsingin Vilhonvuorenkadulla tekemässä autoveroilmoituksen. Auton oikeassa kyljessä oli iso lommo ja muitakin peltivaurioita, joiden perusteella vaadin auton verotusarvoa alennettavaksi.
Päätös tuli nopeasti. Seuraavan viikon alussa postista tuli autoverotupäätös. Mukana oli Mahti-järjestelmästä tulostettu paperi, jossa ajoneuvotunnisteella 2100020900Opel Corsa 1.4 3D HB 44 KW autolle, käyttöönottopäivä 18.8.1993, oli määritelty yleiseksi pyyntihinnaksi 1 397 euroa. Auton ajokilometrimäärä oli 166 000 km. Tavanomaisiksi alennuksiksi määrättiin 419,10 euroa, joten yleiseksi myyntihinnaksi oli määrätty 977,90 euroa.
Ajoneuvon kuntotiedot -kohdassa ilmoitettiin, että auton kunto oli normaali, mutta oikean kyljen vaurioiden kuntovaikutus oli 2 % eli 19,55 euroa. Niinpä verotusarvoksi tuli 958,34 euroa.
Koska Corsan suurin sallittu kokonaismassa oli 1335 kg, autoveroprosentiksi määräytyi 18,3. Tällä perusteella autoveron suuruudeksi tuli 175,37 euroa.
Nimikkeellä "Autoverosta kannettava ALV" veroa perittiin lisäksi 38,58 euroa. Kaikkiaan veroja tuli siis maksettavaksi 213,95 euroa.
Kallista lainarahaa valtiolle
17.12.2009 pankkitilille tulla tupsahti 39,58 euroa. Maksaja oli Verohallinto/Etel. veronkanto, tarkoittaneeko tuo Eteläisen tullipiirin veronkantoa. Autoveron alv palautettava määrä oli pankkiin tulleen viestin mukaan 38,58, palautuskorko 1,00.
Illalla kotona odotti Lappeenrannan tullin lähettämä kirje, jonka otsikkona oli Muutos autoveropäätökseen. Kirjeessä kerrottiin, että autoverosta kannettu alv palautetaan, ja että miksi näin tehdään. Käsittelijän nimeksi oli merkitty Automaattinen.
Koska maksoin verot 2.12.2008, kyseessä oli siis vuoden ja 15 päivän pituinen sijoitus. Pääoma 38,58 euroa tuotti korkoa yhden euron. Vuotuisena korkona tuo teki 2,5 prosenttia. Parempi toki sekin kuin käyttelytilin käytännössä nollakorko.
Tuo 38,58 euroa oli siis valtiolla lainassa vuoden päivät. Prosenteissa tai euroissa korko ei ollut kovin kovin suuri, mutta kuluja siitä kuitenkin aiheutui aika lailla. Tuon summan palauttamiseen vaadittiin kuitenkin jonkin verran virkatyötä, joten useampia euroja se pikavippi valtiolle maksoi. Ei siinä sentään olla varsinaisten pikaluottoyhtiöiden satojen prosenttien koroissa, mutta aika epätaloudellisissa lukemissa kuitenkin.
Kun otetaan huomioon, että asiantuntijat jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten totesivat, että elvin periminen on Euroopan yhteisön lainsäädännön vastaista, muutaman virkamiehen jääräpäisyys tuli jälleen maksamaan valtiolle paljon. Mutta mikäpä on valtion rahaa tuhlaillessa, kun siitä ei joudu minkäänlaiseen vastuuseen!

Corsassa oli alkuperäinen tehtaan lasinen kattoluukku. Tällaisia ei monessa Suomi-Corsassa ole.
Tapio Ketonen
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia