Juho Hänninen voitti Turkin EM-rallin

Hanninen Turkissa
Tykkää 5 Ei tykkää 0
Kommentit

1

MOOTTORIURHEILU | 9.7.2012
toimitus TL-verkkotoimitus

Skodan Motorsportin Juho Hänninen hallitsi kauden kuudetta rallin EM-osakilpailua lähdöstä maaliin.

 

Hänninen Turkissa ylivoimainen
 
Juho Hänninen hallitsi Turkissa helteisiä ja pölyisiä olosuhteista mielin määrin. Kilpailussa toiseksi ajanut ja rallin voittoa puolustanut Turkin Yagiz Avci jäi suomalaiskuljettajasta 1.28,9 minuuttia.

- Olin kaikkina kolmena kilpailupäivänä ensimmäisenä reitillä ja irtosoran peitossa olleet soratiet olivat ensimmäisellä ajokerralla älyttömän liukkaita. Tosin ei meillä ollut voiton suhteen mitään hätää missään vaiheessa kisaa. Eilen yksi takavanne rikkoutui,  ja samalla meni rengas. Mutta muita ongelmia ei ollut.

Hanninen Turkissa kuva2

- Tänään rallin kolmelle viimeisellä EK:lle povattiin 20 prosentin todennäköisyydellä sadetta. Kun pääsimme erikoiskokeille, vettä tuli kaatamalla. Alla oli kaiken lisäksi kovanseoksen renkaat, joten pitoa ei ollut yhtään. Kolme viimeistä pätkää ajettiin hiljaa varmistellen, Hänninen totesi rallin jälkeen.

Rallin EM-sarjasta, jota ajetaan nyt 60. kertaa, on tämän kauden osalta ajettu nyt puolet, koska EM-sarja on jaettu kahteen kuuden osakilpailun vuosipuoliskoon. Jokainen sarjaan osallistuva kilpailija saa laskea molemmilta vuosipuoliskoilta neljän parhaan rallin pisteet lopullisiin pisteisiin. Nyt Hännisen pistejohto Puolan Michal Solowowiin on jo peräti 123 pistettä. Jos puolalaiskuljettaja aikoo mestariksi, hänen pitää yltää syyskaudella neljään voittoon.

- Voi olla, että meille mestaruuteen riittää yksi hyvä tulos syyskauden kilpailusta, sillä pistejohto on jo sen verran suuri. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle, Hänninen muistutti.

Seuraavan kerran Hänninen ja Markkula istuvat ralliautoon jo tulevana viikonloppuna Tsekin rallimestaruussarjaan kuuluvassa Bohemia-rallissa, jonka suomalaiskaksikko on jo kahdesti (2009-2010) voittanut. Hänninen saa asfalttirallissa vastaansa muun muassa tallikaverinsa Skodan Jan Kopeckyn sekä rallin MM-sarjaa kiertävän Norjan ja Fordin Mads Östbergin.
 
Lopputulokset: EM Bospori-ralli, Turkki:

1. Juho Hänninen – Mikko Markkula (FIN) Skoda 2.29.50,8
2. Yagiz Avci -  Behadir Gücenmez (TUR) Ford + 1.28,9
3. Luca Rossetti -  Matteo Chiarcossi (TUR) Skoda + 2.33,1
 
Ykköstila oli Hänniselle jo kauden kolmas EM-tasolla ja kaikkiaan kauden viides, kun mukaan lasketaan kaksi IRC-rallisarjan voittoa Pohjois-Irlannista ja Belgiasta.

Rallin EM-pistetilanne 6/12 osakilpailua:

1. Juho Hänninen (FIN) Skoda 172
2. Michal Solowow (POL) Peugeot 49
3. Giandomenico Basso (ITA) Ford 39

Hanninen Turkissa huollossa

Tykkää 5 Ei tykkää 0
Avainsanat: EM-ralli, Hänninen, ralli, Skoda

Kommentit

1 kommenttia
FT-86

Aika murhaava johto Hännisellä kokonaispisteissä :)

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com