Kaikki moottorikelkkailijoiden kuolinonnettomuudet ajettiin jäällä

Lumikelkka2
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

LIIKENNE | 9.2.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

Vuonna 2009 moottorikelkkaonnettomuuksissa kuoli 9 henkilöä, jotka kaikki olivat suomalaisia miehiä. Onnettomuudet tapahtuivat jäällä tai rannalla. Kuusi henkilöä hukkui, ja yksi matkustaja kuoli pudottuaan jäällä kelkan kyydistä.

Viina vahvasti mukana lekkailijoiden kuolinonnettomuuksissa

Kuolinonnettomuuksien kuljettajista kaksi kolmannesta oli vahvassa humalassa. Verikokeissa mitattu korkein promillemäärä oli 3,3 ja alin 1,6 promillea. Tyypillistä näille onnettomuuksille oli, että ne tapahtuivat illalla tai yöllä suurella ajonopeudella. Lisäksi humaltuneelta kuljettajalta puuttuivat turvavarusteet.

Moottorikelkkojen määrään suhteutettuna kuolinonnettomuudet ovat jonkin verran vähentyneet, mutta muut henkilövahingot lisääntyneet. Vuonna 2008 vakuutusyhtiöt korvasivat moottorikelkkojen liikennevakuutuksista 744 henkilövahinkoa, keskimäärin 10 890 euroa vahinkoa kohden.  Lapin läänissä henkilövahingot ovat lisääntyneet kahden viimeisen vuoden aikana 48 prosenttia.

Lapin keskussairaalan ensiapuklinikalla ja vuodeosastolla hoidettiin viime vuonna 111 moottorikelkkailun yhteydessä vammautunutta henkilöä. Heistä lähes puolet oli matkailijoita. Hoidettavaksi tulleista joka kolmas oli rovaniemeläinen ja joka viides ulkomaalainen.  

Kuolinonnettomuuksista 3 tapahtui Lapissa, 2 Kainuussa ja 1 Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Satakunnassa. Loukkaantumiseen johtaneita henkilövahinkoja ajettiin kaikissa maakunnissa.

Moottorikelkkaraportin on koonnut liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan jäsen ylikonstaapeli Reijo Köngäs Liikkuvan poliisin Rovaniemen yksiköstä.

  • Moottorikelkkaraportti kokonaisuudessaan www.lvk.fi
Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com