Kaksoisturvatyyny ensimmäisenä uudessa Lexuksessa
(Kirjoittettu 8.11.2005)Turvatyyny ei ole enää uusi keksintö. Niitä kehitetään kuitenkin jatkuvasti. Uudessa Lexus IS 150 -mallissa on ensimmäisenä maailmassa kaksoisturvatyyny. Se suojaa aikaisempaa paremmin etumatkustajaa kolaritilanteissa.
Kahdesta kammiosta muodostuva kaksoistyyny Tavanomainen turvatyyny on yksiosainen. Uudessa Lexus IS 250 -mallisarjassa käytetään aiempaa kehittyneempää turvatyynyä. Se koostuu kahdesta kammiosta, joista kumpikin on suurikokoinen tyyny. (Klikkaamalla otsikkokuvaa (ylimpänä) näet tyynyn rakenteen suurempana.)
Koska isokokoinen tyyny on jaettu kahteen kammioon, laukeavan tyynyn paine jakautuu tasaisemmin. Samalla se suojaa kasvojen ja pään lisäksi paremmin hartioita ja matkustajan vartalon yläosaa.
Anturien ohjaamat etuturvatyynyt rekisteröivät iskun voimakkuuden ja jopa kuljettajan istuimen paikan. Sitten lähes samalla hetkellä ne reagoivat tilanteen vaatimalla tavalla, jolloin turvatyynyt täyttyvät mahdollisimman turvallisesti senhetkisten olosuhteiden mukaisesti.
Sisätilojen turvajärjestelmään kuuluvat myös polviturvatyynyt ja ikkunaturvatyynyt, jotka aukeavat etu- ja takaistuimelle sivuikkunoiden eteen.
Uuden Lexus IS 250 -mallin etumatkustajan turvatyyny on kehitetty Lexuksen Omni Support -konseptiautossa esitellystä tyynystä.
Istuinrakenne suojaa niskavammoilta
Lexus IS:n kaikki kymmenen turvatyynyä toimivat yhdessä esikiristimillä varustettujen turvavöiden ja niskaa retkahdukselta suojaavan istuinrakenteen (Whiplash Injury Lessening Seat) kanssa.
Törmäyshetkellä etu- ja takasivuistuimien turvavöiden esikiristimet aktivoituvat ja kiristyvät. Voimanrajoittimet keventävät vyön kiristystä tietyn maksimivoiman jälkeen vaimentaen turvavyön rintakehään kohdistavaa painetta. WIL-istuimiin on asennettu pääntuki ja selkänoja, jotka vähentävät niskan liikettä kolarissa. Jos auton perään törmätään, istuin vaimentaa takaa tulevaa iskuvoimaa ja vähentää siten niskavamman riskiä. (Järjestelmän idean toi ensimmäisenä markkinoille Volvo Whips-nimisenä ratkaisuna, ja se toimii hieman erilaisena toteutuksena).
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja






