Kasvanut VW Polo

201535
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTONäYTTELYT | 12.9.2001
toimitus TL-verkkotoimitus

Polon neljäs sukupolvi on kasvanutjo miltei ulos luokastaan.

Sisällys:

Alun perin Audi 50 -mallista alkunsa saanut Polo on ennättänyt jo neljänteen sukupolveensa. Se on kasvanut ollen edeltäjäänsä 154 mm pitempi. Myös akseliväli on kasvanut 53 mm. Tehtaan mukaan uusi Polo on tilavampi kuin ensimmäisen polven Golf. Näin tilaa siis jää malliston alapäähän Lupolle.

Nyt esiteltävä uusin Polon mallisukupolvi on auton historiassa jo neljäs. Kaikkiaan Poloja on tähän mennessä valmistettu jo 7 miljoonaa kappaletta. Suureen myyntimäärään on lisää vauhtia antanut se, että edellisen kerran korisukupolven muuttuessa Volkswagen toi mallisarjaan farmariversion. Alkujaan Polo oli myynnissä vain monikäyttöautona, joka Suomessa jopa puuttui 80-luvulla pitkään myyntiohjelmasta. Suomessa ostajat halusivat Polostakin konttiperäauton. Ajat ja muotivirtaukset ovat siitä Suomessakin muuttuneet.

Uudessa Polossa VW esittelee ensimmäisen uuden mallisarjan moottorinsa. 1,2-litrainen kolmisylinterinen alumiininen neliventtiilimoottori on varustettu ketjukäyttöisellä jakopäällä. Näin VW siis näyttää lopulta olevan luopumassa ongelmallisesta hammashihnarakenteesta. Uusi moottori tuottaa tehoa 47 kW (64 hv)ja täyttää EU4-päästövaatimukset.

Myyntiin jo marraskuussa Saksassa

Polon myynti alkaa Saksassa jo marraskuun puolivälissä, mutta Suomeen auto tulee myöhemmin, ilmeisesti vasta keväällä. Muut alkuvaiheen moottorivaihtoehdot ovat 1,4-litrainen nelonen, 55 kW (75 hv) ja kolmisylinterinen pumppusuuttimin varustettu TDI-diesel,myös 55 kW. Tammikusta alkaen valikoimaan tulee lisää moottoreita, mm. teholtaan 63 kW (86 hv) bensiinikäyttöinen suorasuihkutusmoottori.

Tapio Ketonen

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Polo, Volkswagen

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com