Nyt ostettu yhtiö on perustettu vuonna 1938, ja sen toiminta-alue kattaa Euroopan toiseksi suurimman satamakaupungin Antwerpenin lähialueineen. BTC:n markkinaosuus Belgiassa on 8,2 %. Yhtiöllä on kuusi katsastusasemaa ja kaksi kuljettajantutkintojen vastaanottopistettä, jotka suorittavat vuodessa lähes 400 000 määräaikaiskatsastusta ja noin 70 000 kuljettajantutkintoa. Työntekijöitä on 170.
- Aloitimme toiminnan Belgiassa vuonna 2007, ja uusi yrityskauppa tukee vahvasti kasvustrategiaamme. Lisäksi Antwerpenin alue on strategisesti merkittävä logistinen solmukohta Euroopassa, kertoo A-Katsastuksen toimitusjohtaja Juha Tukiainen.
- Olemme viime vuosina kasvattaneet voimakkaasti kansainvälistä liiketoimintaamme ja tavoitteemme on tulevaisuudessa vahvistaa asemaamme myös muissa Euroopan maissa, Tukiainen jatkaa.
Belgiassa toimii kymmenen katsastusyhtiötä ja maan noin 4,5 miljoonan vuotuisen katsastuksen markkinat on lakiin perustuen jaettu näiden yhtiöiden kesken alueellisesti. Yhtiöiden palveluvalikoimiin kuuluvat myös kuljettajantutkinnot.
A-Katsastus on yrityskaupan jälkeen Belgian suurin alan toimija. Sen osuus koko maan katsastusmarkkinoista on 26 %. Konsernilla on Flandersin alueella 16 katsastusasemaa ja viisi tutkintopistettä. Se tekee vuosittain 1,2 milj. katsastusta ja vastaanottaa 140 000 kuljettajantutkintoa.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia