Katsastustoiminta vapautui Ruotsissa

Katsastusta
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

TURVALLISUUS | 20.7.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

Vuonna 2007 Ruotsissa ehdotettiin komiteamietinnössä katsastusmarkkinan avaamista kilpailulle. Todellisuutta siitä tuli heinäkuun alusta alkaen. Samaan aikaan Svensk Bilprovning sai julkisuutta katsastamastaan "pommista".

Ruotsissa katsastustoiminta avautui kilpailulle

Ruotsissa katsastetaan vuosittain lähes kolme miljoonaa ajoneuvoa. Päivittäinen katsastusmäärä on noin 25 000 ajoneuvoa. Niistä välittömään ajokieltoon pistetään 30-35, eikä autoja saa ajaa katsastustoimipaikalta korjaamolle.

Joka kolmannessa katsastetussa autossa on sellaisia vikoja tai puutteita, että ne joutuvat uusintakatsastukseen.

Tähän saakka Ruotsissa katsastustoiminta on ollut valtiollinen monopoli. Sen toiminnasta on vastannut Svensk Bilprovning. Sen 180 asemaa, joilla työskentelee lähes 2000 työntekijää, on kattanut Ruotsin alueellisesti hyvin. Nyt kilpailun vapautuessa pelätään, että syrjäseuduilta asemat katoavat, sillä toiminta keskittyy alueille, joilla suuri kysyntä takaa kannattavuuden.

Markkinoille on tulossa ainakin kolme uutta katsastuspalvelua tarjoavaa yritystä: Dekra, Applus ja Carspect. Jokaisen on saatava toimilupa. Sen antaa katsastustoimintaa valvova Swedac. Mikään niistä ei vielä ole saanut hyväksyntää.

Uusien tulokkaiden myötä palvelun odotetaan paranevan. Aukioloajat väljenevät, ja iltaisin ja viikonloppuisinkin voi saada autonsa katsastettua. Mutta ruotsalaiset ovat myös huolissaan, sillä katsastuspalveluiden hintojen pelätään nousevan jopa kaksinkertaisiksi tähän saakka vallinneisiin verrattuna.

Katsastusyritys lunasti katsasamansa vikapommin

Samoihin aikoihin, kun katsastuskilpailu käynnistyi  heinäkuun 1. päivänä, aikaisemmin monopolista nauttinut Svensk Bilprovning joutui noloon tilanteeseen.

Helsingborgissa Ruotsin etelärannikolla tehtiin autokauppa. Myyjä ja ostaja olivat yksityishenkilöitä. Myyjä esitti autostaan katsatuspöytäkirjan. Siinä todettiin auton olevan kunnossa, eikä siinä ollut vikoja.

Kotiin ajaessaan auton ostanut nainen havaitsi, että ohjauksessa oli väljää ja jarrut toimivat huonosti. Kotona auton moottori sippasi, eikä suostunut enää käynnistymään moneen viikkoon. Myyjä oli säälimätön, eikä halunnut purkaa kauppaa.

Ostaja kääntyi Svensk Bilprovningin puoleen. Auto tarkastettiin. Nyt havaittiin, ettei autoa olisi pitänyt alkujaan lainkaan hyväksyä katsastuksessa. Jarrulevyt olivat kuluneet, ajovalot huonossa kunnossa, tuulilasi vaurioitunut ja ohjauksessa väljää.

Ensiksi Bilprovning oli valmis maksamaan auton korjauskustannukset hyvityksenä oman työnsä heikosta laadusta. Mutta sitten katsastuslaitos muutti mieltään,  ja päätti maksaa ostajalle 10 200 kruunua autosta. Summa oli sama, jolla rouva oli auton ostanut. Samalla Bilprovningista tuli auton omistaja.

Katsastushetken jälkeen autolla oli ajettu 1 200 kilometriä, mutta ainakin osa vioista olisi pitänyt havaita jo katsastuksessa, myönsi Bilprovning.
Ilmeisesti uusi kilpailutilanne lisäsi yrityksen valmiutta löytää ratkaisu.

TL-verkkotoimitus; tiedot Svensk Bilprovning ja Helsingborg

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Avainsanat: katsastus

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com