1
ETUSIVU UUTISET AUTOT

Käytettyjen alennukset kasvamassa ja hintatasoerot kapenemassa

Yli 9-vuotiaitten käytettyjen autojen kauppahintataso on noussut viimeisen puolen vuoden aikana. Sen sijaan muissa ikäryhmissä nousua ei juurikaan ole tapahtunut. Pyyntihinnat sen sijaan ovat jatkaneet nousuaan. Samaan aikaan muun Suomen hintatasoero pääkaupunkiseutuun on kaventunut.



Ovatko käytettyjen hinnat aidosti nousseet?

Tuulilasi-lehti hankki pari kertaa vuodesssa laajan käytettyjen autojen hinnaston Grey-Hen Oy:ltä. Seuraava hinnastomme ilmestyy huhtikuussa, mutta nyt olen saanut ennakkotietoja hintamuutoksista.

Käytettyjen autojen ikäryhmittäistä muutosta kuvaa ikäryhmäindeksi. Siinä autot jaetaan neljään ikäluokkaan, ja hintamuutosta tarkastellaan kunkin ikäryhmän sisällä.  Kuvio on alla. Siitä näkyy, että jhyvin uusien käytettyjen hintataso ei ole noussut lainkaan syyskuun ja helmikuun välisenä aikana. Myös seuraavissa 3-6 ja 6-9 –vuotiaitten ikäryhmissä hintojen nousuvauhti on ollut hyvin vähäistä.

Huomattava muutos sen sijaan on tapahtunut ikäryhmässä, johon kuuluvat yli 9-vuotiaat käytetyt autot.

 

 

Outo juttu, ajattelin, ja ryhdyin katselemaan yleistä käytettyjen autojen hintatason muutosta kuvaavaa graafia. Sekin on peräisin Grey-Hen Oy:ltä. Tässä kuviossa näkyy selvästi, että hintataso on jo viime heinäkuussa kääntynyt selkeään nousuun.

Oli pakko ryhtyä selvittämään asiaa. Sainkin kuulla, että käytettyjen autojen ikäryhmäindeksit tuotetaan toteutuneista kauppahinnoista, aivan kuten se Tuulilasin hinnastokin. Mutta tuo käytettyjen autojen yleinen hintatason kuvaaja laaditaan pyyntihinnoista. Aivan samaa tietoa käytetään osana Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksiä.

Alennukset kasvaneet nuorempien käytettyjen kaupassa

Näyttäisi siis siltä, että pyyntihinnat ovat yleisesti noususuunnassa, mutta kaupat toteutuvat korkeammilla hinnoilla vain tuossa vanhimpien autojen ikäryhmässä. Se tarkoittaisi,  että autokauppa antaa aika reippaitakin alennuksia nuoremmissa käytetyissä, kun sellaisen ostaa.

Kannattaa myös huomata, että vanhimpien käytettyjen hintataso on matalin. Vaikka hinta nousisi 4-5 %, seuroissa se ei ole suurikaan summa. Jos sama tapahtuisi ikäryhmässä 0-3 vuotta, se tarkoittaisi huomattavasti suurempia euromääriä.

Autokaupan toimintapoja osaltaan selittää se, että käytettyjen kauppa käy. Varastoon sitoutuu aikaisempaa vähemmän rahaa, koska nyt myytäävät autot ovat vanhempia ja halvempia kuin pari vuotta sitten. Käytettyjen kauppaa ei häiritse uusien autojen myynnin hurmio ja keskittyminen vain sen hoitamiseen.

Autoalan Kekusliiton tiedot osoittavat myös, että autokaupassa parhaita taloudellisia tuloksia on tehty aina silloin, kun uusien autojen kauppa ei ole käynyt huippukierroksilla.

 

 

Merkkiliikkeet eivät enää hyljeksi vanhempiakaan käytettyjä

Kiinnostavaa on se, että vanhimpien käytettyjen ikäryhmä on alkanut kiinnostaa merkkiliikkeitä uudella tavalla. Syynä on luultavasti se, että autokauppa ei saa kysyntää vastaavasti uudehkoja käytettyjä – siis sellaisia, joiden omistajat vaihtavat autonsa uuteen autoon. Tällaiset autot tulevat yleensä ensimmäistä kertaa käytettyjen markkinoille.

Autokauppa on havainnut, että vaikka uusien autojen myynti ei ole tavanomaisella tasolla, käytettyjen myynti ei ole pudonnut lähimainkaan vastaavalla tavalla. Autoja halutaan myydä, joten monet autoliikkeet ovat muuttaneet suhtautumistaan vanhempiin käytettyihin. Kun aikaisemmin yli 9-vuotiaita vaihdokkeja hyljeksittiin, eikä niitä suuremmin haluttu myymälöihin, vaan autot siirtyivät oitis käytettyjen kauppiaille, nyt merkkiliikkeetkin käyvät aktiivisemmin tällaisillakin autoilla kauppaa.


Hinnat alkaneet lähestyä pääkaupunkiseutua

Markkinoilla on tapahtunut muitakin muutoksia. Yksi kiinnostavimmista on se, että käytettyjen hintatasoerot ovat alkaneet supistua. Edelleen pitää paikkansa, että hintatasoltaan edullisimmat alueet ovat pääkaupunkiseutu ja Pohjanmaan autokauppalakeus, ja kalliimpia autot ovat Pohjois-Suomessa. Matalimpien ja korkeimpien hintojen ero on ollut parhaimmillaan selkeästi yli 10 prosentin luokkaa.

Miksi käytettyjen hintatasoerot kapenevat?

Nyt hintatasot ovat alkaneet lähestyä pääkaupunkiseutua. Mistä se voisi johtua?

Omat epäilykseni perustuvat kahteen seikkaan:

Ensiksi internet muuttaa auton ostotapoja, erityisesti sitä kaupankäynnin vaihetta, kun ostaja kartoittaa tarjolla olevia autoja. Netti avaa nähtäväksi koko maan. Kun esimerkiksi Autotalli.com –palvelussa on helppo järjestää myynnissä olevat ostajaa kiinnostavan automallin tarjonnan osalta hinnan perusteella järjestykseen, sellainen kauppias, jonka autot ovat selkeästi kalliimpia kuin muilla keskimäärin, saattaa jäädä oitis ostajan vaihtoehtojen ulkopuolelle. Siksi autojen pyyntihinnoittelussa on pakko välttää ylilyöntejä.

Halvimman hintatason alueet, jos niillä on myynnissä paljon autoja, dominoivat sitä maailmaa, joka ostajalle näyttäytyy. Autoja on yksinkertaisesti enemmän kuin muiden alueiden autoja. Ostaja asettaa mielessään rajan, jonka ylitse jokseenkin samanlaisen auton hinta ei saa nousta.

Toinen epäilykseni liittyy tuontiautoihin. Ne ovat nuorentuneet. Suuri osa käytettynä tuotavista on nyt 5-7 –vuotta vanhoja. Kun nämä autot tulevat myyntiin, ne ovat 7-10 vuotiaita. Tarjontaa tietyissä merkeissä (Mercedes, Volvo, BMW, Audi) on aika runsaasti.

Tuontiautot näkyvät vahvemmin muualla kuin pääkaupunkiseudun vaihtoautokaupassa. Siksi ne saavatkin enemmän huomiota, koska markkinat ovat pienemmät.

Koska premium-luokan autot ovat haluttuja käytettyinäkin, niiden tuonti käytettynä on kiinnostavaa. Vääjäämättä tarjontaa tulee markkinoille lisää. Ja kun tarjonta kasvaa, myös hintataso laskee. Kun premium-mallien hinnat laskevat, se jossakin määrin tuntuu muidenkin automallien hintoihin. Autokaupassa on perinteisesti hahmotettu hintatasoja siten, että premium-luokan autojen pyyntihinnat eivät voi olla liian lähellä tavallisempien autojen hintoja.

Jorma Viitanen; tilastotiedot Gre-hen Oy

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.com verkkopalvelussa

Audi A6 3.0V6 CDI 171kW/450Nm AUT ilmajouset,nahat 1-om rehti Suomiauto

Erittäin tyylikäs metallinhohtohelmiäis vaaleangrafiitti, pukee kaunista korimallia, sopivasti kromia viimeistelemässä ulkonäköä. Kahdet orig....

Hinta

38890 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

125000 km

Mazda 6 Sport Wagon 2,0TD Limited Plus 6MT

!! HUIPPUVARUSTELTU JA VÄHÄN AJETTU DIESEL 1.OMISTAJALTA !!, Täydellinen merkkiliikkeen huoltokirja, Automaatti-ilmastointi, Xenon -valot, Webasto ...

Hinta

19850 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

95000 km

Toyota Avensis 2,0 VVT-i Linea Sol Elegant Wagon

1 omistaja, Huoltokirja, VSC-ajonvakautus, Automaattinen ilmastointi, Vetokoukku, Ajotietokone, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Vihreät sävylasi...

Hinta

16890 €

Vuosimalli

2006

Mittarilukema

158000 km