Kestotesti 23 500 km - Renault Mégane HB 1.6 16V Confort Authentique

Viisiovisen Méganen takapään muotoilu jakaa mielipiteitä. HB-Méganen Kestotesti alkoi keväällä 2003 samoihin aikoihin, kun Renault esitteli Mégane-mallistoon ”normaaliperäiset” Sedan- ja Break-mallit. 30 000 km:n mittaiseksi aiottu Kestotesti päättyi seitsemän kuukauden ja 23 499 km:n jälkeen kolariin.

Renaultin nykyinen muotoilulinja puhuttelee rohkeudellaan. Viistoperäistä Méganea ei voi sekoittaa edeltäjäänsä, ja auto erottuu liikenteessä selvästi. Porrasperäisen Sedanin sekä Break-farmarin muodot sen sijaan ovat tuntuvasti tavanomaisemmat.

Takapään omintakeinen muotoilu verottaa tavaratilaa. Nykyisen Mégane HB:n konttiin mahtuu vain seitsemän mittakoria, kun edeltävän monikäyttömallin tavaratila veti yhdeksän koria ja oli näin kokoluokkansa kärkipäätä.

Muotoilijat ovat unohtaneet luukusta ”räystään”: kun luukku avataan sateen tai pesun jäljiltä märkänä, vettä ropisee avaajan päälle selvästi enemmän kuin tavanomaisemmin muotoilluissa autoissa.

Tasapohjainen, laatikkomainen tavaratila on kauttaaltaan verhoiltu huopakankaalla. Keskuslukituksen piiriin kuuluvan luukun avaus tapahtuu ulkoa helposti, eikä sulkeminenkaan tuota ylimääräistä työtä.

Tavaratila on laajennettavissa kahdessa osassa. Selkänojan osat kaatuvat pystyyn nostettujen istuinosien juureen pääntuet paikallaan. Laajennus on kaksitasoinen. Takaistuimen keskikyynärnoja kätkee sisäänsä säilytystilan. Suksiluukku kuitenkin puuttuu.

Tilat

HB ei ole tiloiltaan Sedanin veroinen, mutta soveltuu hyvin lapsiperheen tarpeisiin, jos suurta tavarankuljetuskapasiteettia ei tarvita. Kun etuistuin on säädetty yli 180-senttiselle kuljettajalle, takajalkatila ei ole suuruudella pilattu, mutta silti taakse mahtuu liikoja ahtamatta myös aikuinen istumaan.

Takapenkille kulku on helppoa, vaikka ovikaari laskeutuukin voimakkaasti taaksepäin. Takaistuin on muotoiltu kahdelle: sekä istuimessa että selkänojassa on selvät muodot. Kolmipistevöiden alakiinnikkeet on upotettu istuimeen, mutta ne ovat silti paremmin käsillä kuin joissakin muissa Renault-malleissa.

Istuin on hiukan löysä, ja takana istutaan muutenkin niin alhaalla, että polvet ovat pystyssä ilman reisitukea. Pääntilaa on matalan istuma-asennon vuoksi reilusti. Sivusuunnassa tulee ensin vastaan kattoverhous, sitten vasta hartialeveyden puute. Polvitilaa on riittävästi, ja kengät mahtuvat istuimen alle.

Takaistuin on sopiva kahdelle, sillä molemmilla puolilla on kyynärnoja, ja pääntuen voi säätää oikealle korkeudelle. Keskipaikalla istuimen ja selkänojan tukevuus on hyvää tasoa, mutta muotoilussa on tietysti toivomisen varaa.

Mégane Sedanissa on takana enemmän pitkittäissuuntaista tilaa, mutta pääntilaa niukemmin – vaikka konttiperässä istutaan samalla tavalla orsimaisesti kuin HB:ssa.

Kuljettaja saa säädettyä istuma-asennon mieleisekseen, sillä istuimen korkeuden lisäksi ohjauspyörä säätyy sekä etäisyys- että korkeussuunnassa. Sekä istuimessa että selkänojassa on muotoilua, mutta penkki saisi olla hiukan tukevarakenteisempi. Kuljettajan istuimen koristetikkaukset rispaantuivat reilun 20 000 km:n aikana, mutta muuten penkit pysyivät ryhdissä.

Näkyvyys on hyvä kaikkiin suuntiin, vaikka ulkopeilit ovat melko pienet. EuroNCAP-törmäystestissä täydet viisi tähteä saaneessa Méganessa on hyvä turvavarustelu – lukuisten turvatyynyjen toimintaa ei onneksi jouduttu testaamaan testin päätöskolarissa. Turvavyön käyttämättömyydestä muistuttava merkkiääni muuttuu pienen ”ystävällisen” vaiheen jälkeen todella käskeväksi.

Kolmella paikalla on merkkikohtaisen lastenistuimen kiinnittämiseksi Isofix-kiinnityspisteet. Lapsi voi matkustaa edessä selkä menosuuntaan, sillä matkustajan turvatyyny on kytkettävissä pois toiminnasta.

Edessä on runsaasti pikkutavaratilaa. Valaistu, todella iso (17 litraa) hansikaslokero toimii tarvittaessa myös kylmätilana, jota jäähdytetään ilmastoinnin avulla. Etujalkatilassa olevia lattialaatikoita ei ehkä voi pitää turhina, mutta niissä on turhaan sisävalokytkimet. Testin aikana kävi pari kertaa niin, että kuljettaja ihmetteli sisävalon palamista, joka johtui raolleen auenneesta/jääneestä lattialuukusta.

Kangasmatot ovat epäkäytännölliset, ja niiden kiinnittäminen on monen muun automallin tapaan hoidettu huonosti: kiinnikkeet irtoilevat, ja kuljettajan matto pääsee valumaan polkimien alle.

Polttimoita paloi

Hallintalaitteiden vivut ja viikset ovat hyvin käsillä. Sadetunnistimella varustetut tuulilasinpyyhkimet hoitavat hommansa sulalla kelillä hyvin, mutta varsinkin talvella sateen tunnistamiseen liittyy sekä Renaultilla että muilla merkeillä pieniä ongelmia, jotka näkyvät pyyhkimien ”hullaantumisena”.

Méganessa sadetunnistus toimii sulkia säästävästi, sillä tuulilasinpyyhkimet eivät käynnisty virran katkaisun jälkeen ilman viiksen käyttöä. Toisaalta sadetunnistimeen liittymätön, älykkääksi mainittu takalasinpyyhin on vähemmän älykäs, sillä se pyyhkii kuivaa tai jäistä pintaa, jos pyyhin on peruutusvaihteen kytkemishetkellä päällä.

Varsinkin kuljettajan näkökenttä pyyhkiytyy hyvin, mutta rakenne ei ole kympin arvoinen: vaikka järjestelmä tekee pyyhinnän jälkeen jälkipyyhkäisyn, juuri kuljettajan kohdalle syntyy pari valumajälkeä.

Näyttävän näköisissä kirkaslasisissa umpioissa olevat lähivalot eivät ole kehuttavat, mutta kaukovaloilla pärjää hyvin. Valo- tai vilkkupolttimon vaihto onnistuu parhaiten nosturipaikalla, sillä helpoiten se tapahtuu lokasuojakotelon kautta. Vaikka testiauton vilkkupolttimo paloi reilun 21 000 km:n ajon jälkeen ja kuvissa esiintyvän auton toinen lähivalo pimeni 13 000 km:n kohdalla, mistään Méganea vaivaavasta sähköpuolen ongelmasta tuskin on kyse.

Lähivalon palaminen johtuu todennäköisesti H7-polttimoiden huonosta kestosta, joten luvassa on hankalia polttimonvaihtoja tai ylimääräisiä korjaamolaskuja: polttimon vaihtotyön ohjeaika on 12 minuuttia, joten työkustannuksia kertyy vähintäänkin vastaava euromäärä.

Lentokonemainen käsijarrun käyttövipu on totutusta poikkeava, mutta muuten Méganen hallintalaitteet noudattelevat perinteistä kaavaa. Mittaristo on selkeä, vaikka nopeusmittarissa ”merkitsevinä” numeroina ovat parittomat kymmenet.

Kun Mégane tuli Kestotestiin, käsisäätöinen ilmastointi ja raitisilmasuodatin olivat lisävarusteita. Vuosi sitten 1 250 euroa maksanut ilmastointipaketti on kiristyneessä kilpailutilanteessa liitetty vakioksi jo Confortin alapuolelle sijoittuvaan Pack-varusteluun. Tämä varustelisä ei ole nostanut HB 1.6 Confortin hintaa.

Lämmityslaitteesta ei saatu varsinaisia talvikokemuksia. Kylmälaboratoriossa tehdyt mittaukset osoittivat, että Mégane lämpiää kiitettävän hyvin sekä taajama- että maantieajossa. Lämmön nousu auton eri puolilla on tasaista, mutta yllättäen etujalkatila lämpiää yhtä verkkaisesti kuin takapääntila.

Lämmityslaitteessa on selvät rullasäätimet. Nelinopeuksisen puhaltimen äänitaso on maltillinen. Takalasin lämmitin kytkeytyy automaattisesti pois päältä virran katkaisun jälkeen, mistä kiitos. Ulkopeilit lämpiävät yhtä aikaa takalasin kanssa.

Käsijarrukahvan takapuolella sijaitsevat istuinlämmittimien käyttökytkimet ovat surkeat: lämmittimien päällä olo näkyy vain kytkentähetkellä mittariston näytössä. Riittävän kokoisten lämmitinelementtien ansiosta takapuoli ja ristiselän alue lämpiävät tehokkaasti, joten kuljettaja ei vahingossa pidä peffagrilliä päällä. Apukuskin penkki sen sijaan saattaa lämmetä pitkiä aikoja turhaan, sillä virran päällä olon voi todeta vain minimaalisesti liikkuvan kytkimen asennosta.

Alusta jämäkämpi

Renaultin oman, cd-soittimella varustetun Radiosat 4x15W -radion hinta putosi testin aikana 660 eurosta 450 euroon. Radion näyttö on kojelaudan yläosassa selkeällä paikalla. Soittimessa ei ole turhia hienouksia, mutta monivalintakytkimet ovat turvallista käyttöä ajatellen aivan liian pienet. Asiaa korjaa huomattavasti se, että ääni- ja kanavavalitsin löytyy myös ohjauspylväästä.

Avaimen korvaaminen kortilla ei helpota tai vaikeuta Méganen käyttöä. Starttinappulan käyttöön tottuu nopeasti, ja järjestelmään on liitetty/liitettävissä erilaisia hienouksia. Yleisesti voidaan todeta, että Méganessa on paljon hienoja ja hyvin mietittyjä yksityiskohtia, mutta toisaalta joissakin kohdin (esim. istuinlämmittimien kytkimet) tekninen hienostelu on mennyt käytännöllisyyden edelle.

Méganen alusta on aiempaa jämäkämpi. Vaikka ranskalaisesta pehmeydestä on tingitty, jousitus on melko mukava. Ajettavuudessa ei ole suurempia moitteita, ja alusta toimii hyvin erilaisissa ajotilanteissa.

Ajokäytöstä on rauhoitettu laittamalla taakse melkoisesti aurausta: reilut 20 000 km ajetuissa takarenkaissa oli ulkosyrjällä kulutuspintaa jäljellä 1,5–1,8 mm vähemmän kuin sisäkehällä. Eturenkaat kuluivat kesällä tasaisesti, eikä talvirenkaiden osalta saatu kolarin vuoksi tulosta.

Méganen sähköisesti tehostettu ohjaus ei ole yhtä tunnokas kuin useimpien kilpailijoiden vastaavat toteutukset. Jos vertailukohdetta ei ole käsillä, keskialueella esiintyvään ”pykälämäisyyteen” kuitenkin tottuu. Silti ohjauksen levoton keveys aiheuttaa välillä yllätyksiä jopa Méganea pitkään ajaneelle kuljettajalle. Taajama-ajossa herkkä ja kevyt ohjaus on plussaa, mutta maantieajossa se saattaa aiheuttaa tahatonta ajosuunnan muuttumista, vaikka Mégane onkin varsin suuntavakaa auto.

Työn jälki on siistiä, ja kaikki sisäpinnat on verhoiltu. Kun takaa kuuluneet natinat saatiin loppumaan takaluukun saranoiden voitelulla, Mégane muuttui miellyttävän hiljaiseksi.

Jarrutus voi säikäyttää

Vuoden auto 2003 -tittelin saaneen Méganen Kestotestin aloitus viivästyi, koska auto saatiin Suomessa talvella 2003 tehdyissä jarrutustesteissä pyörähtämään. Ongelmaa ei kuitenkaan pystytty selvästi osoittamaan tehtaan edustajille, eikä jarrujärjestelmään tiettävästi ole tehty mitään muutoksia.

Méganen jarruilla on kuitenkin taipumusta lukita heikommin pitävällä pinnalla oleva puoli tehojarrutuksessa, kun jarruja ole pieneen hetkeen käytetty. Ominaisuutta esiintyy toki muissakin autoissa, mutta Méganessa ilmiö on melko voimakas ja aiheuttaa varmasti sydämentykytystä, kun se osuu kohdalle.

Jos hätäjarrutehostuksella varustettujen lukkiutumattomien jarrujen lukitsemistaipumus unohdetaan, Méganen jarruja voidaan kuvata adjektiiveilla todella hyvät ja tehokkaat. Tosin jarrujen ärhäkkyys eli raju ”alkuhaukkaus” ei miellytä kaikkia.

1,6-litrainen Mégane ei ole luokkansa tehokkaimpia, mutta moottori on silti normaaliajossa miellyttävä käskettävä. Moniventtiilikoneen vääntöhuippu on käyntinopeudella 4 200 r/min, mikä osaltaan heikentää vääntöominaisuuksia – mutta tämä ei estä isojen vaihteiden käyttöä myös taajamapyörittelyssä. Hiukan miinusta Mégane saa siitä, että sähköisesti toimiva kaasupoljin saa moottorin helposti ryntäilemään. Vaihteensiirto toimii miellyttävän kevyesti.

Sekä testi- että vara-autossa oli moottorin käynnin kanssa pientä kakistelua ja kylmäkäynnistyskankeutta. Kerran käyntiongelmat johtuivat siitä, että tankki täytettiin aivan piripintaan, mutta mitään säännöllistä vaivaa tästä kulutuslukemien laskemisen kannalta välttämättömästä toimenpiteestä ei aiheutunut. Méganen hienouksiin kuuluu se, että polttonestesäiliön korkki on integroitu keskuslukitukseen liitettyyn kanteen.

Kulutus oli kesärengaskaudella keskimäärin 7,4 l/100 km. Testiauton korvaajalla ajettiin nastarenkailla vain reilut 2 400 km lämpimässä kevätsäässä, joten talvirengaskulutus 7,5 l/100 km ei kerro mitään auton todellisesta talvikulutuksesta. 1,6-litrainen Mégane on kuitenkin eri yhteyksissä todettu melko persoksi bensalle.

Suuri hintahajonta

Méganen huoltoväli on 30 000 km, mutta Pohjoismaissa huolto-ohjelmaan on lisätty 10 000 km:n tai puolen vuoden kohdalle ensihuolto, jossa työn osuus on noin 70 euroa.

Kestotesti keskeytyi talvirengaskauden alkupuolella, joten Méganelle ei voitu laskea 30 000 km:n testiin normaalisti liittyvää kilometrikustannusta. Méganessa huolto- ja varaosakustannukset ovat keskimääräistä tasoa, mutta pelkästään tämän tiedon perusteella ei voitu laskea huolto- ja korjauskustannuksia.

Koska kesärenkailla oli ajettu Kestotestiin normaalisti liittyvä 20 000 km:n matka, rengaskulut ovat vertailukelpoiset. Voimakkaan takapään aurauksen vuoksi renkaiden kuluminen voi kuitenkin aiheuttaa yllättävää lisäkulua: talvirenkaiden käyttöikä on laskelmissa neljä talvea, mutta tähän ei välttämättä ylletä.

Vuoden ikäisen Méganen arvoa määritettäessä törmättiin mielettömään hintahajontaan: autosta pyydetään pääkaupunkiseudulla 17 500–21 000 euroa.

Testin aikana perusauton hinta pysyi 22 200 eurossa, mutta samalla rahalla saa tällä hetkellä enemmän tavaraa kuin testin alkaessa. Radion alentunutta hintaa kompensoi hiukan se, että metalliväri maksaa nykyisin 350 euron sijasta 450 euroa.

Oikea hinta autolle on tietysti se, millä se menee kaupaksi. Erikoisempien autojen kohdalla myyntihinta ei välttämättä ole oikeassa suhteessa auton arvoon: jos tuote on haluttava, siitä ollaan valmiita maksamaan.

Mégane HB on persoonallisen näköinen auto, mutta sen kohdalla tuskin on kyse tällaisesta ilmiöstä. Méganen iso hintahajonta saattaa ennemminkin kieliä siitä, että tämän ikäinen auto on vaikea myytävä. Miksi? Sitä on paha Kestotestin perusteella lähteä arvaamaan, sillä Mégane selvisi testistä loppujen lopuksi varsin pienin moittein.

Kestotestin viimeiset hetket

Kestotesti-Méganen testitaival päättyi noin 6 500 km ennen maalia. Keskeytyksen aiheutti huolimattomasti kaistaa vaihtanut kuorma-auto.

Vauhdikkaasti 4.12.2003 Kehä Ykkösen aamuruuhkassa edenneistä kahdesta kuorma-autosta jälkimmäinen ei vasemmalle kaistaa vaihtaessaan huomannut puolittain edessään ajanutta kestotestiautoa.

Noin yhdeksääkymppiä liikkunut Mégane sai kuorma-autolta pienen pusun vasempaan takakulmaansa. Kuorma-auton kosketus kymmenisen kertaa kevyempään Relluun oli niin ”hellä”, ettei siitä tullut Méganeen kuin pieniä naarmuja. Lähes samaa nopeutta edenneiden autojen voimavektorit leikkasivat kuitenkin niin, että henkilöauto lähti pyörimään pystyakselinsa ympäri vastapäivään.

Kuorma-autonkuljettaja ei huomannut edessään oikealla ajanutta henkilöautoa kosketuksen tapahduttua, vaikka Mégane kosketuksen jälkeen mitä ilmeisimmin kulki aivan kuormurin nokan editse. Hän tajusi tilanteen vasta nähtyään peileistä takana pyörivän auton.

Mégane osui Kehän keskikaiteeseen ilmeisesti oikealla etukulmallaan. Tässä vaiheessa auton perä oli kuitenkin vielä hyvässä vauhdissa, ja auton pahimmat vauriot syntyivät siitä, kun oikea takarengas osui kaiteen takana olleeseen puuhun. Törmäyksen aikana Méganen oikeanpuoleinen sivuturvatyyny ja sivuverho laukesivat, mutta kuljettajan turvavyön esikiristin ei lauennut. Auto pysähtyi ”lähtökaistalleen” nokka lähes menosuuntaansa.

Kuorma-auton tai Renaultin takana ajaneet eivät onneksi törmänneet tielle jääneeseen testiautoon.

Méganen taka-akselisto ja takaripustukset vaurioituivat niin pahasti, että vakuutusyhtiö lunasti korin osalta hyväkuntoisena säilyneen auton. Lunastusta edesauttoivat myös turvalaitevauriot. Testiauto lienee nykyään taas liikenteessä, vaikka se pitikin korjata vakuutusyhtiön valvonnassa. Tällä varmistetaan, että kolaroidun auton turvalaitteet ovat korjausten jälkeen moitteettomassa kunnossa.

Méganesta tuli Tuulilasin Kestotestin yli kolmikymmenvuotisen historian ensimmäinen keskeyttäjä. Edellisen kerran testi oli päättyä ennenaikaisesti vuonna 1986, kun reilut tuhat kilometriä ajettu Honda Accord päätyi auton luvatta käyttöönsä ottaneen ajokortittoman nuorukaisen ohjaamana liikennevalopylvääseen.

Seikkaperäisempi kuvaus Méganen viimeisistä hetkistä on luettavissa Tuulilasin numerosta 1/04 ja sivun oikealta laidalta löytyvästä linkistä.

Käyttäjät kertovat, osa 1

– On ihan mukavaa, että katsotaan, toteaa riihimäkeläinen ostaja Kari Vuorinen sen jälkeen, kun on luonnehtinut Mégane HB:tä hassun näköiseksi.

Vuorinen on ehtinyt ajaa maaliskuussa 2003 hankkimallaan Méganella jo 45 000 km. Vuodessa Vuorinen ajaa yli 40 000 km. Ajosta kaksi kolmannesta on maantievoittoista työajoa.

– Kuudesta autostani puolet on nyt ollut Renaulteja. 1,5 vuodessa ajoin Cliolla 64 000 km. Kun se jätti tietokoneongelmien vuoksi toisen kerran tielle – ja vielä lomalla – vaihto Méganeen tuli ajankohtaiseksi. Merkissä sinänsä ei ole vikaa.

– Jos oli Clio hyvä ajettava, niin Mégane on huippuhyvä. Tämä on jämäkkä ja suuntavakaa, tuulen vaikutusta ei huomaa. Ajan paljon muuallakin kuin pääteillä. Mégane menee sorallakin siististi, ja sen maavara sallii melko huonojen teiden käytön.

– Kyydissä on usein viisikin aikuista, eikä takaa ole kuulunut moitteita tiloista. Jousitus on hyvä kahden hengen kuormalla, mutta täydelle lastille se ei aivan riitä. Tilat tavaratilasta lähtien riittävät tarpeisiini, juuri oltiin vaimon kanssa kuukausi matkassa retkivarusteet mukana. Vuorinen kehuu 1,6-litraisen moottorin hyvää vääntöä ja auton äänettömyyttä.

– Vakionopeussäätimen turvin pystyy ajamaan mäkisissäkin olosuhteissa. Vaihteensiirto on poikkeuksellisen sujuva, ja kulutus liikkui talvellakin seitsemän litran tuntumassa. Ohjaus tuntui aluksi oudolta, mutta nyt se tuntuu hyvältä.

– Kuskin ympäristössä kaikki pelaa hyvin. Istuimet ovat melko muotoillut, ja niiden lämmitys tehokasta. Käynnistymisen, lämpiämisen tai lämpimyyden suhteen ei ole ollut huomautettavaa. Ilmastointi ja pyyhkimien sadetunnistin ovat toimivia apuvälineitä.

– Méganen perusteella merkkiä ei ole mitään syytä vaihtaa. Normaalien huoltojen lisäksi tähän ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin vaihdattaa kerran ajovalopolttimo, Vuorinen toteaa.

Käyttäjät kertovat, osa 2

Jokelalaiselle konduktöörille Jouko Hartikaiselle ehti kertyä kokemuksia 1,6-litraisesta HB:stä 14 kuukauden ajalta, ennen kuin HB vaihtui 27 000 km:n ajon jälkeen toukokuussa Mégane 2.0 Sedaniin.

– Edellisen korimallinen Mègane Sedan oli yli 80 000 km ajettuna vaihtoiässä alkuvuodesta 2003, eikä tästä uudesta mallista ollut silloin tarjolla konttiperää. HB:ssä ei ollut mitään vikaa, korimallin vaihto johtui vain tavaratilan pienuudesta: takapenkki tuntui aina olevan täynnä tavaraa, kertoo vuodessa 25 000 km maantievoittoista ajoa ajava Hartikainen.

– Sedan on neljäs Renaultini. Autot ovat osoittautuneet yllättävän luotettaviksi. Sanonkin, että Mégane on helppoutensa vuoksi tällaisen laiskan miehen auto. Uusi Mégane on helppo ja kevyt ajettava. Auto kulkee vakaasti tekemättä yllättäviä liikkeitä. Kevyeen ohjaukseen tottuminen vei aikansa, mutta nyt se tuntuu ihan hyvältä. Edellinen Sedan oli tuuliherkkä, mutta näissä uusissa malleissa ei sitä ongelmaa ole.

– Ohjauksen lisäksi HB:n ulkonäköön piti hiukan totutella, vaikkei se mitenkään häirinnyt. Takapenkkitila oli siinäkin riittävä, mutta se tavaratila... Istuimet ovat melko tukevat ja hallintalaitteet hyvin käsillä – piiloon sijoitettua vakionopeussäätimen käynnistyskytkintä lukuun ottamatta.

– Talvi meni Méganen kanssa ilman ongelmia. Auto lämpeni hyvin, ja lämpöä myös riitti. Kuljettajan istuimessa on hyvät säädöt ja istuinlämmittimet todella tehokkaat.

– 1,6-litrainen oli ihan hyvä kone, eikä sen kulutus eronnut sanottavasti vanhan Sedanin 1,4-litraisesta. Alakierrosten väännössä oli kuitenkin hiukan toivomista, mikä osaltaan puolsi kaksilitraisen hankintaa. Méganen vaihteensiirto toimii siististi, ja kovillakin kierroksilla auto on mukavan hiljainen. HB:hen ei tarvinnut teetättää ensihuollon lisäksi kuin yksi ajovalopolttimon vaihto, kertoo Renaultiin tyytyväinen Hartikainen.

Pekka Virtanen
Lehdessä 6/2004