Kestotesti 30 000 km - Renault Clio RN 1.4

Renault Clio RN 1.4 on kulkenut kaksi kestotestiä. Vuonna 1991 Vuoden Autoksi valittu Renault 5:n seuraaja päätti kahdeksan vuotta sitten 30 000 km:n testimatkan varustettuna saatteella Menevä mutta arkinen. Vuoden 1998 loppupuolella esitellyn toisen sukupolven Clion saatesanoista on vuoden tuttavuuden jälkeen helppo pudottaa pois viittaus arkeen: tässä autossa on jotain juhlavaa.

Clion pyöreämuotoinen kori synnyttää mielikuvan jämäkästä, muita kokoisiaan rotevammasta ja voimakkaammasta pikkuautosta. Sumuvaloilla varustettu muhkea etupuskuri, voimakasmuotoiset etuvalot ja pysty, suuren takalasin hallitsema peräosa ovat urheilullisen ja aggressiivisen ulkonäön peruspilarit.

Kestotesti vahvisti ulkonäön synnyttämää Veli Ponteva -mielikuvaa: Clio on pikkuauto, jossa on pykälää isomman auton tuntua. Tuulilasissa 12/98 olleessa kahdeksan pikkuauton vertailussa Clio RN 1.4 löi kilpailijansa laudalta tasaisuudella eli olemalla luokkansa kärkipäätä kaikilla arvostelualueilla. 30 000 km:n testi vahvisti vertailutulosten oikeellisuuden mutta toi toki esiin myös pieniä miinusmerkkisiä asioita.

Takaovilla varustettu kori on ehdoton perhekäytössä. Entä keskuslukitus? Hieno ja lähes ehdoton varuste lasten kanssa liikuttaessa – ei tule riitaa siitä, kuka pääsee ensin sisälle. Lapsille jää enemmän aikaa kinastella siitä, kuka istuu missäkin. Entä keskuslukituksen kauko-ohjaus? Hieno ja toimiva juttu, jota ilmankin toki pärjää. Vai pärjääkö?

Clion kokoisen auton takatilat palvelevat harvoin täysipainoisesti aikuisia. 2,5 metrin akseliväli ja 3,8 metrin kokonaispituus eivät anna mahdollisuutta mässäillä väljyydellä, mutta kyllä Clion takapenkille muutkin kuin lapset mahtuvat istumaan. Pienijalkaiset matkustajat eivät kärsi edes siitä, että oviaukko tuntuu hiukan ahtaalta, jos patiinin kokonumero alkaa nelosella tai siitä, että aikaihminen joutuu aukon mataluuden vuoksi kumartelemaan kömpiessään sisään.

Vaikka takaistuin on melko korkealla, aikaihminen istuu polvet pystyssä ilman reisitukea. Istuinosa on hyvä kahdelle, mutta penkin sauma pudottaa keskipaikan mukavuuspisteitä. Lähes olemattomasti muotoiltu selkänoja takaa kaikille lapsimatkustajille samantasoisen olotilan – kolmelle aikuiselle penkki on ahdas. Jalkaterät mahtuvat etuistuinten alle, polvitila riittää, jos kuljettaja ei pidä istuinta takimmaisessa asennossa, ja jopa 180-senttinen mahtuu istumaan kumartelematta.

Hyvä turvavarustelu

Clion RN-varusteluun kuuluu kuljettajan turvatyyny, kolme takapääntukea ja kolmipistevyöt kaikille matkustajille. Renaultin käyttämä katon uumeniin häipyvä takakeskivyö on siisti ja toimiva ratkaisu.

Turvallisuusajattelu ja käyttömukavuus lyövät toisiaan korville takapenkin turvavöiden alakiinnityspisteiden kohdalla: syvälle istuinosaan sijoitetut lukot estävät matkustajia liukumasta törmäystilanteessa vöiden alta mutta ovat samalla hankalat käyttää. Varsinkin lapset tuskailevat sovittaessaan solkia aivan selkänojassa kiinni oleviin lukkoihin – ja kuljettaja saattaa jo tässä vaiheessa, epähuomiossa tai kärsimättömyyttään, taittaa taivalta täyttä päätä.

Kuljettajan turvatyyny, etuturvavöiden esikiristimet, kolmipistevyöt ja pääntuet kaikilla paikoilla. Lukkiutumattomat jarrut, hyvät kaukovalot, reaaliajassa toimiva lisäjarruvalo ja sumuvalot. Keskuslukitus ja mukavasti pikkutavaratilaa. Ajovaloautomatiikka ja ajovalojen painepesurit. Viiveellä sammuva ja lukkojen auetessa syttyvä sisävalo.

Clion varustelu – varsinkin turvavarustelu – on hyvä. Mutta olematta edes ronkeli on pakko ihmetellä sitä, ettei takaovissa ole sisävalokytkimiä.

Lämmityslaitteen puhallusteho ei ole aivan huippuluokkaa, mutta menneen talven pakkasilla Cliossa tarkeni silti kiitettävästi. Osaltaan tuntemuksen syntymistä edesauttaa se, että auto lämpiää aluksi kohtuullisen rivakasti. Saunaksi tai tasalämpöiseksi Clioa ei saa kovallakaan hiostamisella. Puhaltimen lievällä tehottomuudella ja hiljaisella käyntiäänellä lienee jonkinlainen yhteys keskenään. Taakse on omat lämpökanavat.

Istuinlämmittimet ovat tehokkaat, mutta niiden kytkimet on sijoitettu kojelautaan ohjauspyörän puolan taakse piiloon. Kuljettajan lämmitin ei jää vahingossa päälle, siitä pitävät takapuolen tuntosolut huolen, mutta kartturin penkki saattaa epähuomiossa lämmetä pitkäänkin turhan päiten. Ajastimella varustettu takalasin lämmitin tai sisäilman kierto eivät jää päiväkausiksi päälle, sillä molemmat kytkimet vapautuvat, kun virta katkaistaan.

Clio on pikkuautoksi miellyttävän hiljainen, radion kuuntelu onnistuu moottoritieajossakin lähes yhtä helposti kuin taajamapyörittelyssä. Rengasmelusta, moottorin möyryämisestä tai tuulen suhinoista ei Cliossa tarvitse kärsiä. Hiljaisessa autossa nousikin selvästi esille testin loppupuolella alkanut vikinä, joka paikallistettiin lämmityslaitteesta lähteväksi. Korjaamokäynnin yhteydessä ääntä ei kuitenkaan kuulunut, joten pienen kiusan alkuperä –todennäköisesti kuiva laakeripinta, mahdollisesti myös roska – jäi selvittämättä.

Kiva työympäristö

Kuljettajan paikalle on helppo kotiutua. Istuimen helppotoiminen pituus-/korkeussäätö yhdessä ohjauspyörän korkeussäädön kanssa takaa sen, että hyvinkin erimittaiset kuljettajat löytävät autossa mieleisensä ajoasennon.

Etuistuimet ovat jämäkän tuntuiset ja tukevat vartaloa myös sivusuunnassa, joten pidempikin yhtämittainen ajomatka taittuu kivuttomasti. Jos sinänsä hyvää kokonaisuutta halutaan parantaa entisestään, liikkeelle kannattaa lähteä istuintyynyn pidentämisellä.

Matkustajan istuimessa ei ole korkeussäätöä, joten oikeaa etuovea käyttävä pidempi henkilö on saman tilanteen edessä kuin takamatkustajat: matala oviaukko edellyttää kumartelua. Testiautossa oli vain kuljettajan turvatyyny, mutta nykyisin myös matkustajan tyyny on vakiona kaikissa Clio-malleissa. Etuistuimen selkänojan ja istuinosan väli on jostakin syystä tilkitty niin tehokkaasti, että turvaistuimen kiinnitysvyön virittäminen onnistuu vain rakenteita lievästi turmelemalla.

Ovipilarit on suunniteltu niin, ettei kuljettajalla olisi ylimääräisiä näköesteitä. Suunnittelussa on myös onnistuttu kiitettävän hyvin. Vaikka taustapeilit näyttävät melko pieniltä, niiden välittämä kuva on kohtuullisen hyvä. Kojelauta on siisti, toimiva ja natisematon kokonaisuus.

Valo- ja vilkkutoiminnot sisältävä monitoimiviiksi vaihdettiin takuuna, koska alkuperäisen viiksen palautusjousi ei pystynyt estämään painavaa viikseä jatkamasta matkaansa yläasennosta (vilkku oikealle) suoraan perustilan ohi ala-asentoon (vilkku vasemmalle).

Öljynäyttö temppuili

Mittaristo on riittävä ja selkeä. Ensimmäiset 20 000 km moottorissa riitti öljyä niin mittatikun kuin öljytason näytönkin perusteella arvioituna. Ensimmäisen öljynvaihdon jälkeen (8 000 km) näyttö alkoi kuitenkin varsinkin pikkupakkasilla olla sitä mieltä, että öljyä oli liian vähän. Mittatikku ei ollut samaa mieltä anturin synnyttämän tiedon kanssa.

Anturin vaihto johti siihen, että aiemmin sattumanvaraisesti öljypulaa ilmoittanut näyttö oli asiasta nyt täysin varma: vaikka öljynvaihtoväliä oli vielä jäljellä 8 000 km ja kosteutta mittatikun alamerkin yläpuolella sentin verran, elektroniikka vaati koneeseen lisää liukastetta. Toisen anturin kohdalla tilanne näytti samalta. Reilu litra öljyä muutti tilanteen.

Kiusallisen virhenäytön perimmäinen syy, viallinen mittalaite vai se, että anturi näyttää tyhjää liian aikaisin, jäi selvittämättä. Mittatikun mukaan tilanne ei ollut huolestuttava, joten sikäli öljyn lisäys oli turha toimenpide – vaikka kone yleensä kuluttaakin ensimmäisen öljynvaihdon jälkeen enemmän öljyä kuin tehdasöljyjä käytettäessä tai myöhemmillä vaihto-osuuksilla.

Takaluukku kuuluu keskuslukituksen piiriin. Pieni häivähdys Clion ensimmäisestä kestotestistä oli se, ettei takaluukun lukkonappi aina heti käytön jälkeen pompannut takaisin yläasentoon. Muutaman kerran esiintynyt vika korjaantui ajan myötä – tai huollossa tehdyllä voitelulla.

Takaluukku avautuu tarpeeksi korkealle ja kätkee taakseen auton mitat huomioiden reilun kokoisen tavaratilan. Takaistuin ja -selkänoja on jaettu kahteen eri suureen osaan. Laajennus on kaksitasoinen, sillä selkänojan ja kontin saumassa on turvapalkki, joka estää törmäyksessä matkatavaroita tunkeutumasta matkustamoon.

Varustelua suunniteltaessa ei ole huomioitu pystyn takalasin vääjäämätöntä kuraantumista: takalasin pyyhin kytkeytyy automaattisesti päälle, jos tuulilasin pyyhkimet ovat toiminnassa pakin kytkeytyessä – ominaisuus, joka harvoin on hyväksi sen paremmin takasulalle kuin itse lasillekaan.

Kokoistaan isompi

Ulkonäön synnyttämä mielikuva isosta autosta vahvistuu ajossa. Sen lisäksi, että matkustusmukavuus on auton kokoluokka huomioiden varsin korkea, Clio on hyvä ja tasapainoinen ajettava.

Sopivasti tehostettu ohjaus tekee Cliosta näppärän kaupungissa. Auton Veli Ponteva -olemus tulee varsinaisesti esiin vasta maantieajossa. Jousitus nielee hienosti tienpinnan epätasaisuudet, ja ajomelu pysyy sopivalla tasolla. Katseen voi hetkeksi päästää harhailemaan, sillä Clio kulkee suuntavakaasti pyrkimättä omille teilleen. Ohjauksen ajoalustasta välittämä tuntuma on hyvä.

Clio on paitsi vaivaton myös johdonmukainen ja rauhallinen ajettava, ajokäytös ei yllätä kuljettajaa sen paremmin soralla kuin lumipinnallakaan. Kun pyörien ote alkaa livetä, aliohjautumaan pyrkivä auto on helppo palauttaa oikeaan kurssiin – ellei ominaisuuksia ole liiaksi ylimitoitettu.

Clion yksi kova markkinavaltti on se, että autossa on vakiona lukkiutumattomat jarrut. ABSit eivät edellytä kuljettajalta muuta kuin surutonta polkemista, tekniikka huolehtii lopusta. Takajarrut jouduttiin puhdistamaan testin aikana kaksi kertaa, sillä rumpuihin kerääntyvä jarrupöly sai jarrut vinkumaan ikävästi kostealla kelillä.

Clion 1,4-litrainen moottori ei ole aivan viimeisintä huutoa. Sen kahdeksallakin venttiilillä pärjää toki, jos asiat muuten ovat mallissaan. Koneesta saadaan irti luvattu teho, ja se vastaa kaasun käyttöön nöyrästi. Meno tuntuu kaikin puolin pirteältä. Testin alkupuolella kone sammui kerran risteykseen hidastettaessa ja nyki muutaman päiväkirjamaininnan arvoisesti, mutta myöhemmin sen käynti oli moitteetonta.

Kiihtyvyysarvoja tärkeämpää on se, että moottoria on jalostettu vääntävämpään suuntaan. Hyvä sitkeys yhdessä herkkätoimisen, sopivan tiheästi välitetyn vaihteiston kanssa tekee Cliosta miellyttävän ajaa. Vaihteiden kanssa ei turhaan tarvitse pulata, ylimmillä pykälillä pärjää niin taajamapyörittelyssä kuin ohitustilanteissakin.

Pirteys ja vaivattomuus ei ole aivan ilmaista: Clio on kilpailijoitaan janoisempi. Noin 7 l/100 km keskikulutus 30 000 km:n matkalla ei sinänsä ole paha, mutta jokaisella säästetyllä litralla on toki nykyisillä bensan hinnoilla merkitystä. 90-luvun alkupuolella samalla peruskoneella varustettu (silloin tehoa 4 kW enemmän) Clio RN 1.4 selvisi kestotestistä silloin tipparelluhenkiseksi kehutulla kulutuksella 6,5 l/100 km.

Alhaiset käyttökulut

Testilaskun loppusumma on huiman alhainen: 30 000 km:n matkalla km-kustannus nousi hädin tuskin toiselle markalle. Testijakson aikana bensan hinta oli toki selvästi nykyistä alhaisempi, mutta vaikka menoveden keskihinta olisi ollut seitsemänkin markkaa, olisi km-kustannus silti ollut vain 1,08 mk.

Eniten kilometrihintaan vaikuttava osakustannus on auton arvon aleneminen. Clion kohdalla tämä summa on alhainen: käytetyistä Clioista pyydetään – ja myös maksetaan – korkeita hintoja, autot säilyttävät arvonsa. Tämän ansiosta auton keskimääräistä korkeampi kulutus on melko helppo sulattaa.

Clion omistaja häviää vakuutusmaksuissa jonkin verran. Testilaskun loppusummaa pienensi noin tonnin verran se, että Cliossa on 20 000 km:n huoltoväli. Jatkossa huollot maksavat ilman mahdollisia lisätöitä 1 100–1 250 mk eli ovat samaa luokkaa muiden merkkien kanssa. Renaultin varaosahinnoittelu ei sekään poikkea ratkaisevasti keskimääräisestä linjasta – eikä ainakaan asiakkaan kannalta pahempaan suuntaan. Talvirengaspaketin saa merkkiliikkeestä kilpailukykyiseen hintaan, ja rengaskulut jäivät testin aikana muutenkin alhaisiksi.

Pekka Virtanen
Lehdessä 4/2000