Kestotestissä Renault Laguna Sport Tourer

Osta täydellinen testiraportti.
RenaultLaguna kestotesti TL0913
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

UUDET AUTOT | 5.11.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

Uuden Lagunan Kestotestiin kohdistui jo ennalta paljon mielenkiintoa, sillä mallin laatuun oli valmistajan mukaan panostettu ennätyksellisen paljon. Vuoden aikana selvisi, onko laatu kunnossa myös todellisuudessa. (TL 13/2009)

Renault Laguna Sport Tourer 1.5 dCi Expression

Loppuarvostelu

Uuden Lagunan Kestotestiin kohdistui jo ennalta paljon mielenkiintoa, sillä mallin laatuun oli valmistajan mukaan panostettu ennätyksellisen paljon. Vuoden aikana selvisi, onko laatu kunnossa myös todellisuudessa.

Laguna aloitti kestotestitaipaleensa viime vuoden lokakuussa. Malliksi otettiin Sport Tourer -farmari 1,5-litraisella dieselillä. Tämä on edelleen myydyin Laguna-versio.

Renaultin panostus laatuun on näkynyt ainakin meidän Lagunassamme, sillä murheet ovat jääneet vähiin. Muistoksi jää pari omasta käytöstä aiheutunutta jälkeä. Muutama vika korjattiin testin lopussa takuutyönä, ja pari vikaa yritettin korjata omistajan piikkiin.

Kori

Korista on alkanut kuulumaan aavistuksen verran natinaa suurissa epätasaisuuksissa. Ääni tulee luultavasti siitä kun ovi liikkuu koriin nähden. Lukot ovat toimineet kosteana talvenakin täysin moitteetta. Ovet ja luukut ovat säädöissään, mutta kylkilistat heittävät molemmilla puolilla etu- ja takaovien välillä. Takaluukku on ollut käytöltään kankea testin alusta asti.

Moottori

Voimanlähde syö öljyä tasaisesti, ja sitä on tarvinnut lisätä pitkän (30 000 km) huoltovälin aikana kaksi kertaa, yhteensä 1,5 litraa. Sylinterikannen päässä olevan alipainepumpun juuresta on havaittavissa pientä vuotoa. Jäähdyttimen kennossa ja välijäähdyttimessä on muutamia kiveniskemiä, ja tuulestusripojen välit ovat täyttyneet hyönteisillä. Alavääntöä on dynamometrin mukaan kateissa.

Sisustus

Sisusta on helppohoitoinen, sillä kangasosat on helppo imuroida ja pölyt pyyhkiytyvät näppärästi. Osassa istuinnojia on nukkautumista, kuskin ovikyynärnojassa kulumisjälkiä ja etuistuimen taustamuoveissa selviä naarmuja. Keskikonsolin löysä kiinnitys hoidettiin kuntoon takuuna. Takakontin laajennusosassa on painaumajälkiä raskaan tavaran kuljetuksen jäljiltä. Takavyöt laitapaikoilla eivät kelaudu kunnolla sisään, ja kojelauta narisee aika ajoin.

Lasit ja maalipinta

Maalipinta on hyvässä kunnossa, eikä kiveniskuja ole kuin muutama. Ovet on säädetty niin, etteivät kivisuihkut syö takaovien etureunoja tai takapyöräkoteloiden reunoja. Etupuskurin oikea kulma maalattiin kesällä. Muut suurimmat naarmut löytyvät takapuskurin yläpinnasta sekä kynnyskotelosta kuskin jalkojen jäljiltä. Tuulilasissa on pieniä kiveniskemiä.

Alusta

Kori on kunnossa, mutta osa alustakomponenteista jo pintaruosteessa. Etutukivarsissa on raapeutumia ja oikeassa kynnyskotelossa painaumia maakontaktien jäljiltä. Maavaraa saisikin olla enemmän. Kotelosuoja-ainetta löytyi ympäri koria. Kynnyskoteloon pääsee kaikenlaista roskaa etusisälokasuojien alareunan ja korin välistä.

Renkaat

Molemmat rengassarjat ovat kuluneet normaalia enemmän. Continentalin kesärenkaissa on edessä pintaa 3,9–4,5 mm ja takana 5,0–6,1 mm. Talvirenkaista on irronnut vain pari nastaa. Eturenkaat ovat kuluneet keskeltä erittäin voimakkaasti, ja pintaa on keskimäärin jäljellä vain 5,6 mm. Takana on pintaa vielä 8,6–8,8 mm. Kulmissa on sanomista, sillä oikea takarengas on kulunut vasenta enemmän ja ulkoreuna on normaalia enemmän pykälillä.

Voimansiirto

Voimalinja ei vuoda mistään välistä. Viime aikoina on ruvennut kuulumaan aavistuksenomaista ujellusta kuutosella 80 km/h -nopeuksissa ja siitä ylöspäin, kun kaasu nostetaan vaihde päällä ylös. Myös kytkin on alkanut silloin tällöin ravistamaan hieman. Vaihteenvalitsin keräsi testin aikana kehuja, ja vaihteensiirto on toiminut takertelematta koko vuoden ajan.

Jarrut ja jousitus

Jarrupalat ovat kuluneet normaalisti, ja kaikissa levyissä on kehittynyt reunoille pientä pykälää. Huollossa todettiin uloimmissa etupaloissa jumiutumista, ja ne herkistettiin asiakkaan piikkiin. Ne vinkuvat silti edelleen. Käsijarrukahva nousee todella ylös. Kiinnikkeestään irronnut oikea käsijarruvaijeri on painettu paikoilleen. Jouset eivät natise hidastetöyssyissä. Iskunvaimentimissa ei ole vuotojälkiä.

 

Lagunan hinta on pudonnut vuodessa hurjaa tahtia. Alhaiset käyttökulut sentään hieman pienentävät kokonaiskustannuksia.

Viime vuoden syksyllä Lagunamme (Sport Tourer 1,5 dCi Expression) perushinta oli 29 690 euroa. Päälle tuli lisävarusteita, joissa osassa oli päällä houkutteleva kampanjahinta. Kokonaishinta nousi 30 720 euroon.

Vastaavan Lagunan saa nyt 28 889 eurolla, ja Businesshinnastossa hinnat on poljettu 25 739 euroon. Viimeksi mainittu on se rotta, joka on nakertanut kestotestissämme olleen Lagunan hintaa alaspäin. Business-hinnaston mukaisen auton kun saa nykypäivänä ostaa kuka tahansa.

Dieselin keskimääräinen litrahinta oli vuoden sisällä 1,005 e. Vaikka kulutuslukemat näyttivät alkuun lähentelevän seitsemän litran tasoa, jäädään keskiarvossa jopa alle kuuden litran (5,95 l/100 km) kulutukseen. Moottorin ominaisuuksiin nähden kulutuslukemilla ei kuitenkaan ole aihetta henkselien paukutteluun.

Vaikka renkaat ovat kuluneet normaalia rajummin, Continentalien kohtuullinen hankintahinta ei nosta rengaskuluja mahdottomiksi.

Huolto (30 000 km) maksoi Bilia Herttoniemessä 306,90 euroa. Tämän päälle kinuttiin etujarrujen herkistyksestä vinkunan korjaamiseksi 96,74 euroa, mikä on ryöstöhinta noin 20 minuutin ylimääräisestä työstä, varsinkin huollon yhteydessä tehtäessä. Eikä vika edes poistunut! Myöskään kojelaudan nitinän korjaus ei mennyt takuuseen, saati tullut kuntoon.

 

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Laguna, Renault

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

APE-Kukkaro

  1. Kukkarosi tulee esiin sivun vasempaan yläreunaan. Anna sähköpostiosoitteesi ja hyväksy APE-kukkaron ehdot ja paina Jatka-painiketta.
  2. Mene antamaasi sähköpostiosoitteeseen ja klikkaa postiisi tulleessa vahvistusviestissä olevaa linkkiä.
  3. Tämän jälkeen ohjaudut APE-kukkaron sivulle tietojesi täydentämistä varten.
  4. Tietojen antamisen jälkeen voit siirtää rahaa kukkaroosi joko verkkopankin, luottokortin tai puhelimen avulla.
  5. Artikkelin pääset lukemaan klikkaamalla sivun vasemmassa yläreunassa olevaa Hyväksy-linkkiä.
  6. Kun maksu on hyväkstytty, maksullisen sisällön latauslinkki ilmestyy jutun otsikon alle.

Tämän jälkeen APE-kukkaro on käytössäsi koneella, jolla otit sen käyttöön. Halutessasi voit käyttää APE-kukkaroa myös muilla koneilla tilaamalla sähköpostiisi kukkaroon ohjaavan linkin.

Mikäli käytät kukkaroasi julkisella koneella poista selaimen evästeet käytön jälkeen.

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com