
Volvo on valmistanut autoja jo yli 80 vuoden ajan. Kymmenen vuotta sitten perinteikäs ruotsalaisyhtiö teki merkittävän ratkaisun ja myi henkilöautotuotantonsa. Ruotsalaisessa omistuksessa oleva Ab Volvo keskittyy nykyisin kuormaautojen ja maanrakennuskoneiden valmistukseen. Volvo Cars -yhtiö on Fordin omistuksessa. Kahdella samannimisiä autoja valmistavalla yhtiöllä ei siis ole enää tekemistä toistensa kanssa.
Volvon suurimpien mallien eli S80:n ja V70:n tunnusomainen piirre on ollut viisisylinterinen moottori. Viitoskone tuli käyttöön jo 90-luvun alussa mallissa 850, joka oli ensimmäinen etuvetoinen iso Volvo. Myös dieselmoottorit ovat olleet viisisylinterisiä.
Dieselien tehojen nousu ja vaatimukset taloudellisuudesta saivat Volvon täydentämään kolmannen V70-sukupolven moottorivalikoimaa myös neloskoneilla. Fordin moottoripalettiin kuuluvat kaksilitraiset bensiini- ja dieselmoottorit tulivat tarjolle myös V70:een, ja yläpäätäkin täydennettiin S80:n rivikuutosilla.
Kun sitten Suomen autoverotus muuttui hiilidioksidipäästöistä riippuvaiseksi, tästä moottorista tuli erityisen kiinnostava. Kaksilitraisen dieselin menestys on ollut varsin hyvä. Sitä jarruttaa vain se, ettei tämän moottorin yhteyteen saa automaattivaihteistoa. Suurin osa esimerkiksi taksikäyttäjistä haluaa automaatin, joten he valitsevat viisisylinterisen. Toki lisätehon kaipuukin ratkaisee usein valinnan.
kaksilitrainen diesel on joka suhteessa erittäin onnistunut voimanlähde Volvoon. Tehoa on riittävästi, kulutus ja sen myötä CO2-päästöt ovat pienet, ja moottorin käyttöominaisuudet ovat oivalliset. Koska kaikissa Volvon dieselmalleissa on hiukkassuodatin, myös hiukkaspäästöt ovat ympäristöasioista huolestuneita ruotsalaisia tyydyttävällä tasolla.
Volvon arvo aleni vähemmän kuin odotimme. Käyttökustannuksia nostivat tavallista kalliimmat vakuutusmaksut sekä käyttövoimavero. Kokonaiskulut olivat kuitenkin kohtuulliset.
Kestotestin loppukunto
Testin päättyessä Volvomme on uuden veroisessa kunnossa. Tuulilasissa on muutama kiveniskemä, mutta muuten ulkopuoli on virheetön. Auton sisustuskaan ei ole pannut kilometreistä pahakseen.
Kori
Kori on ryhdissään, se ei nitise eikä natise. Ovet pelaavat kuin kassakaapissa, eivätkä lukotkaan ole kiukutelleet vesisateen ja pakkasen vuorottelusta huolimatta.
Moottori
Peugeotin valmistama kaksilitrainen dieselmoottori on erinomaisessa kunnossa, 30 000 kilometriä on sille vasta kunnon sisäänajo. Öljyä ei vuoda eikä kulu, käynti on siistiä ja sekä veto-ominaisuudet että taloudellisuus ovat kerrassaan mainiot.
Sisustus
Musta istuinverhoilu on onnistunut yhdistelmä nahkaa ja tekstiiliä. Se on helppo imuroida ja pitää muutenkin puhtaana. Materiaalit tuntuvat kestävän kulutusta. Lattialle lisävarusteena hankitut tekstiilimatot hoitavat kurankeruun hyvin. Ne on helppo irrottaa pesua varten, ja niiden kiinnitys on toimiva.
Lasit ja maalipinta
Niin metallinhohtoinen maalipinta kuin lasit ja valonheittimetkin ovat yllättävän hyvässä kunnossa. Auto on säästynyt pahimmilta kivisateilta. Muutama kiveniskemä tuulilasissa kuuluu Suomessa aina asiaan, niitä ei voi välttää.
Renkaat
Renkaiden kuluminen on ollut maltillista. Kesärenkaissa on edessä uria jäljellä 4,5–5 mm, takana 6–6,3 mm. 10 000 km ajetuissa talvirenkaissa kaikki nastat ovat tallessa. Takana urasyvyys on hieman alle 9 mm, pintaa on häipynyt vasta puolisen milliä. Edessä kuluminen on ollut reippaampaa, urat ovat noin 7-milliset.
Alusta
Alusta on säästynyt kolhuilta, ja hyvä suojaus on pitänyt ruosteen loitolla. Toivoa sopii, että aiemman mallin ongelmaksi muodostuneet heikot etuakseliston nivelet olisivat jääneet vanhan mallin myötä historiaan.
Jarrut ja jousitus
Järeät jarrut eivät ole testimatkasta vielä millänsäkään. Sähköinen seisontajarru on toiminut liki moitteitta, vain muutaman kerran automaattinen vapautus ei olekaan toiminut ensi yrittämällä.
Voimansiirto
Kuusinopeuksinen vaihteisto toimii mallikelpoisesti, synkronointi ei pane vastaan, ja vaihteensiirto on täsmällinen. Vetoakselien niveletkin ovat pitäneet rasvansa suojusten sisällä.
| Pvm. | Aihe | |
|---|---|---|
| 10.5.2011 | Vertailussa keskikokoiset katumaasturit | Vertailutesti |
| 27.3.2011 | Vertailussa Volvo V60 farkku ja Audi A4 Avant | Vertailutesti |
| 5.11.2010 | Vertailutestissä kaksi isoa farmaria: Skoda Superb Combi ja Volvo V70 | Vertailutesti |
| 9.10.2010 | Neljä erilaista avoautoa | Vertailutesti |
| 4.10.2010 | Volvo S60 - viimeinen viikinki | Testi |
| 12.12.2009 | Ekologiset perheautot vertailussa | Vertailutesti |
| 4.2.2009 | Kestotestissä Volvo V70 | Testi |
| 26.12.2007 | Volvo V70 2.5T A | Testi |
| 29.10.2006 | Volvo S80 2.4 D5 A Momentum | Testi |
| 19.3.2006 | Kestotesti 30 000 km - Volvo V50 1.8 | Testi |
Tämän jälkeen APE-kukkaro on käytössäsi koneella, jolla otit sen käyttöön. Halutessasi voit käyttää APE-kukkaroa myös muilla koneilla tilaamalla sähköpostiisi kukkaroon ohjaavan linkin.
Mikäli käytät kukkaroasi julkisella koneella poista selaimen evästeet käytön jälkeen.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
2 kommenttia280 000 takana ja -09 2,0D summun vaan menee. Kaikki kunnossa. Vain lattiamatot kuluneet. Kyllä kelpaa posotella pitkiäkin matkoja. Vaihtoon seuraavana kesänä. Saamieni kokemusten kautta, saatan jopa pysyä merkkiuskollisena. Katsotaan, mitä on tarjolla sitten.
Onko todella Volvon 2.0D Peugeotin moottori kuten artikkelissa sanotaan? Olin siinä ymmärryksessä että kone olisi Fordin?