Kimi Räikkösen vuoden 2007 formula ykkösten maailmanmestaruutta juhlistavassa pienoisarkissa kuvataan sankaria itseään, hänen autoaan ja italialaista Ferrari-tallia.
Julkaisun keskellä lukee näyttävästi: F1 World champion ’ 07 Kimi Räikkönen. Tekstin alapuolella on tavanomaista pitempi postimerkki, jossa komeilee Räikkösen vuoden 2007 ajokki.
Julkaisun toisessa postimerkissä, pienoisarkin oikeassa yläkulmassa, Räikkönen tuulettaa voittoaan Malesian GP:ssä. Ferrarin logo hallitsee pienoisarkin vasenta yläkulmaa.
Molemmat Räikkösen arkilla olevat postimerkit ovat 1. luokan ikipostimerkkejä.
Pienoisarkki luovutetaan Räikköselle henkilökohtaisesti päivää ennen merkkien virallista ilmestymispäivää Belgian Spassa. Sirellä käynnistyy kolme päivää myöhemmin kauden seuraava osakilpailu.
Pienoisarkin on suunnitellut Antti Raudaskoski.
Kimi Räikkönen, 28, aloitti F1-uransa vuonna 2001 sveitsiläisessä Sauber-tallissa. Kilpailukaudet 2002–2006 hän ajoi englantilaisella McLarenilla. Tuolloin hän saavutti kahdesti MM-hopeaa. Maailmanmestaruus tuli heti ensimmäisellä kaudella Ferrarilla.
Parhaillaan Räikkönen tavoittelee toista maailmanmestaruutta. Käynnissä oleva kausi on ennätystiukka ja puolustava mestari taistelussa hyvin mukana.
Muillakin suomalaisilla moottoriurheilijoilla on oma merkki
Kimi Räikkönen ei ole ainoa Suomessa oman postimerkin saanut moottoriurheilun eduastaja, joka on Suomessa saanut oman postimerkin.
Toukokuun 10. vuonna 1995 ilmestyi neljän suomalaisen moottoriurheilijan postimerkit: Timo Mäkinen , Juha Kankkunen, trialin maailmanmestari Tommi Ahvala ja motocrossin maailmanmestari Heikki Mikkola saivat kukin oman 3,50 markkaa maksavan postimerkkinsä.
Mika Häkkisen v. 1998 F1-maailmanmestaruuden kunniaksi julkaistiin häntä esittävä postimerkki 15.1. 1999.
Rallin maailmanmestari Tommi Mäkinen sai oman merkin 3.3.2000 (arvo 3,50 markkaa).
Postimerkeistä kiinnostuneilla on oma nettisivusto www.filateria.net. Sivustolle esitettiin vuoden 2006 lopussa kysymys, minkä arvoisia tällaisset merkit olivat tuolloin.
Kysyjä halusi tietää, minkä arvoisia olivat hänen hallussaan olevat käyttämättömät merkit (Tommi Mäkinen (2x 3,50mk) 7,00mk ja Mika Häkkinen 3,00 mk.
Vastaus oli seuraava: " Tällä hetkellä (31.12.2006) luettelossa näiden molempien hinta blokkina eli 2x 3,50 mk ja reunukset on 3 euroa. Markkinahinta on varmaan 1-2 euron välillä. Näitä saattaa olla keräilijöillä mutta suosittelemme että säilytät näitä vielä muutaman vuoden ja katsot mihin hinta kehittyy".
Toinen kysyjä tiedusteli, paljonko neliskanttinen 'Martinlaakso' -leima (eli leimattu Martinlaakson konttorissa) nostaa Mika Häkkisen MM-postimerkin FDC:n (ensipäiväkuori) arvoa? Sivustolla selvisi, että Martinlaakson postissa on leimattu paikallisella Martinlaakso-leimalla noin 300 ensipäivän kuorta. Nyt haluttiin tietää, vaikuttaako tämä merkin ja leiman arvoon.
Asiantuntijavastauksessa kerrottiin, että Mikä Häkkisen FDC-kuoren hinta postimerkkiluettelossa on 9 euroa, mutta huutokaupoissa lähtö on ehkä viiden euron nurkilla. Erikoisempi leimaus nostaa kohteen kiinnostavuutta, mutta ei merkittävästi hintaa. Arvio oli, että arvo nousee siltä osin max 10 % luettelohintaan nähden eli 0,90 euroa. Perus-FDC kuoria on niin paljon myynnissä, että niiden menekki on todella huono.
Mutta asiantuntija palasi uudellen aiheeseen 10.1.2007:
LISÄVASTAUS 10.1.2007:
"Useimmat Häkkisen FDC:t on tosiaan tehty virallisella Helsingin erikoisleimalla. Muiden paikkakuntien leimauksia on vähän mutta ensipäiväkuorten hinnat ovat harvoin riippuvaisia leimauspaikkakunnasta. Tehtiinhän esimerkiksi Kekkonen-merkistä paljon materiaali Kekkonen-leimalla (nykyisin ko. postitoimisto on tietojemme mukaan lakkautettu), mutta eipä tuolla ole hintaan merkitystä. Suurin osa ensipäivänkuorten kerääjistä kuitenkin kerää kuorensa mieluiten juuri virallisella ensipäivänleimalla. Niinpä näille muiden paikkakuntien kuorille ei ole tällä hetkellä juuri kysyntää. Harvinainen ei aina ole siis välttämättä rahallisesti arvokas. Toki tulevaisuudessa voi käydä niin, että ihmiset innostuvat keräilemään ensipäivänkuoria "aidosti leimattuina" pikku paikkakuntien leimoilla. Jos näin käy, silloin Häkkisen ensipäivänkuori Martinlaakson leimalla on varmasti myös arvokas kohde. Tällä hetkellä sille vain ei valitettavasti (vielä?) ole harvinaisuudestaan huolimatta juuri kysyntää".
Lopuksi tärkeä tieto postimerkkien arvonnousua etsiville:
"Tavallisten, enintään 50 grammaa painavien, kotimaan 1. luokan kirjeen maksu nousee kymmenellä sentillä. Ensimmäisen luokan postimerkki maksaa 1.9. 2008 alkaen 80 senttiä. Toisen luokan merkin hinta nousee viisi senttiä, 65 senttiin. Edellisen kerran näitä yleisempiä hintoja on muutettu heinäkuussa 2006."
Postimerkeillä nopeaa tuottoa hakeva tekee parhaan sijoituksen hankkimalla sunnuntaihin 31.8.2008 mennessä postimerkin vanhaan hintaan. Ikimerkit käyvät vuodesta toiseen kirjemaksuksi. Ikimerkin arvo ja myyntihinta vastaa voimassa olevan 1. tai 2. luokan kirjeen postimaksua 50 grammaan asti kotimaassa. Se käy samanarvoiseksi osamaksuksi myös muihin postilähetyksiin sekä kotimaahan että ulkomaille.
1. ja 2. luokan ikimerkkejä saa myös kätevissä 100 kappaleen pakkauksissa tarramerkkeinä. 1. luokan ikimerkkejä on saatavana myös 50 kappaleen arkissa.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia