Klassikko: Mitsubishi Lancer 2000 Turbo

Autohullun vinkkelistä maailma oli 1980-luvun alussa aika harmaa. Perheautot kulkivat onnettoman pienten talouskoneiden voimin, eikä ns. vauhtiversioitakaan ollut kovin runsaasti kaupan.

Tähän puhdittomaan ympäristöön syntyi Mitsubishilla kunnianhimoinen idea: otetaan suosittu perheauto ja tuunataan se urheilulliseksi. Samalla saadaan aihio rallipoluille. Tuning oli Mitsubishille oiva paikka todistaa osaamistaan. Turboteknologia pihisi 80-luvulla lapsenkengissään, joten tässä oli näytön paikka.

Ja tulokset puhuivat puolestaan. Lancer 2000 Turbo oli valmistuessaan maailman nopein kompakti neliovinen porrasperä: se keräsi vauhtia parhaimmillaan yli 200 km/h.

Urakka ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertainen, ja nimisukulaisuudestaan huolimatta 2000 Turbo oli melko kaukana Lancer 1600 GSR -mallista, johon se perustui. Turbossa käytettiin runsaasti erikoisvahvistettuja osia, ja tuning-osasto oli hipelöinyt myös auton perustekniikkaa. Kyseessä oli siis pikemminkin kokonaan oma mallinsa.

Lancer Turbon moottori perustui vuonna 1981 Galantissa esiteltyyn voimanlähteeseen. Kone oli kompaktin kokoinen ja kevyt. Sylinterin halkaisija oli 85 ja iskun pituus 88 mm: pitkäiskuisuudella haettiin väkevää vääntöä tavallista laajemmalla kierrosalueella. Turboahdin oli Mitsun omaa osaamista: sen teki Mitsubishi Heavy Industries. Vaikka nimi kuulostaa painavalta, rusetti oli kevyehkö – painoa kahdeksan kiloa.

Vielä iskussa

Näissä kuvissa esiintyvä auto kuuluu sveitsiläiselle Karl ”Charly” Fischlinille, jonka tapasimme menneenä kesänä Dijonin moottoriradalla Ranskassa. Elegantisti harmaantunut herra kiusasi kaikkien Evojen kantaäidillä uudempia ja selvästi tehokkaampia autoja.

Uteliaisuus heräsi. Onko Mitsussa kenties jotakin erikoista?

Keskustelu varikkosuoralla paljastaa, että ei ole. Charly on vain kiertänyt rataa sen verran useasti, että hän tuntee jokaisen kaarteen ja nyppylän kuin omat taskunsa. Hyvässä, joskaan ei moitteettomassa, kunnossa oleva Lancer on ensimmäistä kertaa radalla hänen kuskaamanaan.

Vaikka auto on Charlylle tuore tuttavuus, mies ei ole Evojen suhteen mikään ummikko. Kotona palkintokaapissa lepää useita eri sukupolven Evoilla kerättyjä palkintoja. Herra pyörittää myös menestyvää Mitsubishi- ja Yamaha-liikettä Keski-Sveitsissä. Sieltä saa viritysapua, jos oman auton tehot eivät riitä. Tuning-hoitoa tarjotaan kaikille Evoille Kuutosesta lähtien.

Pyydämme päästä Charlyn kyytiin, eikä joviaali sveitsiläinen osaa kieltäytyä.

Tunnelma radalla on yllättävä. Lancer etenee todella hienosti ja tasapainoisesti. Sekä auto (24 v) että kuski (53 v) vaikuttavat selvästi ikäistään nuoremmilta.

Kori kallistelee jonkin verran, mutta tunnelma sisällä ei ole lainkaan niin dramaattinen kuin ulkoapäin voisi luulla. Jarrutkin osoittavat olevansa yhä iskussa. Parasta kaikessa on kuitenkin auton rehellinen mekaanisuus. Lancer elää: puhisee, pihisee, kolisee ja valittaa.

Kokemus on upea.

Onko se Tommi?

Yhtäkkiä ohi paahtaa Tommi Mäkinen – ei tosin itse Puuppolan poika, vaan hänen nimeänsä kantava Evo VI -versio. Charly virnistää: tuokin auto on peräisin hänen tallistaan. Fischlin tarjoaa Tommille viittä eri viritysastetta, jotka ovat 300, 315, 325, 340 hv tai sen yli. Kyseisessä yksilössä on 340 ravuria.

Tommi jää roikkumaan eteemme, ja pian meidät molemmat ohittaa kolmas Lancer, keltainen monsteri. Se on alkujaan Evo VI, mutta autoa on muutettu radikaalisti. Koria on kevennetty niin paljon kuin sielu sietää ja säännöt vain sallivat: massa asettuu siedettävään 1 150 kilon lukemaan.

Autoa liikuttaa 2,3-litraiseksi porattu perus-Evon pata, jonka teho on noussut yli 600 hevosvoimaan! Kyseessä on eräänlainen sprinttiversio, jota ohjastaa Charlyn veljenpoika Toni Büeler. Hän ottaa autolla osaa Sveitsissä varsin suosittuihin mäkikisoihin. Tonin Lancer pyörii hetken edessämme, ennen kuin nytkähtää eteenpäin ja poistuu karmean karjunnan saattelemana horisonttiin.

Kierrämme Charlyn kanssa rataa vielä muutaman kierroksen. Alan aistia rakastumisen ensioireita. Kämmenet kostuvat, ajatukset sekoittuvat ja suuntautuvat lopulta vain yhteen asiaan. Ihastuksen kohdetta on päästävä tutkimaan tarkemmin: varikkosuora on oikea paikka lähempään kontaktiin.

Turbo-Lancerin sisustus on kehitetty vastaamaan auton suorituskykyä. Noh – urheilullisuus oli 80-luvun alussa erilainen käsite kuin nykyään. Toisaalta sinisissä plyysi-istuimissa on jotakin hämmentävän kutsuvaa. Ne muistuttavat vanhaa sohvaa, ja tarjoavat peffalle paljon mukavammat oltavat kuin ultramodernit teknojakkarat. Sivuttaistukea voi hakea nojaamalla naapuriin.

Kuskin ympäristö on muutenkin kasarikunnossa. Hallintalaitteet ovat japanilaistapaan hyvin ulottuvilla, joskin ratista on turha hakea mitään säätövipusia radion, ajotietokoneen tai muiden hilavitkuttimien hallinnointiin. Nelipuolainen ratti istuu hyvin käteen, ja siitä löytyy myös korkeussäätö.

Ohjaamossa on oikeastaan yllättävän avara tunnelma. Tavaratila on hellyttävän ankea: metalli paistaa. Tilaa on kuitenkin koko perheen rallivarusteille.

Lyhyt ralliura

Pysähtymisestä vastasivat tuon ajan mittapuulla kookkaat levyjarrut (halkaisija edessä 256 mm, takana 247 mm). Yokohaman 185/65 R 14 -renkaat ovat nykyään mummoluokkaa. Vertailun vuoksi on kuitenkin mainittava, että tavallisen perhe-Lancerin alla pyörivät samaan aikaan normaaliprofiiliset 165 R 13 -kumit. Myös muu alakerta oli kunnossa vauhdikkaampia mökkimatkoja varten, vaikka neliveto antoikin vielä odottaa itseään.

Siviilivehkeestä tehtiin luonnollisesti myös ralliversio – luultavasti Mitsun ensimmäinen todella vakavissaan tehty sellainen, vaikka merkillä oli kokemusta rallipoluista jo 70-luvun alkupuolelta lähtien.

Turbo-Lancer sai kisakasteen Akropolis-rallissa vuonna 1981. Kilpurin maksimiteho oli 284 heppaa, ja se saavutettiin kierrosluvulla 7 000 r/min. Maksimivääntö 337 Nm odotti ottajaansa 5 000 rundin kohdalla. Auton paino oli lähes sama kuin siviilipelissä: 1 040 kiloa.

Mitsussa käytettiin ensimmäistä kertaa ”tietokonetta” ralliauton keskeisten toimintojen ohjaamiseen. ECU-yksikkö kontrolloi sytytystä, bensan suihkutusta sekä ahtimen potkua. Jo tuolloin huhuttiin myös siitä, että joskus hamassa tulevaisuudessa myös lukkoja voitaisiin ohjailla elektronisesti!

Lancer Turbon seikkailut soraränneissä jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi. Auto esiintyi MM-ralleissa vain vuosina 1981–1982. Nelivedot tekivät tuloaan, ja takatuuppareiden aika oli ohi. Lancerin parhaaksi saavutukseksi kirjattiin kolmas sija Jyväskylässä – kahden Audi Quattron takana – vuonna 1982. Rattia pyöritti Pentti Airikkala ja nuotteja luki Juha Piironen.

Kipinä – ja halu paremmasta – oli sytytetty. Tommi Mäkinenkin oli juuri saavuttanut ajokortti-iän.

Tekniikkaa

Vesa EskolaLehdessä 12/2007