Jos leasingsopimus keskeytyy, sopimuksen ottajalle aiheutuu siitä sopimuksen purkamisesta aiheutuvia kustannuksia. Tällainen tilanne on tavallinen esimerkiksi silloin, kun työsuhdeauton käyttäjä irtisanoutuu.
Siirtoleasing tuo lisää joustavuutta
ALD Leasing on kehittänyt asiakkailleen tarjottavia palveluja. Jos asiakas on tehnyt siirtoleasingin, hänellä on mahdollisuus keskeyttää sopimus ja kustannuksitta tarjota autoa toisille yrityksille tai yksityishenkilöille.
Mahdollisen uuden liisaajan löytämiseksi ALD on kehittänyt avoimen kaikille avoimen internetpohjaisen sovelluksen. Kuka tahansa pääsee tutustumaan vähän käytettyihin siirtoleasingautoihin. Tätä kirjoitettaessa tarjolla oli parikymmentä autoa (joista osa aivan uusia), mutta osa autoista oli varattu.
”Nykyaikana työpaikkaa vaihdetaan yhä useammin. Sen vuoksi tällaiselle palvelulle on selkeä tarve. ALD Siirtoleasing on kehitetty asiakkaidemme pyynnöstä tuomaan joustavuutta heidän toimintaansa”, kertoo ALD Automotiven toimitusjohtaja Risto Korhonen uuden palvelun taustasta.
ALD Siirtoleasing antaa huomattavia etuja kaiken kokoisille yrityksille. Myös niille, joilla on jo keskittämis- tai puitesopimus ja sen mukanaan tuomat sopimusjoustot.
”Siirtoleasingin ansiosta kiintiötä ei tarvitse käyttää, jos autolle löytyy verkkosovelluksen kautta uusi haltija”, Korhonen selvittää.
ALD:n kotisivuilla Siirtoleasing-listalta löytyy tällä hetkellä siirrossa olevat autot. Listalta näkee auton merkin ja mallin, mittarilukeman, auton ovh:n, esimerkkivuokran, verotusarvot sekä paljonko sopimuskautta ja ajo-oikeutta on jäljellä. Leasingpäätös on helppo tehdä.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia