Kuuden nuoren kuolema yhteenajossa

201322
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

LIIKENNE | 21.6.2001
toimitus TL-verkkotoimitus

Pääsiäisviikon lauantain toinen tunti oli viittä vaille päättymistään. Sillä hetkellä Eurajoella valtatie 8:lla Rauman suunnalta vasenta kaistaa ajanut henkilöauto törmäsi Porista päin omalla kaistallaan tulleeseen henkilöautoon. Iltaisin sytytetään uusia kynttilöitä kukkameren keskelle onnettomuuspaikan viereisellä levähdysalueella, josta on tullut kuuden nuoren muistoa kunnioittavien tervehdysten tyyssija.

Sisällys:

Huhtikuun 11. päivänä vuonna 1998, pitkänperjantain jälkeisenä lauantaina, suunnattoman järkyttävä onnettomuus räjäytti nuoruuteen kuuluvan energian, ilon ja yhdessäolon katastrofiksi.

Vanha Escort ja vanha Corolla ajoivat Valtatie 8:lla Eurajoen Lapijoella kuuden ja puolen kilometrin päässä valtatie 12:n liittymästä pohjoiseen. Pari tuntia puolenyön jälkeen oli pilvipouta ja kolme astetta pakkasta. Valaistun tieosuuden nopeusrajoitus oli 80 km/h. Ajorata oli paljas ja kuiva.

Koska nuoruus on menoa, ääntä ja yhdessäoloa, olivat myös Eurajoen, Kiukaisten ja Lappi Tl:n monet nuoret kimpassa liikkeellä. Aina oli joku, jonka kyydissä pääsi kulkemaan. Lappilaiselle Kimmolle, Rauman ammatti-instituutin autonasentajalinjan 18-vuotiaalle oppilaalle, kevättalvi oli ollut huippuaikaa.

Hän oli parin vuoden uurastuksen tuloksena saanut rakennetuksi hienoon kuntoon 77-mallisen, 1,3-litraisen Ford Escortin. Kauniin keltainen ajokki, joka herätti ansaittua huomiota, oli hyväksytty katsastuksessa helmi–maaliskuun vaihteessa. Perjantaina maaliskuun 13. päivänä Kimmo oli saanut ajokortin.

Eurajoella asuvan 29-vuotiaan Mikan ajokki, punainen 80-mallinen Toyota Corolla, ei ihailijoitten katseita kääntänyt. Muutenkin Mikan elämäntyyli rakentui toisenlaisista aineksista. Hänellä oli aikaa oleskella nuorten suosimissa paikoissa sekä hyvää tahtoa kyyditä tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin nuoria paikasta toiseen.

Kimmon ja Mikan autonkäytössä oli samojakin piirteitä. Heidän ajokeissaan oli kunnolliset kesärenkaat – Escortissa melkein uudet – ja äänentoistolaitteet olivat todellista kuuntelua varten. Kumpikin ajoi selvin päin ja käytti turvavyötä. Molemmilla oli kännykkä menossa mukana.

Pitkäperjantain jälkeinen aamuyö

Kimmon keltainen Escort liikkui paljon pitkäperjantaina. Sillä käytiin muun muassa Helsingissä, jossa tutustuttiin Messukeskuksessa pidettyyn American Car Show´hun. Kimmolla oli reissussa mukana kaveri, joka ilmeisesti ajoi koko matkan.

Puolenyön jälkeen Kimmon Escortiin ja Mikan Corollaan kiipesi yhteensä seitsemän kyytiläistä. Kimmo oli ollut matkakumppaneineen ajelemassa Raumalla. Nyt oltiin menossa Eurajoen kautta Kiukaisten Paneliaan, josta kaikki kolme takapenkillä matkustavaa olivat kotoisin. Kuljettajan vieressä istui Tuomas, 17-vuotias lappilainen, turvavyö kiinnitettynä.

Escort oli niin vanhaa vuosimallia, ettei siinä ollut turvavöitä takapenkillä. Vasemmalla matkasi 22-vuotias Marko, joka asui yhdessä keskipaikalla istuvan 17-vuotiaan Sadun kanssa. Tytön oikealla puolella oli hänen 16-vuotias serkkunsa Sami. Eurajokelaisen pubin luona Mika oli ottanut Corollaansa kolme matkustajaa, joista hän ei tuntenut jokaista, ja oli nyt viemässä heitä Raumalle. Etumatkustajana oli eurajokelainen Jani ja takana oikealla raumalainen Jukka, molemmat 23-vuotiaita. Kuljettajan takana istui 18-vuotias eurajokelainen tyttö. Mikalla ja Janilla oli turvavyö kiinnitettynä, mutta takapenkin kaksikko jätti turvavyönsä auki.

Tuhoisa törmäys

Porin suunnalta ajava Corolla oli lähestymässä tien oikealla puolella sijaitsevaa levähdysaluetta. Tien laidassa oli varoitusmerkki hirvieläimistä ja sen jälkeen sivuteistä kertova opastusmerkki. Pian sen jälkeen tie lähti nousemaan vähäiseen vastamäkeen, ja Rauman suuntaan ajaville alkoi sulkuviiva.

Vähän matkan päässä, levähdysalueen sisäänajoaukon tuntumassa, muutaman sadan metrin pituinen suora taittui hyvin loivaksi kaarteeksi vasemmalle. Levähdysaluetta vastakkaisilta suunnilta lähestyvien henkilöautojen kuljettajien oli mahdollista nähdä toistensa ajovalot vähintään 200 metrin päästä.

Vaikka Mikan Corollassa kuunneltiin musaa melko kovalla äänenvoimakkuudella, ei se nuorten riehakkuuteen tottunutta kuljettajaa häirinnyt. Hän ajeli suunnilleen sitä kahdeksaakymppiä, joka tielle oli nopeusrajoitukseksi määrätty.

Äkkiä Mika tajusi, että auto, jonka valot hän oli jo jonkin aikaa nähnyt, tulikin vastaan hänen kaistallaan. Hän ehti nostaa jalan kaasupolkimelta, mutta jarrutukseen ei enää ollut aikaa. Kello oli 01.55.

Autojen keulat osuivat toisiinsa niin, että vasemmanpuoleiset nurkat säilyivät ehjimpänä, mutta etuosat ruhjoutuivat oikealta puolelta tuulilasiin asti. Escortin etuosa taipui oikealle niin, että vasen etupyörä kääntyi auton keulan kohdalle. Corolla pyörähti lähes törmäyspisteen kohdalla puoli kierrosta myötäpäivään ja jäi vastaan tulevan liikenteen kaistalle keula tulosuuntaan.

Escort, joka törmäyshetkellä oli kääntyneenä selvästi vasemmalle, sinkoutui levähdyspaikan suuntaan. Törmäyspisteen kohdalle ajoradan asfalttiin jäi Escortin etupään alustan jonkin terävän kohdan raapaisema, muutaman kymmenen sentin pituinen jälki. Siitä näkyi, miten viistossa Escort törmäyksen jälkeen suistui ajoradan ja levähdysalueen asfaltin väliselle maakaistaleelle. Sivuttain kulkeneen auton pyöristä jäivät suistumisjäljet vain muutaman metrin päähän valaisinpylväästä. Escort pysähtyi pyörilleen levähdysalueelle keula menosuuntaan pari auton mittaa törmäyskohdasta eteenpäin.

Kuuden nuoren kuolema

Vaikka paikalle aivan pian osunut taksinkuljettaja koki elämänsä järkytyksen, hän pystyi soittamaan aluehälytyskeskukseen kello 1.59. Onnettomuuspaikalle lähetettiin neljä ambulanssia ja paloauto, ja tutkimukset aloitettiin kello 2.15. Yhteentörmäyksessä sai heti surmansa neljä nuorta. Viides menehtyi pian sairaalaan tuonnin jälkeen. Kuudes heistä kuoli onnettomuutta seuranneena sunnuntaina Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Ford Escortissa matkanneista viidestä nuoresta menehtyi neljä. Takapenkillä vasemmalla istunut Marko putosi ajoradan ja levähdysalueen väliselle pientareelle lähelle valaisinpylvästä. Takana keskipaikalla istunut Satu sinkoutui levähdysalueelle lähelle Escortin vasenta sivua.

Auton kuljettaja, Kimmo, loukkaantui vaikeasti. Koska hän oli saanut pahan kallovamman, häntä pidettiin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tarkoituksellisesti tajuttomana runsas viikko. Samalla tarkkailtiin, mihin suuntaan hänen tilansa kehittyisi. Kun Kimmo tuli tajuihinsa ja häntä voitiin kuulla, ei hän muistanut yön tapahtumista mitään.

Corollassa kuolivat kuljettajan vieressä matkannut Jani ja takana oikealla istunut Jukka. Kuljettajan takana ollut tyttö loukkaantui vaikeasti. Hänkään ei pystynyt kertomaan mitään automatkalle lähdöstä eikä onnettomuudesta. Hän pääsi Satakunnan keskussairaalasta Porista kotiin maanantaina huhtikuun 27. päivänä.

Corollaa kuljettanut Mika loukkaantui hämmästyttävän lievästi. Häneltä murtui kylkiluita ja vioittui polvi, ja hänen kasvoihinsa tuli naarmuja. Hän pääsi kotihoitoon Rauman aluesairaalasta pääsiäisen jälkeisenä keskiviikkona.

Arvailuista johtopäätöksiin

Melkein aina, kun nuorille tapahtuu paha liikenneonnettomuus, epäillään ylinopeutta ja kaahaamista. Tässä tapauksessa ei sellaisesta ollut kyse.

Corollan kuljettaja kertoi ajaneensa noin 80 km/h nopeudella ja arvioi Escortin nopeudeksi noin 100 km/h. Autojen sijainnista törmäyksen jälkeen voi kuitenkin päätellä, että niiden törmäysenergia on ollut jokseenkin sama. Jos Escortin nopeus olisi ollut paljon suurempi kuin Corollan, se olisi työntänyt Corollaa taaksepäin. Kuitenkin Corolla jäi pyörähtämisen jälkeen lähes tarkalleen törmäyspisteen kohdalle.

Autojen vaurioitten ja sinkoutumisen perusteella tehtyjen laskelmien mukaan niiden nopeus on törmäyshetkellä ollut suunnilleen sama, 80–90 km/h. Tällä nopeudella ei kuivalla kelillä hyvin loivassa kaarteessa suistuta ulos.

Heti onnettomuuden jälkeen alettiin puhua siitä, että Escortin ohjauslukossa olisi ollut jotain vikaa. Tämän perusteella hätäisimmät olettivat, että Escortin ohjaus olisi lukkiutunut ajon aikana. Tällaista ei ole auton teknisissä tutkimuksissa voitu havaita. Auton tekniikassa ei todettu mitään muutakaan, mikä olisi aiheuttanut suistumisen väärälle kaistalle. Esimerkiksi oikea eturengas puhkesi törmäyksessä eikä ajon aikana.

6. Ei optista harhaa

Onnettomuuden syitä pohdittaessa on mainittu myös ns. optinen harha eli tienkohtaan liittyvä tekijä tai ominaisuus, joka saattaisi aiheuttaa virheellisen näköhavainnon. Useaan kertaan toistettu edestakainen ajo onnettomuuspaikan kohdalta silloin, kun tievalaistus oli syttynyt eikä ilman valoja enää nähnyt riittävästi, osoitti, ettei mitään virhehavainnon mahdollisuutta ollut.

Puheet siitä, että jotkut olisivat luulleet levähdyspaikkaa Porin suunnalta tulevan liikenteen kaistaksi, tuntuvat käsittämättömiltä ainakin kahdesta syystä. Rauman suunnalta ajava henkilöautoilija voi havaita levähdysalueen ja siltä valtatiehen melko jyrkässä kulmassa liittyvän ulostuloaukon vasta aivan läheltä. Miten sellainen tiealueen osa, jota ei ehdi kunnolla nähdä, voisi erehdyttää kuljettajaa?

Toiseksi. Kuinka joku erehtyisi luulemaan vastaan tulevan liikenteen kaistaksi sellaista aluetta, jonka laidassa – oletettujen ajosuuntien välissä – on valaisinpylväs? Juuri tienvierustan valaisinpylväät sekä tien keskiviiva ja sulkuviiva auttavat asfalttipäällysteen reunoja vaaleampia ajokaistoja hahmottumaan hämärässä ja pimeällä erittäin selkeästi.

Ajoradassa oleva laakea notkelma, johon Porista päin tulevat henkilöautot hetkeksi melkein peittyvät Raumalta päin ajavien näkyvistä, ei millään tavalla vaaranna ajamista. Tätä osoittaa sekin, että sulkuviiva on vain Porista päin tulevalle liikenteelle.

7. Nukahtaminen epätodennäköistä

Kun Corollan suunnalta tuleva auto nousee tätä loivaa mäkeä, sen ylös suuntautuvat ajovalot saattavat hetkellisesti häikäistä vastaantulijaa, samoin kuin Escortin suunnalta ajavan auton valot loivaan mäkeen nousevan auton kuljettajaa. Corollan kuljettaja ei ole maininnut häikäistymisestä mitään.

Rattiin nukahtava kuljettaja ajaa yleensä suoraan ulos kohdassa, jossa tie kaartaa, tai suoralta tieltä hyvin loivasti kaartaen. Eurajoen onnettomuuspaikalla Escortin suunnalta ajavat autot kaartavat sallitulla nopeudella ainakin kolmen sekunnin ajan ennen sitä kohtaa, missä yhteenajo tapahtui. Jos Escort olisi ajautunut ulos tieltä heti kaarteen alettua, auto olisi suistunut tien vasemmalle puolelle selvästi ennen törmäyskohtaa.

Törmäyshetkellä Escort oli kääntyneenä selvästi jyrkemmin vasemmalle kuin mitä loivan kaarteen tangentti näyttää. Tuntuu erittäin epätodennäköiseltä, että pari sekuntia ennen nukahtamistaan kuljettaja ohjaisi autoaan loivan kaarteen mukaisesti, mutta nukahtaisi äkkiä ja kääntäisi ohjauspyörästä vasemmalle.

Nuorten ihmisten elämänilon ja luultavasti kovaäänisen musiikin täyttämä Escort oli tullut Raumalla valtatielle vain viisi–kuusi minuuttia aikaisemmin. Kuljettajan nukahtaminen tällaisessa tilanteessa tuntuu aivan mahdottomalta.

Järkyttävän tapahtuman alkusyytä ei ehkä koskaan pystytä selvittämään

Yhdeksi päätelmäksi voi jäädä se, että monet pienet tekijät kasautuivat Escortin ja sen kuljettajan kohdalle. Näitä saattoivat olla viiden henkilön kuorma kokemattoman kuljettajan autossa, vastaantulijan valojen aiheuttama hetkellinen häikäisy, jonkin esineen tai laitteen käyttäminen ajon aikana, jonkun matkustajan aiheuttama kuljettajan häirintä, matkalaisten intensiivinen keskustelu ja kovaääninen musiikki.

Kun tällaiset tekijät rasittavat kokemattoman kuljettajan tajuntaa normaaliin nukkuma-aikaan, saattaa tämä kasautumisvaikutus vähentää hänen vireyttään sekä aiheuttaa ajovirheen ja sen myötä onnettomuuteen johtavan tilanteen.

Tuulilasi 6/98

Tapani Iivari

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com