Kuudessa vuodessa yli 160 000 käytettyä tuontiautoa

MB_E_designo_sedan
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 15.12.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

Käytettynä tuodut henkilöautot ovat lisänneet ostajien vaihtoehtoja, vaikka tuontiautoista suurin osa kilpailee eri markkinalohkolla kuin käytettyjä autoja myyvien merkkiliikkeiden vaihdokit. Yli 60 % tuontiautoista on ollut Mercedeksen, Volvon, BMW:n ja Audin eri malleja.

Suomeen on tuotu käytettynä vuosien 2003 ja 2008 välisenä aikana yli 164 000 käytettyä henkilöautoa. Lisäksi varsinkin viime vuosien aikana on tullut käytettynä matkailuautoja. Niiden erottaminen muista näyttää kuitenkin olevan viranomaisille erittäin vaikeaa, vaikka matkailuautoista ei maksetakaan autoveroa.

Kaikki neljä käytettyjen tuontiautojen suurinta merkkiä kuuluvat niin sanottuihin premium-merkkeihin. Uutena autot maksavat paljon. Ne pysyvät pitkään liikenteessä ja Suomesssa arvo on alentunut hitaammin kuin esimerkiksi Saksassa. Lisäksi mallisto on hyvin laaja, eikä kaikkia malliversioita, mitä Sakasassa on tarjolla, ole juurikaan Suomen markkinoilla myynnissä.

VUOSIEN 2003 - 2008 VÄLISENÄ AIKANA KÄYTETTYNÄ TUODUT HENKILÖAUTOT MERKEITTÄIN

MERKKI 03-08 yht (%)
Mercedes-Benz   33 091 20,15
Volvo     27 934 17,01
BMW   23 250 14,16
Audi      16 842 10,25
Volkswagen  13 616 8,29
Opel     6 181 3,76
Fiat    5 563 3,39
Toyota        4 166 2,54
Chrysler     3 932 2,39
Saab    2 615 1,59
Ford    2 358 1,44
Nissan   2 034 1,24
Chevrolet    1 772 1,08
Mitsubishi     1 666 1,01
Jaguar    1 613 0,98
Honda       1 184 0,72
Dodge        1 176 0,72
Mazda     1 055 0,64
Citroen    1 001 0,61
Renault     902 0,55
Peugeot       858 0,52
Pontiac    827 0,50
Porsche    776 0,47
Cadillac     622 0,38
Alfa Romeo     566 0,34
Subaru    493 0,30
Suzuki 393 0,24
Lincoln     316 0,19
Jeep    255 0,16
Rover 142 0,09
Skoda   127 0,08
Smart 42 0,03
Muut  6 880 4,19
Yhteensä  164 248 100,00
Matkailuautot yht (%)
Fiat-Dethleffs   781 76,64
Fiat-Bürstner  192 18,84
Fiat-LMC       46 4,51
Yhteensä  1 019 100,00

Tiedot: AKE ja Tulli

Suuri osa käytetyistä tuontiautoista on ollut iältään sellaisia, etteivät ne suuremmin kilpaile merkkiliikkeiden käytettynä myymien autojen kanssa. Esimerkiksi vuonna 2005 tuontiautoista 60 % oli vanhempia kuin 9 vuotta.

Autoverotuksen sitominen CO2-päästöihin sekä uusien autojen laskevat myyntimäärät viime vuosina ovat johtaneet tilanteeseen, jossa 3-6 vuotiaita käytettyjä autoja on Suomen markkinoilla kysyntää vähemmän tarjolla. Tuoduista autoista 2007 ja 2008 puolet oli korkeintaan 8 vuotta vanhoja. Suuntaus on hyvin selkeä. Tuonti alkaa aikaisempaa selkeämmin kilpailla niiden autojen kanssa, joita merkkiliikkeet Suomessa myyvät.

Auton hankinnan ja käytön verotus on jatkuvaa kädenvääntöä

Autoverotuksen muutos tapahtui pakon edessä, eikä käytettyjen tuonti käynnistynyt suinkaan oitis, kun Suomi oli liittynyt Euroopan Unioniin. Suomen markkinat oli suojattu hyvin tuontikilpailulta. Vasta Siilinin kuuluisa Mercedes käynnisti muutosprosessin 10 vuotta sitten.

Tuontikilpailulta suojautuminen on ollut sekä kotimaassa autoja myyvien yritysten että valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Valtion autoverosta keräämä verotulo on katsottu niin tärkeäksi, että Suomen valtio on miltei kaikin mahdollisin keinoin pyrkinyt pitäämään autoverotuksen ennallaan. Painopisteen siirtäminen hankinnan verotuksesta auton käytön verotukseen on periaatteessa nähty  väistämättömäksi, mutta todellisuudessa siihen on edetty hyvin vastahakoisesti.

Autoverolain keskeinen sisältö ja sen tulkitseminen ovat alueita, joilla kättä väännetään. Vasta EU:n tuomioistuimessa syntyneet ratkaisut ovat pakottaneet verottajan muuttamaan autoverotuksen sisältöä. Vapaaehtoisesti muutoksia ei ole haluttu tehdä. Verottajan näkökulma on ollut vanhaa säilyttävä.

Autoverotuksessa valtio puolustaa verotulojaan. Se tehdään tavalla, joka aika ajoin harmittaa myös autokauppaa käyviä yrityksiä. Autokauppa siirtyi paljon verottajaa aikaisemmin kannalle, jossa verotus tulisi siirtää auton käytön - ei hankinnan eikä omistamisen verottamiseen.

Autoverolain ja sen tulkinnan keskeisiä kiistakohtia ovat olleet:

- Auton arvossa olevan vero-osuuden määrittäminen
- Kaupan portaan eliminoiminen arvonmäärityksessä
- Verotettavien  ja markkinoilla olevien autojen samanlaisuus
- Arvon aleneminen varsinkin ensimmäisten 24 kuukauden aikana
- Markkinahavaintojen sitominen Suomen markkinoiden pyyntihintoihin
- Arvonmäääritys
- Muuttoautojen autovero
- Ulkomaalaisessa omistuksessa olevan työsuhdeauton käyttäminen Suomesssa
- Auton maahantuontikatsastus
- Autoveropäätöksiin sisältyvien virheiden korjaaminen
- Autoverolle määrätty arvonlisävero
- Lisävarusteiden autovero
- Uusien autojen pääasiallisen maahantuojan hinnaston saama etusija verotuksessa 

Autoverolaki on suojannut monella tavoin verottajaa autoista kerättävän autoverotuoton menetyksiltä sekä markkinoilla toimivia yrityksiä tuontikilpailulta. Tilanne nyt on kuitenkin hyvin erilainen kuin 10 vuotta sitten.  Osa kiistoista on poistunut, mutta edelleen autoverotuksessa on kohtia, jotka vaativat korjaamista. Näyttää siltä, että myös auton käytön verotukseen sisältyy määräyksiä, jotka eivät  todellisuudessa edistä ympäristötavoitteiden toteutumista.

 TL-verkkotoimitus/ Jorma Viitanen

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Avainsanat: autovero, autoverotus

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com