Kymmenien miljoonien autoveropalautukset saattavat nousta vielä paljon

213136
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 12.5.2005
toimitus TL-verkkotoimitus

Tullin tietojen mukaan ennen kesää 2003 tuotujen autojen verojen oikaisu maksaa pelkkinä palautuksina yli 30 miljoonaa euroa. Koska satojen valitusten käsittely on vielä kesken, summa nousee. Lopulliset luvut selvinnevät kesän aikana. Kulujen ja korkojen kera lasku nousee yli 40 miljoonaan euroon. Sekin on ilmeisesti vasta alkua, jos uuden lain aikana auton tuoneet havaitsevat mahdollisuutensa saada veronpalautusta.

YLE:n Aamu-tv-ohjelmassa olivat 11.5. haastateltavina Tullihallituksen autoveroasioiden ykkösmies Marko Koski ja Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Tulli on joutunut palauttamaan kymmeniä miljoonia vanhan autoverolain aikaan perittyä autoveroa, kertoi Koski. Hän korosti, että oikaisut koskevat vanhan autoverolain aikana tehtyjä päätöksiä. Uuden autoverolain ajalta valituksia on vain vähän.

Keskustelusta saattoi saada käsityksen, että vanhan lain ajalta tehdyt oikaisupäätökset olisivat nyt kunnossa. Näin ei ole.

Vaikka valituksen tehnyt auton tuonut henkilö tai yritys olisi saanut palautusta, oikaisu ei välttämättä vastaa vaatimusta. Valittaja saattaa edelleen olla tyytymätön asiansa käsittelyyn ja päättää valittaa edelleen. Lopputulos nähdään vasta sitten, kun asia on edennyt tuomioistuimen päätökseen saakka.

Valitukset eivät ole syntyneet vain siihen annetun mahdollisuuden ilosta. Todellinen syy on useimmiten Tullin virheellinen tapa määritellä auton veroprosentti. Sitä on mahdollisesti nyt korjattu kohtuullisemmaksi, mutta se ei edelleenkään ole todellisuutta vastaava. Toisten valitusten syynä on se, että Tulli ei ole korjannut auton markkina-arvon määritystä, auton teknisen kunnon perusteella tehtävää markkina-arvon alenemaa tai Tullin virheellistä auton tyypin määritystä.

Hyvä esimerkki pulmista on tuontiauton lajityyppi. Autoalan Keskusliiton puheenjohtaja, kauppaneuvos Matti Pörhö on todennut useissa yhteyksissä, että käytetyillä tuontiautoilla on aivan omat markkinahintansa. Myös vakuutusyhtiöt määrittelevät autojen arvoja tämän näkemyksen mukaisesti. Tuontiautoilla on alempi hintataso kuin samanlaisilla Suomi-autoilla. Tulli käsittelee käytettyjä tuontiautoja aina Suomi-autoina veroa määrätessään.

Autoverotusta EY-oikeuden näkökulmasta arvostellut tutkija Santtu Turunen on viitannut useissa yhteyksissä Tullin päätöksenteossa esiintyviin systemaattisiin virheisiin. Hän arvioi, että arvonmääritys, veroprosentti ja autoverosta määrättävä arvonlisävero ovat edelleen kiistanalaisia kohtia. Tullin linja päätöksissä ei vastaa EY-oikeuden periaatteita eikä EU:n tuomioistuimen päätösten eikä KHO:n linjaa.

Tullin soveltama toimintamalli on annettu varainministeriöstä. Sen ohjenuorana on vaatimus periä maksimaalista veroa. Tämä kategorinen ohje joutuu uudelleen arvioitavaksi vasta oikeudessa käsiteltävien kiistojen ratkaisemisen kautta. Tullin omat oikaisupäätökset eivät ole sama asia.

Suurin soppa saattaa olla vielä edessä. Uuden lain ajalta tehdyt päätökset joutuvat uuteen valoon vasta oikeusratkaisujen perusteella. Jos kiista johtaa oikeudessa päätökseen, joka osoittaa Tullin linjan virheelliseksi, hyvin suuri osa tuojista reagoi. He haluavat myös oman autonsa verotusta oikaistavaksi. Niinpä uuden lain aikana tehtyjen valitusten määrä ei kuvaa luotettavasti sitä, millaisessa tilanteessa todellisuudessa ollaan.

Jorma Viitanen

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com