Latvalan johto 9 sekuntia
Yhdeksän sekunnin johto ei ole paljon, kun noin puolet kilpailusta on edelleen ajamatta. Toisena ajava Petter Solberg haluaa kuumeisesti saavuttaa Jyväskylän voiton. Sillä olisi erittäin suuri merkitys yksityistallissa ajavalle Solbergolle, joka viime vuosina ei ole voittanut ainuttakaan MM-rallia.
Latvalan voitto edellyttää jokseenkin virheetöntä suoritusta. Mutta sekään ei riitä. Lisäksi Latvalalle olisi eduksi se, että sade aika ajoin kastelisi reittiä. Kuivan kelin olosuhteissa kahdesti ajettavien erikoiskokeitten pinta ei kestä kovana. Kärjessä ajava joutuu auraamaan irtohiekkaa ja soraa. Takana tulevalle tie on parempi ajaa.

Juha Kankkunen ja Kimi Räikkönen käyvät edelleen kovaa kilpailua sijasta 7. Päivän päättyessä Kankkunen oli noin 7 sekuntia Räikkösen edellä.
Perjantaina johtoasemasta keskeyttänyt Mikko Hirvonen ei jatka rallia. Auto rikkoutui niin pahoin, ettei sitä saada korjattua. Sen sijaan 18 kipailijaparia, jotka keskeyttivät perjantaina ovat jatkamassa superrrallisäännön ansiosta myös lauantaina kisaa. Kokonaan kilpailun jättäneitä kuljettajia on Hirvosen lisäksi yhdeksän.
TL-verkkotoimitus
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia