Latvala Volkswagen Motorsportin leipiin
Helsingin Sanomat kertoo tänään, että Latvala tulee siirtymään Volkswagenille. Hän on tehnyt sopimuksen Volkswagen Motorsportin kanssa. Sopimus on kestoltaan kahden vuoden mittainen. Lisäksi siihen sisältyy mahdollisuus jatkaa sopimusta vuodella. Latvalan manageri Timo Jouhki ei vahvista tietoa, mutta ei myöskään kumoa sitä.
Kausi puolivälissä - uudesta jo keskustellaan
Rallin MM-sarja on kohta kauden puolivälissä, mutta kuljettajasopimuksista on käyty jo yli kuukausi neuvotteluja. Osaltaan syynä on se, että vuonna 2013 rallin MM-sarjaan tulee mukaan uusi tehdastalli – Volkswagen. Sen toinen kuljettaja on jo tiedossa - ranskalainen Sebastien Ogier, joka ajaa nyt Minillä. Toista kuljettajaa ei vielä tiedetä - mutta neuvotteluja eri suuntiin on jo pidempään käyty.
Ranskalainen Autohebdo-lehti haastatteli jo kuukausi sitten Jari-Matti Latvalan managerina toimivaa Timo Jouhkia. Tämä kertoi, että neuvotteluja käydään Latvalan ensi kaudesta sekä Volkswagenin että Fordin kanssa.
Latvala itse kertoi tuolloin olevansa tyytyväinen Fordilla, joten tallin vaihtaminen ei johdu tyytymättömyydestä. Ford kuronut nopeudessa eron Citroëniin. Nyt Latvala ajaa autolla, jolla ainakin periaatteessa on mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus. Fordin tallin autot eivät ole kuitenkaan sarjan johdossa. Syynä ovat pienet seikat, jotka näkyvät epäluotettavuutena sekä kuljettajien tekeminä virheinä.
Latvalan siirtymisen taustalla on kaksi seikkaa. Sekä Latvalaa että manageria kiinnostaa pidemmän aikavälin sopimus sekä resurssit, jotka Volkswagen mitä ilmeisimmin antaa rallitallinsa käyttöön. Näköala on kummastakin syystä parempi kuin Fordin suunnassa. Sen rallitoiminta on ulkoistettu, resursseja on pienennetty ja epävarmuus tulevasta on suurempi.
Uutena merkkinä Volkswagen tuskin oitis on kauden ensimmäisestä kisasta alkaen valmis taistelemaan maailmanmestaruudesta Citroënin ja Fordin kanssa. Mutta kauden edetessä ero supistuu. Viimeistään kauden jälkipuolisksolla Volkswagen pistanee sarjan kärjen todella ahtaalle,
Kukaan ei puhu kuljettajuille maksettavista palkkioista. Tuskinpa Latvala siirtyisi Volkswagenin rattiin huonommalla palkalla kuin Fordia kuljettaessaan. Tästä asiasta pitää Latvalan manageri huolen, sillä onhan hänellä omakin palkkio motivoimassa hyvän neuvottelutuloksen aikaansaamista.

Latvala ja Hirvonen Uuden-Seelannin MM-rallin aika-ajon kärjessä
Suomen juhannuksen aikaan ajetaan Uudessa Seeelannissa seuraava rallin MM-sarjan osakilpailu. Sen aika-ajoissa Jari-matti Latvala ja Mikko Hirvonen olivat nopeimmat. Kärkikaksikon ero oli 0,3 sekuntia. Latvala nopeimpana saa valita lähtöpaikkansa ensimmäisenä.
Kolmanneksi nopein aika-ajossa oli Petter Solberg (+0,5). Sebastien Loeb jäi neljänneksi (+0,9).
Viron Ott Tänak oli kuudenneksi nopein (+1,2), joten eiköhän Jyväskylän MM-ralliin saavu hyvin suuri joukko virolaisia faneja kannustamaan Tänakia huippuvauhtiin Suomessa.

TL-verkkotoimitus







Kommentit
2 kommenttia"Osaltaan syynä on se, että vuonna 2013 rallin MM-sarjaan tulee mukaan uusi tehdastalli – Volkswagen. Sen toinen kuljettaja on jo tiedossa - ranskalainen Sebastien Ogier, joka ajaa nyt Minillä." Koska ogier on vaihtanut skodan miniin??
olisi pitäny laittaa Audi tonne ralliin ja lopettaa niiden ratakisailut. Menee puurot ja vellit sekaisin