Lexus laajentaa mallistoaan
Lexus tunnetaan erityisesti hybridiautoistaan ja palvelustaan. Kuitenkaan monelle uutta autoa ostavalle Lexus ei ole ollut vaihtoehto. Merkki on tuntematon, eikä mallistossa ole ollut autoa, joka vastaisi pienemmän perheauton ostajan tarpeita.
Lexus on omasta puolestaan päättänyt lähestyä niitä, joita premium-luokan laatutaso kiinnostaa ja joille auton ympäristövaikutuksilla on erityistä merkitystä. Lexus CT200h mallimerkinnän viimeinen kirjain - pieni h kertoo, että kysymyksessä on hybridi. Kooltaan auto on Audi A3:n, BMW:n 1-sarjan, Mercedeksen B-sarjan, Volvon pienimpien mallien ja Alfa Giuliettan kilpailija. Yhteistä kaikille on myös se, että autot kuuluvat niin sanottuun valiomerkkien ryhmään.

Harvalla on omakohtainen kokemus Lexuksesta. Se ehkä tiedetään, että Lexus on automerkki, joka ympäri maailmaa on sijoittunut erittäin korkealle asiakastyytyväisyysmittauksissa. Suomessakin auton omistajien kokonaistyytyväisyys on kolmen viime vuoden tutkimuksissa ollut paras. Mutta Lexuksen omistajia on harvassa, ja automerkin myyntiluvut ovat Suomessa olleet hyvin pienet.
Luksusta ei myydä "halpishintaan". Isot mallit kilpailevat premium-luokan isojen sedanien kanssa, mutta ei keskikokoluokan IS 200-mallisarjan autojakaan voi halpina pitää. Eikä ostamista ole helpottanut sekään, että auton konseptinmukaisia myymälöitä on Suomessa vain yksi. Se sijaitsee Vantaalla Kaivokselassa. Huoltoa sen sijaan on tarjolla enemmän, sillä käytettävissä on Toyotan verkosto.
Nyt Lexus on laajentanut mallistoaan. Uusin tulokas on CT200-mallisarja. Auto on merkin mallistossa pienin, ja hinnaltaan se on myös edullisin. Syy malliston laajentamiseen on helposti ymmärrettävä. Suurimmat markkinat tarjoaa Golfin ja Focuksen kokoluokka. Jos siitä onnistuu saavuttamaan edes muutaman prosentin osuuden, autojen myyntimäärä nousee hyvin suureksi.

LEXUS CT 200h
CT 200h kasvattaa Lexuksen hybriditarjontaa. Nyt merkin autoista jo lähes kaksi kolmasosaa on hybridejä. CT200 kasvattaa tätä osuutta varmasti edelleen.
Lexuksen CT200h mallimerkin viimeinen kirjain osoittaa, että kyse on hybridimallista. Auton EU-normin mukaisen yhdistetyn kulutuksen CO2-päästöt ovat alimmillaan 87 grammaa kilometrillä. Auton tekniikka on samaa, jota tarjotaan muidenkin Lexus-mallien omistajille. Autossa on portaaton CVT-vaihteisto. Bensiinimoottorin, sähkömoottorin ja vaihteiston yhdistelmä on samaa, jota käytetään myös Priuksessa. T'ämän paketin luotettavuus on pitkän ajan käyttökokemuksin ja takuun varmistama.
CT200 on kompakti viisiovinen hatchback. Muita koriversioita ei ole, eikä sellaisia ainakaan auton maahantuojalle ole esitelty. Jos joku haluaa sedanin, on siirryttävä numeroa suurempaan kokoluokkaan, eli IS-malliin. Siitä tosin ei vielä tätä kirjoitettaessa ole hybridiversiota saatavilla. Eli jos hybridinä konttiperäistä Lexusta haluaa, on loikattava GS450-mallisarjaan. Sen hinnat ovat noin 58 500 eurosta ylöspäin.

CT200h:ssa moottorina on 1,8-litrainen bensiinimoottori. Yhdessä sähkömoottorin kanssa tehoa autossa on 100 kW (136 hv). Hiilidioksidia moottori tuottaa yhdistetyssä ajossa 87 g/km, kun auton renkaat ovat 15-tuumaiset. Samaan autoon on eri varustetasoilla tarjolla 16 tuuman ja 17 tuuman renkaat. Silloin CO2-päästöt ovat 94 g/km. Ympäristövaikutuksia ovat kuitenkin myös typen okisit, häkä ja partikkelipäästöt. Kaikissa näissä päästöt ovat niin vähäiset, että Lexus toteaa auton olevan puhtain bensiiniä käyttävä auto.
CT200h liikkuu sähköllä EV-tilassa jopa 45 km/h nopeudella. Auton on silloin äänetön, eikä pakoputkesta tulee minkäänlaisia päästöjä.
Kuljettajalla on valittavanaan Eco-ajotilan (taloudellinen ajotapa) lisäksi myös urheilullisempi ajotapa (Sport-mode). Auto kiihtyy hieman ripeämmin. Sähkömoottori on mukana kiihtdyttämässä autoa, ohjaustehostin ja ajonvakautus säätyvät dynaamisemmin.
Valittu ajotila näkyy myös mittariston taustaväreissä. Sport ajo-tilassa taustavalaistus, joka normaalisti on tumman sininen, muuttuu punertavaksi. Samalla mittaristossa oleva hybridinäyttö muuttuu kierroslukumittariksi.
Autoa ajettaessa optimoidaan polttoaineenkulutusta. Hidastettaessa tai pysäytettäessä auton bensiinimoottori sammuu. Silloin ei päästöjä synny. Jarruttaessa tai kun jalka otetaan pois kaasulta, jarrutusjärjestelmä ottaa talteen liike-energian. Se varastoidaan hybridiakkuun, jolloin liike-energia on uudelleen käytettävissä sähkönä. Lexus täyshybridiä ei sähköäkään energialähteenä käytettäessä ladata verkkovirran avulla. Auton Hybrid Drive-järjestelmän toinen sukupolvi yhdistää bensiinimoottorin ja erittäin tehokkaan sähkömoottorin käytön tehokkaasti.
Monille auton muotoilu on vähintään yhtä tärkeä seikka kuin auton tekniikka. Korimuotoilusta käytetään ilmausta L-finesse. Ohjaavana periaatteena on ollut monimutkaisten muotojen pelkistäminen (leading edge -näkökulma). Se näkyy sekä korin ulkopuolellla että sisäpuolella. Auton logomerkki, joka näkyy auton keulalla ja ratin keskiössä yhdistää nuolenpään ja L-kirjaimen.

Lexus CT 200:n sivuprofiilissa huomiota herättää voimakkaasti kallistettu tuulilasi, pitkä kattolinja, joka jatkuu pitkälle takalasin yläreunasta eteenpäin, sekä taaimmaiset takaikkunat. Niitä on venytetty kohti auton takakulmia.
Ei ole vaikea havaita, mikä auto on ollut monessa suhteessa viitteenä, kun CT200 on saanut designinsa. Sekä ulkoapäin autoa katselessa että sisäpuolelella mieleen tulee häivähdyksenä Audin A3.

Korimitat
Lexus CT200h korimitat ovat
Polttoaineen kulutus
Kiihtyvyys ja huippunopeus
Neljä varustetasoa
Auton varustetasot ovat E, Comfort. Executive ja Luxury. Yhteistä kaikille on mäkilähtöavustin, kahdeksan turvatyynyä, etuistuinten retkahdusvammoja ehkäisevät niskatuet, led-huomiovalot sekä audiolaitteen USB ja AUX-liitännät. E-varustetasosta alkaen autossa on automaatti-ilmastointi, avaimeton käynnistys, Blutooth-handsfree ja nahkapäällysteinen ohjauspyörä. Sen painikkeissa on radion, nonitoiminäytön, puhelimen ja ääniojauksen säädöt..
Comfort-tasoa varustelua täydentävät etusumuvvalot, peruutuskamera, vakionopeussäädin ja varashälytin. Executive-tason autoissa on myös led-ajovalot pesimin, sadetunnistin, Smart-Key -avainjärjestelmä ja tummennetut takasivuikkunat.
Luxury-mallissa ostaja saa korkealuokkaisen navigointijärjestelmän Lisämukavuutta tuovat sähköisesti säädettävä, muistilla sekä ristiselän tuella varustettu kuljettajanistuin, sekä parkkitutkat edessä ja takana.
Luxury varustetason valinnut voi hankkia myös lisähintaan mm. peruutuskameran, sähkötoimisen kattoluukun, Pre-Crash -kolariturvallisuusjärjestelmän sekä mukautuvan vakionopeussäätimen.
Hinnat
Kaikkien varustetasojen autoissa on vakiovarusteena kevytmetallivanteet, mutta rengaskoko vaihtelee varustetason mukaan.
Värivaihtoehtoja on kuusi.

Ensiesittely Suomessa
Ensimmäiset Lexus CT200h mallisarjan autot saapuvat Suomeen lähiaikoina. Mallisarjan virallinen ensiesittely tapahtuu 2.-3. huhtikuuta 2011.
Ennakkomyynti on kuitenkin alkanut jo marraskuussa.
Saatujen kokemusten perusteella maahantuoja arvioi, että mallisarjan myynti jakautuu ainakin alkuvaiheessa seuraavasti: E-varustetaso 10 %, COmfort-taso 40 %, Executive-taso 30 % ja Luxury-taso 20 %.
Myyntitavoite Suomessa v. 2011
Maahantuoja arvioi myyntimahdollisuudet sekä auton hintaluokan että jakeluverkoston kattavuuden perusteella vertaamalla autoa premium-luokan vastaavan hintaisiin ja kokoisiin autoihin. Tavanomaiset pienemmät perheautot kuten esimerkiksi VW Golf, Toyota Auris tai Kia Ceed ovat selkeästi Lexus CT200h-mallin hintatason alapuolella. Vertailua pitää lisäksi tehdä siihen autojen ryhmään, johon Lexus myös CO2-päästöiltään yltää eli korkeintaan noin 100 gramman päästötasoon.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen maahantuojan edustaja Petri Pekola kertoo, että tavoitteena on Suomessa myydä 140 Lexus CT200-mallisarjan autoa vuoden 2011 aikana. Ennakkomyynnissä on jo päästy 63 auton tilaukseen.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
11 kommenttia"Sekä ulkoapäin autoa katselessa että sisäpuolelella mieleen tulee häivähdyksenä Audin A3."
ei kyllä ihan heti tule ulkokuoresta A3 mieleen
Käsittämätön hinta autosta, joka on käytännössä Toyota Auris. Kuka ihmeessä maksaa Toyota Lexuksen logosta näin suolaista lisähintaa?
Ruma!!!
Olen myös ihmetellyt Toyota-Lexus yhtiön mallipolitiikkaa näiden hybridien kanssa. Valmistetaan autoja, jotka kannibalisoivat toisiaan. Kuka ostaa enää Priusta, kun samalla rahalla saa Lexuksen? Tai kuka ostaa Lexuksen, kun saman tekniikan saa paljon halvemmallakin samassa kokoluokassa (Auris HSD)? En yhtään ihmettelisi, jos Priuksen valmistus lopetettaisiin pian. Se vaikuttaisi tässä kolmikossa olevan se pahiten syöty.
Suomen pienillä automarkkinoilla tuskin tulee olemaan merkittävää sijaa, mutta malli on tarkoitettu suurille automarkkinoille länteen ja aasian suurille myyntialueille.
Priuksen valmistukseen tällä ei ole mitään merkitystä. Prius on erittäin suosittu malli mm. japanin eniten myyty.
Tuossa eräs kommentoi sitä, että kuka maksaa käsittämätöntä hintaa autosta joka on käytännössä Auris.
Samaa voi kysyä Audin ostajasta. Kuka maksaa käsittämätöntä hintaa autosta, joka on käytännössä Skoda.
Korin leveys 765 mm
kapeahko? ;)
Tämä on sama auto kuin Toyota Auris hybridi. Alusta on sama, moottori on sama, kori on lähes sentilleen samanmittainen. Ainoastaan maski, hieman peltiä on muuteltu ja sisusta on erilainen. Eli keisarilla on uudet vaatteet.
No kannattaa, ehkä käydä tutustumassa, ennenkuin heittelee hatusta kommentteja. Voimalinja on sama, mutta alusta + paljon muuta on eri.
Muotoilu poikkeaa selkeästi Auriksesta korkeuden suhteen. Auris on tila-automainen, lähes 10 cm korkeampi, kun taas tämä on perinteisemmin muotoiltu. Vertaa esim. sivupeilien kiinnityskohtaa.