Liikaa vauhtia ja töyssy tasoristeyksessä

201320
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

LIIKENNE | 20.6.2001
toimitus TL-verkkotoimitus

Auringon noustessa valkean kesäyön jälkeen ei viidellä nuorella ihmisellä olisi pitänyt olla mitään kiirettä. Tasoristeyksen töyssyssä nopeutta oli kuitenkin liian paljon, mistä syystä nuori kuljettaja menetti henkilöauton hallinnan. Kukat ja kynttilät sen puun juurella, johon auto törmäsi, kertovat, että yhdelle nuorista matka oli hänen elämänsä viimeinen.

Sisällys:

Hyvinkään keskustasta lounaaseen johtaa Uudenmaankatu. Vielä kaupungin keskustan reuna-alueella kadun vierustojen puut ja pensaat, saa harkitsevan kuljettajan käyttämään kutakuinkin taajamanopeutta. Loppuosuudellaan tämä muutaman kilometrin mittainen katu poimuilee jo mäkisempänä ikään kuin maalaismaisemassa ja saattaa houkutella kokematonta kuljettajaa nostamaan nopeuden vaarallisen suureksi.

Auringonnousun aikaan sunnuntaina kesäkuun 14. päivänä vuonna 1998 aurinko nousisi Helsingin horisontissa kello 3.55. Muutamia minuutteja aikaisemmin hieman pohjoisempana viiden nuoren porukka oli tulossa Hyvinkään keskustasta päin 86-mallisella Honda Civicillä Uudenmaankatua alas kohti tasoristeystä. Keli oli kuiva ja sää kirkas. Lämpöä oli noin 15 astetta.

Autoa ajoi 18-vuotias nuorukainen. Auton omistaja, samanikäinen nuori mies, istui takapenkillä oikealla. Hänen vasemmalla puolellaan keskipaikalla matkaava tyttö sekä takana vasemmalla ja kuljettajan vieressä istuvat pojat olivat 17-vuotiaita.

Ajoratamerkinnät ennen tasoristeystä ja sen jälkeen olivat kuluneet lähes näkymättömiksi. Pääkaupunkiseudulla asuvista nuorista tuskin kukaan tunsi kovin hyvin tämän kadun luonnetta ja esimerkiksi sitä, että tasoristeyksen kohdalla autossa tuntuisi melkoinen töyssähdys.

Vaikka kuljettaja olikin vesiselvä, ei hänen vireystilansa liene ollut parhaimmillaan aamuyöllä. Ennen tasoristeystä hän saattoi kiinnittää enemmän huomiota ajoradan vasemmassa reunassa olevaan taajaman päättymistä osoittavaan ohjemerkkiin kuin samalla kohdalla kadun oikeassa reunassa näkyvään 50 km/h-nopeusrajoitusalueen merkkiin.

Tasoristeyksen töyssy

Kukaan ei tiedä, kuinka kovaa Honda Civic tuli tasoristeykseen, mutta sallitulla 50 km/h nopeudella etenevä auto ei varmaan olisi livennyt nuorenkaan kuljettajan hallinnasta. Koska myötäle päättyy terävänä pokkauksena vaakasuoraan tasoristeykseen ja katu risteää kiskojen kanssa hieman viistosti, jokainen auto keinahtaa epämääräisesti sekä pysty- että sivusuunnassa. Koska tämä pomppusarja rytkytti liian kovaa kulkevan Honda Civicin akseleita ja pyöriä hyvin nopeasti ja voimakkaasti, pyörät olivat hetkellisesti irti kadun pinnasta. Niinpä ei ollut mikään ihme, ettei nuori kuljettaja pystynyt pitämään viiden henkilön painolla lastattua autoa omalla kaistalla.

Sillan kohdalla auto ajautui kadun vasempaan laitaan, mutta ei aivan osunut kaiteeseen vaan sivuutti sen parinkymmenen sentin päästä. Todennäköisesti voimakkaan ohjausliikkeen vaikutuksesta auto kääntyi kuitenkin liikaa oikealle, ja kuljettaja tempaisi ohjausta vasemmalle. Auto alkoi suistua oikea kylki edellä vasemmalle kaartavalta kadulta ulos.

Honda osui ensin suojatien liikennemerkkiin. Jos suistumislinja olisi kulkenut pari–kolme metriä vasemmalle, auto olisi iskeytynyt päin valaisinpylvästä. Yhä oikea kylki edellä auto ajautui kevyen liikenteen väylän yli Uudenmaan Maaseutuopiston pensasaitaan ja siitä opiston alueelle johtavan tien suulla verkkoaitaa pitelevään metalliseen pylvääseen. Tämä peräosaan kohdistunut isku käänsi autoa oikealle.

Noin 150 metrin päässä tasoristeyksestä auto törmäsi oikea etukulma edellä tiensuun toisella reunalla kasvavaan tukevarunkoiseen puuhun, kaatui oikealle kyljelleen ja syttyi palamaan.

Hälytysten kulku

Kello 3.53 Hyvinkään pelastuslaitos sai matkapuhelimella soitetun, ilmeisesti Honda Civicin takana ajaneessa autossa tulleen henkilön tekemän hälytyksen, jonka pääasiallinen sisältö oli seuraava:
”Henkilöauto on törmännyt puuhun. Ainakin kaksi matkustajaa on loukkaantunut, mutta kukaan ei ole puristuksissa. Yhden henkilön korvasta tulee verta. Auto palaa.”

Ambulanssi pääsi viidessä minuutissa noin seitsemän kilometrin päähän tapahtumapaikalle. Kaksi minuuttia myöhemmin eli tasan kello neljä paikalle ehti myös raskaampi pelastusyksikkö. Medi-Heli sai hälytyksen kello 3.58. Lääkärihelikopteri oli onnettomuuspaikalla kello 4.15. Hyvinkään kihlakunnan poliisilaitos sai aluehälytyskeskuksesta hälytyksen kello 6.28.

Kaikki nuoret olivat ulkona autosta, ennen kuin se syttyi palamaan. Vielä ei tiedetä, oliko hälytyksen tehnyt henkilö auttamassa heitä.

Pelastuslaitoksen yksikkö sammutti autopalon, joka ehti polttaa melkein koko auton maalipinnan ja tuhota matkustamon niin pahoin, että istuimista jäivät jäljelle vain tukirakenteet.

Turvavyöt auttoivat

Oikean etuistuimen selkänojan vääntymisestä eteenpäin noin 60 asteen kulmaan on pääteltävissä, että takaistuimen matkustaja on iskeytynyt selkänojaa vasten. Kuljettajan istuimen selkänojaan, joka oli jäänyt noin 100 asteen kulmaan, ei ollut kohdistunut mitään kuormitusta takaistuimelta. Koska takapenkillä keskellä istunut neitonen käytti turvavyötä – keskipaikalla on vain lantiovyö – ei hän voinut törmätä selkänojaan. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää se, että oikealla takana istunut nuorukainen törmäsi etuistuimen selkänojaa vasten.

On hyvin todennäköistä, että törmäyksessä saamiinsa pään vammoihin ilmeisesti heti menehtynyt Honda Civicin omistaja ei käyttänyt turvavyötä. Kaikki muut neljä nuorta olivat käyttäneet turvavyötä.

Heidät kuljetettiin ensin Hyvinkään aluesairaalaan ja sitä kautta kotikuntiinsa. Vakavimmin loukkaantui takana keskellä lantiovyössä istunut tyttö, jonka selkään tuli murtuma. Alustavien tietojen mukaan oli olemassa tietynasteinen halvaantumisriski. Oikealla edessä istunut nuorukainen loukkasi niskansa ja vasemman kätensä. Vasemmalla takana matkannut nuori mies sai vamman rintakehäänsä. Ilmeisesti kuljettaja selvisi törmäyksestä vähin vammoin.

Taajaman päättymisen riski

Lähestyttäessä Uudenmaankadun tasoristeystä onnettomuusauton tulosuunnalta kummastuttaa se, miksi taajaman päättymisestä kertova liikennemerkki on sijoitettu ennen rautatietä, ts. kohtaan, jossa taajama ei missään tapauksessa näy päättyvän.

Varsinkin tuoreen ajokortin omistaja, kuten onnettomuusauton kuljettaja, tietää aivan varmasti, että tämä liikennemerkki tarkoittaa 80 km/h -perusnopeusrajoituksen alkamista. Tämän merkin kohdalla kadun oikealla puolella oleva 50 km/h -aluenopeusrajoitusmerkki on taajaman päättymisen kanssa selvässä ristiriidassa.

Koska ajoneuvoa pompauttavan tasoristeyksen, Vantaanjoen ylittävän sillan ja Uudenmaan Maaseutuopiston tienoolle kasautuu melkoisesti ajoradan luonteeseen liittyviä riskitekijöitä, pitäisi taajaman päättymisen merkintä siirtää nykyiseltä paikaltaan ainakin 200 metriä eteenpäin.

Aluenopeusrajoituksen merkki pitäisi säilyttää nykyisellä paikallaan. Siellä kauempana, minne taajaman päättymisestä kertova ohjemerkki siirrettäisiin, voitaisiin nopeusrajoitusalue päättää. Siitä eteenpäin muutaman sadan metrin mittaiselle, melko kaartavalle katuosuudelle sallittaisiin 80 km/h -perusnopeuden sijasta vain 60 km/h, joka on nyt vastassa ennen Hämeenlinnantien risteystä.

6. Tasoristeyksen töyssy remonttiin

Kukaan ei voi ehdottomasti väittää, että ilman tasoristeyksen töyssyä tätä onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Mutta jokainen Hyvinkään keskustasta päin ajava tasoristeyksen ylittäjä varmasti huomaa ajokkinsa ikävän tärähdyksen.

Uudenmaankadun ajoradan ja rautatien risteys on jäänyt viimeistelemättä. Turhan töyssyn poistaminen ei olisi enää paljon lisää kadunrakentajilta vaatinut. Ajorataa olisi pitänyt hieman pudottaa muutamia kymmeniä metrejä ennen rataa ja sitten suoristaa kohtaamaan kiskojen alustarakenne vaakatasossa.

Tällainen remontti ei ole ylivoimainen vieläkään. Se edellyttää kuitenkin muun muassa sitä, että julkisten väylien pienille korjauksille liikenneturvallisuuden hyväksi annetaan nykyistä suurempi merkitys.

Tuulilasi 8/98

Tapani Iivari

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com