Liikennehankkeiden käsittelyä halutaan nopeuttaa

205104
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 26.8.2003
toimitus TL-verkkotoimitus

Liikennehankkeiden käsittelyä hallinnossa ja tuomioistuimissa pitäisi tehostaa, jotta hankkeiden suunnittelun ja toteutuksen välinen aika lyhenisi, asiaa pohtinut työryhmä totesi. Keinoina ovat muun muassa riittävä vuorovaikutus, viranomaisten sisäisen toiminnan ja yhteistyön kehittäminen sekä hallintotuomioistuinten menettelyn tehostaminen ja hallinto-oikeuksien resurssein lisääminen.

Viimeaikaisten suurten liikennehankkeiden käsittelyyn on eri vaiheissa liittynyt monenlaisia ja vaikeita ympäristöoikeudellisia kysymyksiä. Erityisesti suurista väylähankkeista valitetaan käytännössä kaikkiin valitusasteisiin. Työryhmän mielestä valitusten määrä ei sinänsä ole ongelma: ongelmana ovat valitusten pitkät käsittelyajat.

Keinoina nopeuttaa hankkeiden etenemistä työryhmä esittää esimerkiksi mahdollisuutta käsitellä kiireellisinä valituksia tärkeistä liikenneväylähankkeista ja valituslupajärjestelmän kehittämistä.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan valitus asuntorakentamisen kannalta tai muuten yhteiskunnallisesti merkittävästä asemakaavasta on käsiteltävä kiireellisenä. Samanlainen käsittelyn kiireellisyyttä koskeva säännös tulisi ottaa lainsäädäntöön myös liikenneväylähankkeista.

Suomessa hallintolainkäyttöön ei sisälly yleisiä valitusoikeuden rajoittamista koskevia säännöksiä. Kaksiportainen muutoksenhakujärjestelmä on kuitenkin osaltaan vaikuttanut siihen, että muutamat liikennehankkeet ovat lykkääntyneet huomattavasti.

Valituslupajärjestelmän laajentamista ja korkeimman hallinto-oikeuden roolia jatkomuutoksenhaussa tulisikin tarkastella osana hallintolainkäytön yleistä kehittämistä. Tämä on tarpeen erityisesti siksi, että kehittämisessä kiinnitettäisiin riittävästi huomiota hallintolainkäytön tehokkuuteen.

Työryhmän mukaan hallintoviranomaisten toimintaa voidaan tehostaa myös nykyisen lainsäädännön puitteissa. Suunnitteluasiakirjoja tulisi selkeyttää ja kansalaisille tulisi tarjota riittävät osallistumismahdollisuudet jo hankkeita suunniteltaessa. Hankkeiden suunnittelussa on otettava ennakolta huomioon valitusten vaatimat käsittelyajat.

TL-verkkotoimitus

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com