Liikkuva poliisi julisti Liikenteen Joulurauhan

Liikenteen joulurauha
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

LIIKENNE | 18.12.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

Myönteinen kehitys liikenteen turvallisuustilanteessa on jatkunut vuonna 2009. Ennakkotietojen mukaan kuolemiin ja vakaviin loukkaantumisiin johtaneita liikenneonnettomuuksia on tapahtunut vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Kaikilla tieliikenteen osa-alueilla kehitys ei kuitenkaan ole ollut myönteistä; erityisesti nuorille tapahtuneita vakavia onnettomuuksia on sattunut valitettavan paljon. Juuri näiden onnettomuuksien takaa valitettavan usein löytyy kovia ylinopeuksia ja päihteitä. Poliisi omassa valvonnassa on kiinnittänyt huomiota juuri tällaiseen kuljettajien riskikäyttäytymiseen.

"Syksyllä aloitettu tiukennettu puuttuminen ylinopeuksiin on laskenut keskinopeuksia teillämme joka osaltaan varmasti jatkossa tulee edesauttamaan myönteistä kehitystä liikenneturvallisuudessa", toteaa Liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala.

" Pelkkä valvonta ja sen tiukentaminen ei kuitenkaan ole ainoa ratkaisu liikenteen turvallisuuden parantamiseksi. Tärkein asia on, että jokainen tienkäyttäjä tuntee vastuunsa. Liikenteessä kuollut tai loukkaantunut ei koskaan ole vain luku tilastossa. Jokainen onnettomuus koskettaa uhrien perheitä, omaisia ja ystäviä aiheuttaen valtavan määrän surua ja murhetta. Toivonkin, että jokainen tielläliikkuja ymmärtäisi oman roolinsa tärkeyden liikenneturvallisuuden ylläpitäjänä. Siksi julistankin nyt Joulu-rauhan myös liikenteeseen. Ja olkoon tämä rauha pysyvää myös joulun jälkeen. Toivokaamme, että myönteinen kehitys liikenneturvallisuustilanteessa jatkuu myös vuonna 2010",  toteaa poliisineuvos Rantala.

Joulun menoliikenteen odotetaan tänä vuonna olevan vilkkaimmillaan 23.12 iltapäivällä ja alkuillasta. Myös edellisenä viikonloppuna 18-20.12 kannattaa varautua tavallista vilkkaampaan liikenteeseen. Paluuliikenteen huippu ajoittunee sunnuntain 27.12 iltapäivään ja alkuiltaan, mutta joululomien vuoksi paluuliikenne jakaantuu useammalle päivälle.
 

TL-verkkotoimitus; tiedot Liikkuva Poliisi, STT,  kuva Kaisa Sirén/STT Info 

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com