
Takana 20 000 km, edessä Australia
Takana oli jo 20 000 ajokilometriä. Edessä aukesi koko Australian manner. Mutta matkan jakuminen tyssäsi Australian mantereen osalta Darwinin satamaan. Ajo läpi Australian mantereen ei voinut toteutua suunnitellusti.
Seikkailijat joutuivat keksimään uuden keinon päästäkseen läpi Australian mantereen ja seuraamaan aussien F1-kisaa.

Kuljettaja Jani Laineella ja suomalaisella Ajokki Royal -bussilla (24 vuotta) on maailmanympärimatkasta takana jo yli 20 000 kilometrin matka halki Venäjän ja Aasian. Mutta takaisku koettiin Australiassa, Darwinin satamassa. Ajomatka halki Australian mantereen jäi Ajokilla tekemättä. Australian maahantuloviranomaiset syynäsivät viikon verrana bussivanhusta.
- Ulkomailta saapuvat ajoneuvot joutuvat karanteeniin. Niille on tehtävä täyspuhdistus, ennen kuin ne saavat luvan liikennöidä Australiassa. Näin halutaan estää vierasperäisten eliöiden päätyminen mantereelle autojen rakenteissa, kertoi Laine.
Ulkomaisen bussin tuominen Australiaan ei ole halpaa eikä helppoa. On täysin karanteeniviranomaisista kiinni, kuinka monta päivää ja yksittäistä pesukertaa tarvitaan, ennen kuin ajoneuvo hyväksytään riittävän puhtaaksi liikkumaan Australiassa.
- Australia tiukkoine säädöksineen ja määräyksineen työllisti urakalla. Pesuoperaatioon kului reilu viikko ja arviolta lähes 10 000 euroa. Ja tulos sinnikkäästä yrittämisestä: "Ei käy", totesivat viranomaiset.
Bussiseurue oli kuitenkin päättänyt ajaa halki Australian. Aussien F1-kisa oli nähtävä. Joten ainoaksi järkevääksi ratkaisuksi löydettiin paikallinen linja-auto. Varsinaista Australian pikavuoroa varten oli hankittu Toyota-merkkinen 22-paikkainen Toyota-merkkinen vuokrabussi. Sen matkamittarissa oli jo noin puolen miljoonan kilometrin verran sisäänajoa.
Pikavuorolla maailman ympäri
Pikavuoro starttasi Suomesta tammikuussa 2011. Vuoden aikana se on ehtinyt nähdä jo kymmenen maata. Australian ohjelmassa Laineella kumppaneineen on matka koko mantereen halki.
- Rennon Aasian-etapin jälkeen pikavuoroilu alkaa nyt toden teolla. Puolentoista kuukauden aikana matkaa on taitettavana yli 10 000 kilometriä, myhäilee Laine.
- Seuraa matkaa - katso esimerkiksi , kuinka suomalaisbussilla ajetaan Malesian F1-radalla: http://theformula1.com/23-year-old-finish-bus-racing-in-sepang-malaysia....
Darwinista alkava etappi päättyy Melbourneen maaliskuun puolivälissä juuri ennen F1-kisoja. Pikavuoron mukana matkustaa parikymmenpäinen suomalaisseurue. Lisäksi on saatu uusia vahvistuksia, yksi saksalaismatkustaja ja yksi australiansuomalainen.
- Australia on ollut unelmanani pyöreästi puolet elämästäni. Sateinen Darwinkaan ei ole onnistunut innostusta sammuttamaan, vaan fiilis on kertakaikkisen mahtava.
Tietyysti matkalaisia harmittaa, että Ajokki pistettiin huilaamaan Darwinin satamaan. Mutta F1-kisaan oli päästävä, ja mantereen läpi haluttiin kulkea bussilla. Ratkaisu oli ilmeinen: Vuokrataan bussi. Niin tehtiinkin. Matkalaiset ahtautuivat 500 000 kilometriä sisäänajettuun Toyota-bussiin. Ja sitten lähdettiin eteenpäin.
Seurue pitää http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/mika-pikavuoro/ -blogien avulla kotisohvalaiset ajan tasalla seikkailun käänteistä.
Australian jälkeen Amerikkaan ja Afrikan kautta Suomeen
Pikavuoro maailman ympäri on jatkoa viime talvena runsaasti huomiota keränneelle Pikavuoro Bangkokiin -matkalle. Kuljettaja Laine on nyt kolmevuotisella matkalla ympäri koko maailman.
Aasia on jätetty taakse. Australian jälkeen ohjelmassa on ensin kesäloma ja sitten molempien Amerikan mantereiden valloitus. Amerikkojan sekä Afrikan jälkeen Ajokki-bussin on tarkoitus saapua Eurooppaan ja Suomeen. Silloin eletään vuotta 2014. Kun bussivanhus saapuu takaisin Suomen maanteille, siitä tulee maailman ensimmäinen koko maapallon kiertänyt linja-auto.
- Voit seurata matkan etenemistä: http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/2012/02/05/kaksi-eteen-yksi-taakse/
- Matkakohteisiin maailmanmatkaajat ja muutkin voivat tutustua Mondon sivuilla: http://www.mondo.fi/matkakohde/Australia%20ja%20Oseania
TL-verkkotoimitus












Kommentit
2 kommenttiaSiinä olis nootin paikka ausseille. Pelkkää törkeää rahastusta näköjään koko touhu, liekköhän puhdistusfirman omistaja sukua tullivalvojalle...
Tämä on normaali käytäntö Australian rajalla. Hylkäämisperusteluja voi kysyä maan karanteeniviranomaisilta. Tarkaa touhua, kuten pitää ollakin.