Ennenkuin käsitellään matkailuautojen CO2-päästötietojen puuttumisen merkillisyyttä, palautetaan mieleen, miksi tuo CO2 on matkailuautoissakin tärkeä tieto.
Suomessa henkilöautojen ja pakettiautojen käyttömaksut tai oikeammin ajoneuvoveron perusvero on sidottu auton CO2-päästöön.
Matkailuautot ovat henkilöautojen alaryhmä. Mutta EU:ssa ei ole asetettu matkailuautojen tyypitykseen vaatimusta hiilidioksidipäästöjen mittaamisesta. Niinpä EU:ssa ei ole ollut harmeja siitä, että matkailuautojen vaatimustenmukaisuustodistuksesta tuo CO2-tieto on puuttunut.
Eipä CO2-tietoa ole juuri kukaan muu vaatinutkaan kuin suomalainen matkailuautojen ostaja. Tosin samalla tiedolla on käyttöä myös Norjassa, Tanskassa, Englannissa, Irlannissa ja Itävallassa. Mutta missään ei samalla tavalla kuin Suomessa. Verottaja puolestaan voi hykerrellä tyytyväisenä. Puuttuva tieto korvataan kokonaismassan mukaisella verolla. Se on yli kaksinkertainen siihen veroon verrattuna, joka samasta autosta olisi maksettava, jos tuo CO2-tieto vain olisi käytettävissä.
Matkailuautojen 2-vaihenen valmistus ja vaiheittainen tyypitys
Koska matkailuauto rakennetaan useimmiten kaksivaiheisesti, käyttämällä pakettiauton alustaa, voimansiirtoa ja ohjaamoa matkailuauton komponentteina, matkailuauton valmistaja voisi mitä ilmeisimmin käyttää tyyppihyväksynnän yhteydessä pakettiauton valmistajan mittaustuloksia tietyin rajoituksin. Auton tyypityksen yhteydessä otettaisiin käyttöön vain pakettiauton valmistajan antamat mittaustulokset autosta, jonka pohjalle matkailuauto on valmistettu.
Miksi sitten tuota mahdollisuutta käytetä hyväksi? Hyvä kysymys, eikä siihen saa vastausta, kysytään asiaa sitten matkailuautojen valmistajalta tai pakettiauton valmistajalta.
Tilanne on merkillinen. Samoja autoja lähetetään pakettiautojen valmistajatehtailta Suomeen, jolloin niissä on pakettiauton vaatimustenmukaisuustodistus sekä aina myös CO2-päästötieto. Eikä pakettiautoja valmistava tehdas voi olla tietämätön siitä, että pakettiautosta voidaan Suomessa valmistaa matkailuauto. Se tapahtuu tekemällä autoon ennen autoveron määräämistä ne muutokset, joita verottoman matkailuauton on täytettävä. Niinpä alkujaan pakettiautona Suomeen tuotu auto muutoskatsastetaan matkailuautoksi.
Monet tällaisista vero-optimointiin tähtäävistä muunnos-pakettiautoista ovat käyttäjän kannalta oivallisia.
Niissä on paljon tavarankuljetustilaa, monta matkustajapaikkaa sekä näppäriä käyttötarkoitukseen sopivia ominaisuuksia. Aitoja matkailuautoja ne eivät kuitenkaan korvaa. Mutta niillä on etu, jota useimmilla matkailuautoilla ei ole – rekisteriotteessa on CO2-päästötieto. Se merkitsee tuntuvasti matalampaa ajoneuvoveron perusveroa. Samalla verollinen pakettiauto on päästetty pujahtamaan autoverottomaksi.
CO2-päästötieto ja Fiat
Jos tuntee vähääkään matkailuautojen markkinoita, havaitsee, että Euroopassa noin 70 % kaikista uusista matkailuautoista on valmistettu Fiatin alustalle. Autot valmistetaan Italian eteläosassa, Sevelin tehtaalla Val di Sangrossa. Tuotantolaitoksen omistavat Fiat ja PSA (Peugeot-Citroën) yhdessä. Tuotantolaitos on hyvin suuri pakettiautojen valmistaja.
Hyvin suuri osa matkailuautojen valmistajista käyttää Sevelin tuotantolaitoksesta lähteneitä Fiat Ducaton alustoja, voimansiirtoa, moottoria ja ohjaamoa. Siksi Fiatilla on matkailuautojen alustojen muodostamista markkinoista Euroopassa noin 70 % markkinaosuus. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa tuo osuus on vieläkin korkeampi.
Eri lähteistä olemme saaneet tietoja siitä, että Fiat ei halua antaa matkailuautojen valmistajille tietoja alusta+moottori+ohjaamojensa CO2-päästöistä. Kuitenkin tiedot löytyvät pakettiautoista. Myydäänhän tällaisia ”puolivalmiita” pakettiautoja Suomeenkin. Niiden tekniset tiedot ja CO2-päästöt löytyvät myös pakettiautohinnastoista.

Hinnastoista niistä näkyy, että suurten Fiat-pakettiautojen korimitat, alustat, vaihteisto ja voimansiirto sekä moottori ovat miltei identtisiä suosittujen matkailuautomallien kanssa. EU:n CO2-mittausta koskeva normi sallii, että saman ajoneuvoperheen sisällä on mahdollista käyttää tiettyjen rajojen sisällä matkailuauton tyypityksessä perustana olevan (paketti)auton CO2-päästömittauksesta saatuja tietoja. Samaa tietoa voi lisäksi käyttää useamman teknisesti samankaltaisen auton mittaustuloksena.
Mistä homma sitten kanittaa?
Matkailuautojen valmistajat ovat kertoneet, ettei Fiat ole halunnut antaa mittaustietoja matkailuautojen valmistajille, vaikka tavaraa niille myykin. Siitä on seurannut, että matkailuauton valmistaja on joutunut erikseen mittauttamaan eräiden yleisimpien matkailuautojen CO2-päästöt.
Miksi Fiat pihtaa tietojen antamista?
Fiat kertoi elokuussa 2010, että sen valmistamien ja Euroopassa myymien henkilöautojen CO2-päästöt ovat alittaneet EU:n tavoitteeksi asettaman 130 g/km rajan, kun lasketaan myytyjen autojen keskimääräiset päästöt. Saman vuoden alkukuukausina Fiat kertoi, että se on Euroopan vähäpäästöisin automerkki kolmatta vuotta peräkkäin. Vuonna 2009 sen keskimääräiset CO2-päästöt olivat 127,8 g/km.
Julkistettujen tilastojen luvut eivät kuitenkaan vastaa todellisuutta. Englantilainen www.greencars.co.uk kertoo, että vuonna 2010 kaikkien valmistajien Euroopassa myymien henkilöautojen keskimääräinen päästö oli 144,4 g/km. Eroavuus EU:n julkisuuteen antamiin tietoihin verrattuna selittyy sillä, että EU:n luvussa on vain 65 % kaikista valmistajien myymistä autoista. Joka kolmas auto ei sisälly laskentaperusteisiin.
Kun valmistajien eri mallisarjojen CO2-tietoja tutkii, havaitsee, että Fiat Ducaton alustalle valmistettujen matkailuautojen päästötietoja ei tilastoissa esiinny lainkaan. Jos esiintyisi, Fiat menettäisi asemansa Euroopan ”puhtaimpana” autojen valmistajana.
Fiatin alustalle valmistetaan vuosittain yli 20 000 matkailuautoa, joten niiden päästötietojen sisällyttäminen henkilöautojen tilastoon mustuttaisi pahoin Fiatin vihreää imagoa.
Sekoilua mallimerkinnöissä
Asiaa voi tarkastella tietysti myös mallimerkintöjen näkökulmasta. Trafi merkitsee ajoneuvorekisteriin saman matkailuauton milloin esimerkiksi merkinnällä Fiat, milloin Fiat-Bürstner tai pelkästään Bürstner. Auto näkyy Trafin tilastoissa milloin minkin merkkisenä. Päästötietojen laskeminen on lähes arpapeliä.
Ja koska auton lopullisesta tyypityksestä vastaa matkailuauton valmistaja, ei sen valmistamien autojen CO2-päästötietoja pidäkään laskea Fiatin tekemien autojen CO2-päästölukuihin. Eihän Volkswageninkaan päästöihin lasketa sellaisia autoja, joissa on VW:n moottori, mutta auton valmistajalla ei ole muuta tekemistä Volkswagen-konsernin tai sen merkkien ja mallisarjojen kanssa.
Olemmeko EU:ssa?
Suomalaisten matkailuautojen ostajien hankalaa tilannetta ihmetellään nyt matkailuautojen valmistajatehtailla. Siellä kysellään, miksi kummassa suomalaisviranomaiset puuhaavat omituisia ja vaativat asioita, joita missään muualla EU-alueella ei vaadita.
Jos kerran ollaan EU:ssa, niin olisihan se mahdollista laatia säännöksiä ja lukea direktiivejä samalla tavalla kuin muuissa EU-maissa.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
8 kommenttiaToimittajan kannattaisi tarkistaa miten CO2-arvo määritetään autolle sekä mitä eroa on fiatin ducatolla ja sen pohjalle rakennetulla matkailuautolla CO2-arvoa määriteltäessä. Niin ja kannattaisi ehkä matkailuautojen omistajin olla vaan hiljaa ja maksaa, huomaa verokarhu vielä, että eivät maksa matkailuautoista autoveroa..
ois kiva saada jonkun ministeritason ihmisen selitys tälle pelleilylle
suomessa on ollut iät ajat ihan oma autopolitiikka ja auto on lypsylehmä ja tulee jatkumaan koska viranomaisissa on "viisaita" mukana. Miettikää hullutuksia, farmariauto jonka katolle ruuvataan suksipoksi että sisätilan korkeudeski saadaan tietty mitta ja verot pois ,autoja näkee tiellä vieläkin, sitten pickup autoihin piti jatkaa lavaa että se täytti suomalaisten vaatimukset + paljon muuta.
Sitten nykypäivää, sähköauto jossa käyttövero ? ja pieni sähköauto maksaa vaivaiset 40000e ? heh onkohan loppujen lopuksi Neste Oil tässä kaikessa mukana siellä taustalla, autoista/polttoaineista tulee suuriveropotti joka vuosi ja millä se korvattaisiin?
Tottahan toki verokarhu on sen huomannut ja kun on huomannut ei veroa voi välttää. Autolijoilta on riistetty aina lisää rahaa sillä he kun on nöyrää porukkaa jotka maksaa kaiken vain lievästi nuristen.
Suomi taitaa ainoana maana rankaista sähköautojen käyttäjiä käyttövoimaverolla. Trafin ja liikeministeriön hommat voisi ulkoistaa jolloin pääsisimme eroon huonoja geenejä sisältävistä virkamiehistä.
Liikenteestä kerätyt verot kierrätettäisiin liikenneväyliin, turvallisuuteen ja valvontaan. Vaikka ulkoistettu yritys korjaisi huimat voitot, edellämainitut asiat parantusivat reilusti.
Tietääkö kukaan miksi autovero on kytketty CO2 päästöön ?? Sehän on yhtä luonnollinen ja kaikelle elämälle tarpeellinen aine luonnossa kuin vesi. Tiedän kyllä että useat n.k. "tiedemiehet" jotka saavat siitä maksun sekä tietysti poliitikot ja IPCC väittää että se aiheuttaa ilmaston lämpenemistä, vaikka siitä ei ole pienintäkään tieteellistä todistetta, ja vaikka niin olisikin niin mitähän tämä kymmenes miljardin-osa suomen CO2 autoveron aikaansaama CO2 päästöjen vähennys vaikuttaa kun esim amerikassa ajetaan iloisesti V8 moottoreilla vielä sata vuotta eteenpäin....
Idiotismi on Suomessa sallittua ja näkyy tuolla päättäjien puolella olevan töihin pääsyn edellytyskin...
Sähköauto ei ole läheskään päästötön koska ne ladataan verkosta ja kilovatin co-päästöt ovat mm epv-n verkossa 462g ja autojen keskimääräinen päästö noin 160g kilometri. Sähköauto on päästötön kyllä likenteessä mutta kun sitä ladataan niin päästöt syntyy silloin, syo kuin hevonen tallissa seisoessa
Sähköauto ei ole läheskään päästötön koska ne ladataan verkosta ja kilovatin co-päästöt ovat mm epv-n verkossa 462g ja autojen keskimääräinen päästö noin 160g kilometri. Sähköauto on päästötön kyllä likenteessä mutta kun sitä ladataan niin päästöt syntyy silloin, syo kuin hevonen tallissa seisoessa