Tämä Cayman ei ole Porschen valmistama. Monaco Cayman on matkailuauto. Sitä ei ihan heti uskoisi, sillä ulkonääöltään tämä auto muistuttaa suuresti linja-autoa. Matkustajapaikkoja on kuityenkin paljon vähemmän, ja paikallaan seistessä auto eroaa muutoinkin usein tavallisesta bussista. Sivuseiniistä työntyy ulospäin kummallakin seinillä erkkerit, jotka laajentavat auton sisätilojen avaruutta. Tämän Caymanin valmistus tapahtuu USA:ssa, josta autoja tuodaan myös Suomeen.
Monaco Coach Corporation sijaitsee Coburgissa, Oregonissa, USAssa. Monacon lisäksi yhtiöön kuuluvat myös seuraavat matkailuautomerkit: Beaver, Safari, Holiday Rambler, MC Kenzy sekä Roadmaster alustatehdas.
Monaco tehdas täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Vuonna 2008 yhtiö valmisti yhteensä 7000 autoa, ja oli USA:n toiseksi suurin matkailuajoneuvoja valmistava yhtiö. Diesel-alustaisten motor-home matkailuautojen luokassa Monacocoach oli USA:n suurin.
Amerikkalaistehdas on alkanut valmistaa nyt myös neljää eri mallia Eurooppa-varustuksella. Autot täyttävät tietysti EU-määräykset. Myös pienemmissä malleissa on ulosliukuvat erkkerit eli niin sanotut slide-outit.
Valmistajan Euroopan dealer-verkoston muodostuu itsenäisistä maahantuojista, jotka sijaitsevat Suomessa, Saksassa, Englannissa, Sveitsissä ja Italiassa.
Suomen maahantuojan eli Artic Motor Caravan Oy:n varastossa on Monaco Cayman 35 SBD- malliversio. Auto on kokonaispituudeltaan 11.00 m, leveydeltään 2,54 m ja korkeudeltaan 3,97 m. Ihan pieneen talliin ei tätä autoa siis voi ajaa, eikä se sovi tavalliseen parkkiruutuun tai leirintäalueellakaan aivan kaikille paikoille.
Monaco Cayman 35 SBD:n vakiovarusteita ovat muun muassa:
- Hydrauliset tuet (paikallaan ollessa),
- Kaksi Sähköllä ulosliukuvaa "erkkeriä" eli niin sanotua slide-outia, jotka antavat reilusti lisää oleskelutilaa
- Kaksi markiisia
- 5,5 Kw dieselaggregaatti
- Kaksi taulutelevisiota
- Mikrosaaltouuni
- Iso jääkaappi/pakastin jääpalakoneella
- Kaksi matkustamon keskusilmastointilaitetta
- Peruutuskamera
- Kuljettajan istuimessa kuusi erilaista sähköistä säädintä
Lisävarusteina autoon saa esimerkiksi:
- Keskuspölynimurin
- Kotiteatterin
- Markiisit sähkökäyttöisinä
- Hiljaisen äänieristetyn 8kW:n dieselaggregaatin
- Leather Image -verhoilun
- Mukavuusparivuoteen (joka on ilmasäätöinen)
- Sähkösäädöt molempiin etuistuimiin
- Invertterin (teholtaan 2kW), joka muuttaa ajoneuvon virran sähkölaitteille sopivaksi vaihtovirraksi
- Kolmen peruutuskameran järjestelmän
- Sani Con -kuivausjärjestelmän
Cayman 35 liikkuu Cumminsin valmistaman 6,7 litraisen 340 hv-tehoisen turbodiesel takamoottorin avulla.
Autossa on Roadmaster alusta, jossa on esim. ilmajousitus ja automaattinen tasonsäätö. Auton kori on rakennettu teräsrungolle, joka jatkuu myös seiniin ja kattoon. Auton kokonaispaino on 13 000 kg, ja omapaino 11 000kg.
Cayman 35, joka on esillä Turussa, maksaa vakiovarustein n. 240 000 euroa (hintaan sisältyy 22 % ALV maahantuojan kotipaikalla Keminmaassa). Esittelyauton lisävarusteet maksavat noin 10 000 euroa, mutta myyjä pidättää oikeuden hinnanmuutoksiin valuuttakurssin vaihtelun takia.
Caravan 2009-näyttely Turussa
Caravan 2009 näyttely käynnistää matkailuautojen ja -vaunujen vuoden 2009. Oikean reunan linkistä pääset juttuun, jossa kerrotaan enemmän viikonvaihteen suurnäyttelystä Turussa.
Vuonna 2008 Suomessa ensirekisteröitiin 2 092 uutta matkailuautoa. Määrä on 14,3 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Samalla vuosi 2008 oli ennätysmäinen- koskaan aiemmin ei uusia matkailuautoja ole rekisteröity Suomessa näin paljon. Talouden turbulenssi ei ole vaikuttanut matkailuautomyyntiin – päinvastoin.
Matkailuvaunujen rekisteröinti joulukuussa 2008
Joulukuussa rekisteröitiin 22 matkailuvaunua, kun vuotta aikaisemmin joulukuussa rekisteriin meni 29 matkailuvaunua. Tammi-joulukuussa on yhteensä rekisteröity 2 092 matkailuautoa. Vastaavana aikana 2007 rekisteröitiin 1 830 kappaletta. Kasvua on 14,3 % edelliseen vuoteen verrattuna.
Tammi-joulukuun aikana ensirekisteröitiin vuonna 2008 kaikkiaan 1 523 matkailuvaunua, kun vuotta aikaisemmin niiden määrä oli 1 831 kappaletta. Vaunukauppa hidastui määrältään 16,8 % edellisvuodesta.
Koko toimiala kasvoi vuonna 2008
Koska matkailuautojen määrä kasvoi, ja ne ovat hinnaltaan noin 3 kertaa kalliimpia kuin matkailuvaunut, koko toimialan liikevaihto kasvoi tuntuvasti.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia