Suunnittelu ja tekniikka
A Langien tekniset ratkaisut ja rakenteet ovat tuttuja normaalipituisista versioista. Pidemmän korimallin yhteydessä tehty malliuudistus koskettaa normaaliversioitakin. Testissä olleen A 140 Lang Familyn moottori on sama kevytmetallinen 82 hv voimanlähde, jollainen on ollut myös Tuulilasissa Kestotestissä (12/99). Malliuudistuksessa sisustusmateriaalit kojelaudassa ja ovissa ovat muuttuneet ja kojelauta on muotoiltu uusiksi.
Nämä pienet muutokset eivät helposti näy. Lämmityslaitteen kytkimet ovat vaihtaneet paikkaa. Ne on sijoitettu nyt keskikonsoliin alimmaksi, radion ja käyttökytkinten alapuolelle. Käyttäjäystävällinen muutos, sillä pyöritettäviä kytkimiä oppii helpommin käyttämään katsomattakin verrattuna siihen, että opettelee kytkinten järjestyksen. Pieniä muutoksia, mutta ne tekevät pienokaisesta mersumaisemman, joskaan kojelauta ei vieläkään tuo suurempia sisaruksia heti mieleen.
Ulkoisesti erottuvimmat muutokset ovat keulassa jäähdyttimen säleikön muoto ja väritys sekä valojen hiukan kiilamaisempi muoto ja umpionlasien rihloituksen puuttuminen. Takaapäin erottuvat ensimmäiseksi uudelleen väritetyt mutta mersumaisen raidoituksen omaavat takavalot sekä takaluukun avausvipu. Nyt luukussa on avausvipu painonapin sijaan. Koriin on lisätty kylkiä kiertävät listat estämään pikkukolhujen syntymistä parkkipaikoilla.
Alustaratkaisut ovat tuttuja: edessä joustintuet, kolmiomaiset alatukivarret ja kallistuksenvakain. Takaa löytyy erilliseen poikkipalkkiin kiinnittyvät pitkittäistuet, kierrejouset, putki-iskunvaimentimet ja kallistuksenvakain.
A-sarjalaisen kolme bensiinimoottoria ovat säilyneet ennallaan, mutta CDI-moottorit ovat uudistuneet. 160 CDI:n turboahdettu yhteispaineruiskutusdiesel on saanut tehoa 25 % lisää (ennen 60, nyt 75 hv) ahtoilmanjäähdyttimen ansiosta. 170 CDI:n tehonlisäys on maltillisempi, reilut viisi prosenttia (nyt 95 hv).
Lang-versioissa moottorivaihtoehtoja on neljä: kolme bensamoottoria ja tehokkaampi diesel. Pienimmällä moottorilla on varustettu testissäkin ollut A 140, muut bensiiniversiot ovat A 160 ja A 190.
Pidennys tuo Mersun pienokaiseen tuntuvasti lisää tilaa varsinkin taakse ja laajennettuun tavaratilaan. Ulkoisia muutoksia lukuun ottamatta tekniikkapuolella ei ole suurempia uudistuksia.
A-Mersu on enemmänkin taajama-ajoon suunnattu pikkunäppärä mutta tilava ajokki. Kasvanutkin pienokainen kiihtyy 82-heppaisen moottorin voimin riittävällä ripeydellä liikennevaloista.
Suorituskykymittauksissa testi-auto kiihtyi 0–100 km/h valmistajan ilmoittamassa 13,2 sekunnissa. Aika on jopa hiukkasen nopeampi kuin keskiarvoaika Tuulilasin mittauksissa samankokoisilla moottoreilla varustetuilla autoilla. Parasta kiihtyvyyttä tavoiteltaessa luistonesto on poistettava, sillä se estää tehokkaasti pyörien sutimisen. Luistonesto kytkeytyy automaattisesti päälle yli 60 km/h:n nopeudessa. ESP on ja pysyy päällä turvallisuussyistä aina.
Pikku-Mersussa on mielenkiintoinen rajoitus kierrosluvulle. Auton ollessa paikallaan moottorin kierrosluku ei nouse 4 000 r/min suuremmaksi, mutta kiihdytettäessä ja auton jo liikkuessa kierroksenrajoitin pätkii moottorin kierrosluvun 6 000 r/min kohdalla. Tämä hillitsee turhaa sudittelua.
Sitkeysmittauksissa kahden suurimman vaihteen verraten pitkät välitykset tuntuvat. Molempien mitatut ajat painuvat yli keskiarvon eikä kiihtyvyys tunnu reippaalta. Nelosen sitkeysmittauksen ajassa jäädään keskiarvoajasta puolitoista sekuntia. Viitosella ero keskiarvoon on neljä sekuntia. Ohituksiin on siis turha lähteä suurimmilla vaihteilla.
Moottoritiellä ohittaminen onnistuu viitosellakin, mutta kaksikaistaisella maantiellä viitosella on turha lähteä rekan rinnalle kinnaamaan.
Jarrut ovat tehokkaat ja jarruassistentti huolehtii siitä, että hätäjarrutuksessa hennompikin kuljettaja saa lukkiutumattomista jarruista parhaan tehon irti.
Elektroninen jarrupaineenjako toimii moitteetta eikä kaarrejarrutuskaan tuota ongelmia. Toisaalta ylimääräisten liikkeiden alkaessa kammeta autoa kiertoliikkeeseen ESP puuttuu peliin ja estää pyörähtämisen.
Auton parasta käyttötarkoitusta, taajama-ajoa, ajatellen pieninkin moottori kuljettaa A-sarjalaista riittävällä ripeydellä. Maantiellä moottoriin kaipaa lisää voimaa, sillä näillä välityksillä sitkeys on vaatimatonta.
Taajama-ajossa A-sarjalainen tuntuu kelpoiselta, kunhan unohtaa puuromaisen epätarkan ohjauksen. Ohjaus on varsin hidas eikä palauta kunnolla, joten kadunkulmissa tottumaton kuljettaja saa aikaan kulmikkaan muutoksen, kun ei heti huomaa palauttaa ohjausta suoraan. Lyhyen etuylityksen ansiosta jatkettukin pikku-Mersu tuntuu taipuvan yllättävän hyvin, joskin kääntöympyrän kasvamisen 75 cm normaaliversioon verrattuna pitäisi tuntua.
Hitaan ja hiukan tahmean tuntuisen ohjauksen takia ahtaissa paikoissa tulee melkeinpä helpommin tehtyä ylimääräinen sahausliike kuin edes koetettua pyöräyttää rattia äärilaidasta toiseen. Toisaalta jos malttaa pyöräyttää ratin reunasta toiseen, pienokainen kääntyilee kohtuullisessa tilassa.
Vaikka A-sarjalainen tuntuukin taajama-ajossa kohtuulliselta, tunne rapistuu hiukan maantielle siirryttäessä ja nopeuden noustessa. Uraisella tiellä auto kuljeksii omia polkujaan. Samoin käy puuskaisessa tuulessa. Ajamiseen joutuu keskittymään, ja suoraankin ajettaessa on ohjattava, jottei ajo ole mutkittelevaa.
Toinen ikävä piirre ajettavuudessa on nyökkiminen. Tämä ei tunnu niinkään häiritsevältä taajamassa. Pidennetty akseliväli on tehnyt A-sarjalaisesta kuitenkin rauhallisemman ja sulavamman tuntuisen ajaa. Takajousitus tuntuu liiallisen pehmeältä etujousitukseen verrattuna, sillä perä niiailee voimakkaasti varsinkin kuormitettuna.
Matalaprofiilisten renkaiden takia kaikki suuremmat töyssyt koettelevat jousitusta, koska renkaan niukka ilmatila ei juuri vaimenna iskuja. Tämä syö mukavuutta.
A-sarjalaisen perusajettavuus on aliohjaava, joskin rajummin kanttailtaessa ESP huolehtii kulkusuunnan säilymisestä eikä perusluonteella ole tällöin juuri vaikutusta.
Hidas, kankean tuntuinen ohjaus heikentää haluja tehdä suurempia manööverejä. Irtosoralla A-sarjalaisen saa jopa hieman yliohjaavaksi, kunnes ESP ottaa tilanteen haltuun ja rauhoittaa alkuun päässeen niukan luiston. Samoin käy pujoteltaessa soralla. Alkuun päästään pieneen luistoon, kunnes järjestelmä puuttuu verraten rajusti leikkiin. ESP käyttää auton jarruja menon hillitsemiseen tehokkaalla ja rajun tuntuisella otteella.
Kestopäällysteellä ESP tulee hieman harvemmin mukaan. Väistökokeessa ESP paukuttaa painetta tehokkaasti jarruihin ja kulkusuunta ja hallittavuus säilyy nopeuden samalla laskiessa, joskaan mukavuus ei ole paras mahdollinen rytinässä.
Perusajettavuudeltaan aliohjaavalla A-sarjalaisella tulee kohtuullisesti toimeen taajamassa. Maantiellä suuntavakavuus on heikko ja pienokaista johtuu ohjaamaan tavallista aktiivisemmin. Vakiovarustukseen kuuluva ESP toimii tehokkaasti ja hillitsee hallitsemattomat luisut.
Mukavuutta heikentävät auton ajettavuus sekä moottoriäänet. Moottori on varsin karheaääninen, ja ääni kuuluu etuistuimille taajamanopeuksien ulkopuolella. Pakoäänet kantautuvat varsin voimakkaina takamatkustajien korviin. Tila tuo mukavuutta, mutta istuma-asento heikentää sitä.
Istuimet ovat lähellä lattiatasoa, ja reisituki jää puutteelliseksi niin etu- kuin takaistuimillakin. Toisaalta istuimet eivät voisi olla juuri korkeammalla vaikeuttamatta autoon nousemista. Paksu alustarakenne nostaa sisäpuolella lattiaa.
Langissa pääntilaa on tullut lisää. Edessä lisäystä on yli sentti ja takana hiukan alle sentti. Toisaalta pääntila ei ole ollut kovin niukka aiemminkaan, mutta lisäsentti ei ole pahitteeksi. Sivuttaissuunnassa takaistuimella matkustaa kaksi mukavan väljästi. Kolmannella takamatkustajalla täydennettynä istuimella onkin jo varsin tiivis tunnelma.
A-sarjalaisen ohjaamo on muunneltavissa hyvin. akaistuimissa on pitkittäissäätö, jolla tavaroille saa lisätilaa. Tavaratilaan mahtuu takaistuimen ollessa taka-asennossa kuusi juomakoria. Etuasentoon siirrettyjen istuinten taakse mahtuukin jo kahdeksan koria. Lukumäärät ovat samat myös normaalipituisessa versiossa. Erona on se, että Langissa takana on riittävästi polvitilaa, vaikka takaistuimen siirtää etuasentoon.
Vaikka kuljettajan paikalle istahtaisi pitkäjalkainenkin, on takaistuimella limusiiniluokan tilat pitkittäissuunnassa. Kaivattaessa lisää tavaratilaa takaistuimet voi kallistaa eteen, ja mikäli tämäkään ei riitä, istuimet voi irrottaa. Istuimet ovat varsin painavat ja siksi harmittavan raskaat siirrellä. Tavaratilan pohja on esimerkillisen tasainen.
Mercedes on tuonut limousinemaisuuden pikkuautoluokkaan. Langissa on takaistuimella erittäin väljät pitkittäistilat. Muutoinkin tilan muunneltavuus on hyvä.
A-sarjalaisessa on Assyst-huoltoilmaisin kuten muissakin Mersuissa, joten huoltoväli riippuu ajotavasta ja -olosuhteista sekä moottoriöljyn laadusta ja määrästä.
Normaaleissa oloissa huoltoväli on noin 20 000 km, jolloin Assyst A- ja Assyst B -huollot vuorottelevat. Mikäli edellisestä huollosta on yli 22 000 km, tehdään aina Assyst B -huolto.
Tekniikka-aukeaman huoltohinnat on laskettu Helsingin hintojen mukaan. Huoltohinnat vaihtelevat hiukan paikkakunnittain, ja pääkaupunkiseutu kuuluu kalleimpiin.
Mersun kohdalla – kuten muillakin merkeillä – varusteiden hankkiminen pakettina tulee halvimmaksi. Varusteversioita on kolme: Classic, Elegance ja Avantgarde. Classic on perusversio ilman lisähintaa. Kahdesta muusta veloitetaan 19 900 mk.
Sähköikkunat edessä ja keskuslukitus löytyvät vakiona kaikista malleista. Classicissa keskuslukitus toimii vain avaimella. Kauko-ohjaus tulee mukaan vasta muissa varustetasoissa. Suomessa valoautomatiikka olisi näppärä, mutta A-sarjalaisessa se ei ole vakiona. Hintaa sillä on 900 markkaa.
Näiden varusteversioiden lisäksi on Business- ja Family-malliversiot. Hintaero perusversioon on 1 700 mk. Tällä rahalla Familyyn saa ilmastointilaitteen, takaistuimille integroidut lastenistuimet reunapaikoille ja tavaratilan peitteen. Business-versiossa lastenistuimet on korvattu keskikyynärnojalla. Esimerkkinä mainittakoon, että ilmastointilaite maksaa lisävarusteena 14 900 mk ja lastenistuimet 2 600 mk. Nämä varusteet ja tavaratilan peitteen saa siis lähes pelkällä peitteen hinnalla (1 200 mk).
Turvallisuusvarusteista vakiona ovat lukkiutumattomat jarrut, jarruassistentti, ajonvakautusjärjestelmä (ESP), viisi pääntukea, etumatkustajan istuimen käytön tunnistus, jolla estetään kolaritilanteessa turvatyynyn turha laukeaminen, ja MB-lastenistuimen käytön tunnistus turvatyynyn poiskytkeytymiseksi. Turvatyynyjä on vakiovarusteena neljä. Etumatkustajat on suojattu etu- ja sivuturvatyynyin. Takaistuimen keskimmäiselle paikalle kolmipisteturvavyö maksaa 1 400 mk. Etuvöissä on kiristimet ja voiman rajoitus, takana reunapaikoilla on turvavyön esikiristimet. Ikkunaturvatyynyn hinta lisävarusteena on 4 600 mk.
A-sarjalaisen perusvarustelu on kohtuullisen hyvä turvavarusteita ajatellen. Mukavuusvarusteita onkin jo hieman niukemmin. Lisävarusteet kannattaa ostaa valmiina varustepaketteina.
Lisäpituus tuo A-sarjalaisen sisätiloihin uusia ulottuvuuksia. Takapenkkiläisillä on pitkittäissuunnassa reilusti tilaa. Tilojen muunneltavuus on erinomaista luokkaa ja lattiataso on tasainen. Kasvanut akseliväli tekee autosta hiukan vakaamman ajaa, ja ehkä hieman yllättäen Lang-versio tuntuu sujuvammalta ajella kuin lyhyempi versio. Jatkopätkä sopii hyvin korkeaan autoon ja ulkonäkö on linjakkaampi. Toisaalta pieni kasvojenkohotuskin on muuttanut ulkonäköä sutjakammaksi.
| Pvm. | Aihe | |
|---|---|---|
| 10.5.2011 | Vertailussa keskikokoiset katumaasturit | Vertailutesti |
| 20.12.2010 | Vertailussa BMW 520 ja Mercedes-Benz E220 -farmarit | Vertailutesti |
| 9.10.2010 | Neljä erilaista avoautoa | Vertailutesti |
| 7.6.2009 | Testissä Mercedes-Benz E 220 CDI | Testi |
| 5.11.2008 | Pakettiautot vertailussa | Vertailutesti |
| 11.7.2008 | Vertailussa neljä premiumluokan porrasperää | Vertailutesti |
| 29.5.2007 | Mercedes-Benz C 220 CDI A Avantgarde | Testi |
| 15.4.2004 | Vertailussa Mercedes-Benz E diesel ja bensiini | Vertailutesti |
| 22.8.2001 | Mercedes-Benz A 140 Lang Family | Testi |
| 10.8.2001 | Kestotesti 30 000 km - Mercedes-Benz A 140 Classic | Testi |
| Pvm. | Aihe |
|---|---|
| 16.5.2013 | Uusi S-Mercedes tuo paljon uutta tekniikkaa |
| 13.12.2012 | Ässämersuja kutsutaan korjaukseen |
| 13.12.2012 | E-Mercedes uudistuu |
| 16.8.2012 | Lattiamatto taas jumittamassa kaasupolkimia – nyt M-sarjan varusteena |
| 20.4.2012 | Mercedeksen uusi Style Coupé-konsepti |
| 6.3.2012 | A-Mersun kolmas tuleminen |
| 3.2.2012 | Mercedes-Benz Citan tulee syksyllä |
| 24.8.2011 | B-Mersun viralliset kuvat julkaistu |
| 22.8.2011 | Mersun uudessa B-luokassa ennätysvähäinen ilmanvastus |
| 11.8.2011 | Uusi B-Mersu esitellään Frankfurtissa |
Kommentit
2 kommenttiaTeknisesti vanhamalli suoraan Vehon ”hyllystä” on Mersedes Benz A 160 5D Business. Vuosimallia 2010
Yllämainittu Mersun malli oleellisilta ominaisuuksilta ainakin 4 vuotta jäljessä kaikista markkinoilla olevista vastaavan kokoisista autoista.
Harmi, ettei TM ole testannut tai vertaillut tätä autoa.
Esim. polttoineen kulutus on huikea, moottoritiellä kesällä ollut 8,6 l/100 km.
Kaupunkiajo esim 10 km matka (4 liikennevalot) 8 – 10 l/100 km. Ajotapani on taloudellinen, sillä ajaessani olen laskenut montako kertaa edellä ajavan auton järruvalot syttyvät, tulos on ihmeellinen, 5 – 7 kertaa minun yhtä jarrutukseni aikana.
Samoin CO2 on suurempi kuin vastaavilla muilla uusilla autoilla.
Kyseisen MB esitekin on painettu 2007. ja sitä myydään uutena mallina! Siinä luvataan EU standarttien mukainen kulutus 6 l/100 km,
Suomessa ei löydy 100 km yhtämittaista alamäkeä, jotta luvattu kulutus (6 litraa/100 km) ehkä toteutuisi! Talvella tämä pienokainen kulutta aina n 12 l/100km.
Eikö olisi reilua varoittaa asiakkaita näistä heikkouksista. Minun noin 2 tonnia painava amerikkalainen maasturi kuluttaa suunnilleen yhtäpaljon kun tämä pienokainen, jonka erehdyin ostamaan (luulin sinisilmäsesti, että kyllä Mersu on vähintäin yhtä nykyaikainen kuin kilpailijat) vaimolleni. Edellinen automme vuosimallia 1997 suurikokoisempi Passatti kulutti 6 – 7 l/100 km. Muilla auton- valmistailla on 13 vuodessa moottorit kehittyneet huomattavasti. Vehon huolto ei kiistä tätä tosiasiata.
Niku Sokolow. Espoo
(os. Räisälänkuja 3 d, 02140 Espoo, p.0400446082)
Kuulostaa tämäkin aika paskalta autolta.