Mercuryn perusti Henry Fordin ainoa poika Edsel Ford vuonna 1939 ollessaan Fordin pääjohtajana. Ford oli ostanut vuonna 1922 Cadillacin perustajana tunnetun Henry M. Lelandin perustaman Lincolnin, ja Mercury sijoittui mallistossa loistoauto Lincolnin ja kansanautoistaan tunnetun Fordin väliin.
Mercuryn huippuvuosi oli 1978, jolloin autoja myytiin kaikkiaan 579 498 kappaletta. Viime vuonna Mercuryn logolla varustettuja nelipyöräisiä myytiin ainoastaan 92 299 kappaletta, ja vaikka tänä vuonna neljän ensimmöisen kuukauden aikana myynti kasvoikin 23 %, koko Fordin myynti kasvoi samana aikana 33 %, eli suhteellinen osuus heikkeni edelleen.
Mercuryn ongelmaksi on muodostunut merkin vanhahtava imago. Nuorten mielestä Mercury on "isoisän auto". Nuorentaminen vaatisi suuren panostuksen, johon ei haluta ryhtyä.
Tällä hetkellä Mercury myy vain neljää mallia, joista jo kahden on ilmoitettu poistuvan vuonna 2011. Nämä kaikki perustuvat Fordin malleihin, ja tuotannon virtaviivaistaminen näyttäisi nyt uhkaavan merkin olemassaoloa.
USA:n talouslehdistössä on julkaistu runsaasti tietoja, joiden mukaan lopettamispäätöstä ei ole vielä virallisesti tehty, mutta Fordin suku on jo asian käytännössä päättänyt. Virallinen päätös on tiettävästi tulossa heinäkuussa.
Kuvassa esiintyvä Mercury Milan Hybrid on USA:n Fordin Fusion mallin sisarmalli. Sillä taas ei ole tekemistä Euroopassa myytävän Fusionin kanssa, vaan se on Mondeo-uokan automalli, joka on Fordin suosituin malli USA:ssa.
TL-verkkotoimitus / tk, tiedot Automotive News, Bloomberg, U.S. News & World Report
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia