Mini Cooper Pepper

Alkuperäinen Mini oli legendaarinen pikkuauto, joka toi autonvalmistukseen aivan uudet tuulet ja jonka ratkaisut ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet koko autoteollisuuteen: pikkuauton etuveto, uudentyyppinen tilankäyttö, ennennäkemättömät alustaratkaisut jne.

Uusittu Mini syntyi jonkinlaisena autotehtaiden purkautuneen avioliiton hedelmänä. Minissä on sekä Roveria että Bemaria.

BMW:n huomassa uusi Mini kehittyi yhteistyönä ja sen tekniikasta tuli kovin saksalaisvoittoista voimalaitekokonaisuutta lukuun ottamatta. Se nimittäin syntyi kahdella taholla: itse moottori Chryslerin ja BMW:n yhteistyönä ja vaihteisto itsenäisen brittifirman kehittelemänä. Tämä tehdas muuten siirtyi viime elokuun lopussa BMW:n omistukseen, jotta vaihteistojen toimitukset jatkuisivat luotettavasti tulevaisuudessakin.

BMW:lle Rover oli kokonaisuudessaan pettymys, ja niinpä se luopui koko konsernista – melkein. Mini jäi tukevasti BMW:n haltuun. Maailma ja Mini menevätkin omilla laduillaan eteenpäin, sillä eivät Minit perusversio Oneen (ei tuoda Suomeen) tai Cooperiin lopu.

Aikoinaan Ministä oli sporttiversio Cooper S joko pienenä tai isona Ässänä ja porattuna aina lähes 1 300 kuution tilavuuteen. Sama kehitysmalli toistuu nytkin. Nyky-Cooperin seuraava versio on myös S. Siinä on sama tekniikka ja samankokoinen moottori, mutta tehoa löytyy 163 hv.

Jatkossa Mini varmaan poikii menestyksestä riippuen lisäversioitakin: van kuulostaa luonnolliselta vaihtoehdolta, eikä avoversiokaan tunnu mahdottomalta.

No, joka tapauksessa uusi Mini on nostalginen auto. Ja siinä se on ehdottoman onnistunut – se on jopa ällistyttävästi esikuvansa näköinen. Sen huomasi tosi selvästi ajaessaan, sillä moni myöhäiseen keski-ikään tai vieläkin pidemmälle ehtinyt tuli seurustelemaan pääasiassa auton mutta myös sen kuljettajan kanssa.

Suunnittelu ja tekniikka

Minin moottoritekniikka on eräänlaista nykyaikaista perustekniikkaa: 16-ventiilinen kaasunvaihtojärjestelmä kevytmetallikannessa valulohkon päällä. Nokka-akseleita on vain yksi, venttiileillä on keinuvivut, joista pakopuolella on kahta venttiiliä varten yhteinen siamilaisvipunen. Keinuissa on rullaseuraajat ja välys poistuu hydraulisesti. Jakoketju on korvannut vaihtoja vaativan hihnan. Uusi tekniikka näkyy myös runsaana muoviosien käyttönä.

Moottorissa ei ole mitään erityisratkaisuja: ei muuttuvia venttiiliajoituksia, ei muuttuvapituuksista imusarjaa, ei ylimääräisiä tasapainotusakseleita. Lyhyesti todettuna moottorissa on neljä venttiiliä/sylinteri ja suhteellisen pitkä isku.

Moottorin ohjausjärjestelmä on saatu viilattua hyvin kuntoon: Euro 4 -päästöraja saavutetaan ilman pakokaasujen kierrätystä tai syöttöä pakosarjaan. Moottorissa voidaan käyttää 91–98-oktaanisia bensiinejä niin, että nakutustunnistimen tietojen välityksellä saadaan polttoaineesta kulloinkin kaikki mahdollinen irti.

Moottorin ohjauksessa ja toiminnan valvonnassa on muitakin edistyksellisiä toimintoja, mutta tässä yhteydessä emme sukella niihin. Todettakoon kuitenkin, että emotehtaan uusien tuotteiden tapaan keskusyksikkö kerää tietoja auton käyttötavasta ja -rasituksista ja määrittelee näiden perusteella huoltojen ajankohdat.

Alustan perusratkaisut ovat tuttuja, mutta toteutukset ovat uusia – ainakin yhdistelminä.

Edessä on jokseenkin tavanomainen joustintukiratkaisu, mutta takana poikittaisten päällekkäisten tukivarsien muodostama kokonaisuus ainakin nostaa kallistelukeskiötä ylöspäin. Jousitus on myös sangen napakka ja vaimennus tiukka. Pientä kallistelevuutta vähentävät myös kallistuksenvakaimet, joilla, kuten on usein sanottu, ei niinkään pyritä vähentämään tosiasiallisesti auton kallistumista vaan nimenomaan säätelemään perusohjautumista.

Kori on pieni ja jäykkä. Muovia on runsaasti sekä edessä että takana, ja törmäysvaraa etupäässä ennen moottoria ei ole oikeastaan lainkaan.

Uusi Mini on uusi auto. Tekniikka on tuttua perustavaraa ilman mullistavia uutuuksia. Minin takapään ratkaisut muistuttavat auton etuvetoisuudesta huolimatta takavetoista – liekö odotettavissa jossain vaiheessa nelivetoinen versio?

Suorituskyky

Uusi Mini kiihtyy lähes sporttisesti: 10 sekuntia nollasta sataseen on hyvä arvo.

Sitkeys on yllättävän hyvä, vaikka momentin huippu on kovin korkealla. Nelosella veto on mainiota koko alueen läpi. Viitonenkin on tehokas ajovaihde: satasen vauhdissa moottori pyörii noin 3 000 r/min, jolloin kiihdytys siitä suurimpaan sallittuun käy varsin äkkiä, ähistelemättä.

Pysähtyminen on vähän vaisumpaa. Huolimatta ABS-jarruista auton hidastuminen on samaa luokkaa kuin hyvillä tavallisilla jarruilla.

Suorituskyky ja moottorin voimavarat ovat kohdallaan. Jarrut pysäyttävät auton, joskaan eivät mitenkään ylitehokkaasti.

Ajettavuus

Uusi Mini seuraa vanhan Minin kunniakkaita perinteitä. Jos vuosikymmenten takaisista ajoista voi jotain muistaa, niin ainakin sen, että se aito Mini vähän ärsytettynä pyörähti kulman ympäri vikkelämmin kuin kukaan aikalaisista osasi kuvitella.

Niin uusikin. Nykyautoilijoille tämä kääntymisinnokkuus saattaa tosin olla vähän liikaa, vallankin kuin rattia tarvitsee käännellä vain 2,5 kierrosta reunasta reunaan.

Osittain näpsäkän kääntymisen seurauksena auto on löysällä pohjalla levoton ja haeskelee kulkuaan sivusuunnassa vähän yllättävästikin. Osa levottomuudesta tulee leveähköistä renkaista, jotka eivät pure soraan niin kuin pitäisi.

Mutta kun ottaa kunnon otteen ohjauspyörästä, niin johan pikkutiekin taittuu kuin vanhoina hyvinä aikoina. Peräpää kääntyilee juuri sinne minne pitääkin. Auton saa pakotettua reilusti yliohjautuvaksi, eikä edes käsijarrukahvasta tarvitse hakea kääntöapua. Toisaalta voimaa riittää niin mukavasti, että kaasua polkemalla käytös rauhoittuu välittömästi. Sora vain paukkuu alustassa ja takapyörien holveissa – aivan niin kuin se on ennenkin tehnyt.

Kovanpulskea jousitus on tavallaan välttämättömyys, samoin se, että sekä painopisteen sijoituksella että valittujen akselirakenteiden perusteella kallistelutaipumus on erittäin vähäistä.

Uudessa Minissä on aidosti vanhan Minin piirteitä: nopea ohjaus ja hauska ajettavuus nousevat heti ensimmäisenä esiin. Sporttista menoa korostaa vielä kovahko jousitus.

Mukavuus ja tilat

Mukavuus on suhteellista. Minin istuimet ovat kauniit, mutta ergonomisiksi niitä ei voi kehua. Edessä on tilaa mutta takapenkin kustannuksella: aivan heti ei tule mieleen takapenkillistä autoa, jossa etuistuimen siirto täysin taakse pudottaisi polvivälin negatiiviseksi, kun taka-istuimen etureuna painuu kasaan.

Tavaratila on sekin pieni, onneksi sentään laajennettavissa takaistuimet kumoon kääntämällä. Laajennettu tila on selkeästi porraspohjainen. Muutakin säilytystilaa on niukasti, minimäinen avoin hylly edessä, selkänojissa taskut sekä kummassakin etuovessa laaja tasku.

Edessä on tilaa hyvin, takana sitten vähemmän. Tavaratilakin on perusasennossaan pieni, joskin monikäyttöisyys parantaa tilannetta.

Kustannukset, turvallisuus ja varusteet

Uusi Mini maksaa jo itsessään melko paljon. Auton luonne täytyy tässäkin kohtaa ottaa esiin – on siinä muitakin arvoja kuin pennin venyttäminen viimeisen päälle.

Kustannusten tarkka arviointi on vaikeaa. Ensinnäkin auto määrittelee itse oman huollontarpeensa. Toimintoja on kolmenlaisia: öljynvaihtohuolto sekä kaksi eriasteista laajempaa tarkastusta, jotka tulevat vuoron perään huoltojen välillä. Ensimmäisen öljynvaihtohuollon jälkeen välit voivat olla sangen pitkiä, yli 20 000 km. Vastaava sisäsyntyinen, muusta huollosta riippumaton vaihtoaikataulu on erikseen jarrunesteellä. Jäljellä olevat ajokilometrit näyttäytyvät joka kerran autoa käynnistettäessä, haluttaessa myös päivien määrä jarrunestevaihtoon.

Minin kulutus on keskimääräistä. Jotkin varaosat vaikuttavat edullisilta, jotkin taas ällistyttävän arvokkailta, esimerkkinä H7-polttimot. Onneksi niitä saa muualtakin.

Varustetaso testatussa, lähes pakollisella 5 000 markan lisävarustepaketilla ehostetussa versiossa on tyydyttävä. Perusmalli vaikuttaa sen sijaan niukalta, ja istuinlämmittimien sitominen varustepakettiin on aika erikoista – ainakin autonsa omalla rahalla ostavien mielestä.

Hauska yksityiskohta on se, että kaikkien aikojen tutuin varuste, varapyörä, puuttuu. Tilapäiskäyttöön tarkoitettu varapyörä on toki saatavissa lisävarusteena. Nyt sen korvaa paikkanestepurkki ja pikkuinen akkusähköllä toimiva kompressori.

Peilit säätyvät sähköllä ja lämpiävätkin yhdessä lasinpesusuuttimien kanssa, jos sellaiset on muistanut erikseen tilata.

Muitakin sähköisiä varusteita on, mm. ikkunat ja rengaspaineen alenemisen osoitin. Sumuvalot ovat Pepperissä vakiona. Ne ovat tosin enemmänkin koriste kuin kunnollinen hyötyvaruste.

Autossa olevat varusteet ovat varsin tyylikkäitä niin sisustuksen kuin ulkoistenkin varusteiden osalta. Ovatko ne myös laadukkaita, sen aika näyttää. Jotkin yksityiskohdat kuitenkin kertovat klassisesta brittien työtavasta: testiautossa oli muutamia pikkuvikoja. Luultavasti nämä ongelmat ovat vain alkusarjan autojen asioita, varsinaisissa tuotantomalleissa niiden on nimittäin syytä olla kunnossa.

Minissä on varsin runsas aktiivinen ja passiivinen turvavarustelu. Sivu- ja etuturvatyynyt ja vyönkiristimet edessä ovat perusasioita. Oma lisänsä tulee myös ABS-jarrujen antureita käyttävistä toiminnoista, joista vakiona ovat sekä elektroninen kuormitussäätö että luistonesto. Myös ajonhallintajärjestelmä on saatavissa.

Muuta pienempää mutta sinänsä merkittävää on se, että keskuslukitus avautuu ja hätävilkut kytkeytyvät automaattisesti kolaritilanteessa samalla kun polttonesteen syöttö katkeaa.

Loppuarvostelu

Uusi Mini on erikoinen auto. Se kuviteltiin aluksi ihan oikeasti massatuotteeksi, mutta se tuskin koskaan päätyy sellaiseksi.

Massatuotteeksi se on liian kallis. Se on myös aika epämukava. Tiloja on niukasti mutta suorituskykyä kohtalaisesti. Auton ominaisuudet ovat kerrassaan hauskat.

Mini on ja tulee olemaan erään idean kantaja, tietyn asian symboli uudistettuna ja ehdottoman nykyaikaisena. Silti se haisee ja maistuu siltä vanhalta aidolta Miniltä. Siinä pysyy legenda hengissä.

Se on kulttiesine.

Matti Järvi
Lehdessä 10/2001