Mini palaa Jyväskylään

Mini WRC Sardiniassa
Tykkää 5 Ei tykkää 3
Kommentit

0

MOOTTORIURHEILU | 26.7.2011
jormavii Jorma Viitanen

Legendaarisella Minillä on erityinen sija suomalaisten sydämissä, vaikka rallikilpailuissa Miniä ei ole huipputasolla nähty yli 40 vuoteen. Nyt Mini palaa Jyväskylään. Rallin MM-sarjassa uuden Minin WRC versio on "maalaispoika" Countryman.

 

Mini palaa MM-ralleihin Jyväskylässä

Jokainen edes hieman on rallia seurannut , on selvillä siitä, että suomalaisten kansainvälinen rallimaine syntyi  Minin myötä. 
Prodrive on yhtiö, joka päätti kehittää Ministä ralleiihin sopivan ajokin sen jälkeen, kun Subaru oli ilmoittanut v. 2008 lopulla jättäytyvänsä pois areenalta.  Päätös oli kova paikka Prodrivelle, joka vastasi Subaru Impreza WRC-auton kehittämisestä.

Tammikuussa 2009 autourheilua koodinoiva FIA kertoi rallin MM-sarjan WRC-autojen tulevista muutoksista. Prodrive ei jäänyt ihmettelemään. Pikapikaa tutkittiin, millainen auto MM-sarjaan olisi sopivin.

Kesällä 2009 Prodrive esitteli suunnitelmansa BMW:lle, joka omistaa Minin.  Eikä Prodrive ollut jättänyt suunnitelmaansa  vain yhden valmistajan varaan. Myös Volkswagen, Mazda, Hyundai sekä Toyota olivat saaneet nähtäväkseen konseptin.

BMW:llä Prodriven ajatuksia tutkittiin muita valmistajia perusteellisemmin.  Joulukuussa 2009 BMW teki päätöksensä:  Mini palaa MM-sarjaan, mutta auto tulee olemaan Mini Countryman. Ensimmäinen testi tapahtui Sardinian osakilpailussa. Mutta nyt Mini palaa  legendaariseen Jyväskylään.


Miksi Countryman?

Countrymanin valinta Minin WRC autoksi on helppo ymmärtää. Mallisarja on uusi, joten rallien myötä se saa runsaasti näkyvyyttä.  Auto on suunniteltu nelivetoiseksi jo siviiliautona. Myös auton korin suunnittelussa ja valmistuksessa  saadaan etuja - kori on alun perin vahvistettu. 

Mutta Minin ralliversiossa turvarakenne eroaa kuitenkin kilpailijoista. Korin turvakehikon  pystytuet sijaitsevat kolmisenkymmentä senttiä A ja B –pilareiden takana. Siksi kuljettajat joutuvat pujottautumaan oviaukon ja turvakehikon ahtaasta välistä istuimilleen.  Rakenteen avulla on haettu mahdollisimman edullista painonjakautumaa.  Kuljettajat istuvat taaempana kuin kilpailevien valmistajien WRC autoissa. Siksi myös ohjausakseli on pidempi,  ja polkimia on jouduttu siirtämään alkuperäiseltä paikaltaan lähemmäs kuljettajia.

Mini WRC ja Dani Sordo

Kun Ford vuokraa WRC-Fiestoja M-Sportille, yhden osakilpailun vuokra on noin 150 000 euroa.  Mini WRC:n hinta on noin 450 000 euroa,  ja autoja myydään kenelle ostajalle tahansa.  Mikään ei rajoita ostajaa  ajamasta  autollaan kuinka monta kilpailua tahansa. Prodrive tarjoaa (maksua vastaan) asiakkaalle teknisen tuen jopa opastuksen  auton säätämisessä.


Ensin kokemuksia ja kehitystyötä - sitten voitto

Minin tavoitteena on kerätä Jyväskylän MM-rallista alkaen kokemuksia auton toimivuudesta ja, ominaisuuksista ja  huoltotoiminnasta kautta 2012 varten. Silloin Mini osallistuu MM-sarjaan toden teolla. Kun testivaihe on ohi, aletaan jahdata MM-sarjan osakilpailuvoittoa tosissaan on Prodriven avainhenkilö David Richards ilmoittanut.

Mini Jyväskylässä

Minillä on voitettu Jyväskylän Suurajot kolme kertaa.  Kun Mini oli rallimaailman huipulla, sevoitti  viiden vuoden aikana yhteensä 23 arvokilpailua. Yksi Monte Carlon voittajista oli Rauno Aaltonen, joka voitti vuonna 1961 Jyväskylän rallin Mercedeksellä.

Ensimmäisen Monte Carlon voittonsa Mini saavutti vuonna 1964, jolloin autoa kuljetti irlantilainen Paddy Hopkirk.
Edellisenä vuonna Rauno Aaltonen ajoi Minin jo Monta Carlon luokkavoittoon. Seuraavana vuonna Monten voittoon ajoi Timo Mäkinen.

Vuoden 1966 kilpailusta tuli skandaali, kun kolme rallin nopeinta (Mäkinen, Aaltonen ja Hopkirk) diskattiin sääntöjen vastaisten (halogeeni)valojen vuoksi. Eikä neljänneksi nopeintaan auto ollut sopiva, vaan samasta syystä Lotus Cortinakin diskattiin. Voittajaksi nousi silloin Pauli Toivonen Citroënilla.

Vuonna 1967 Monten voittaja oli Rauno Aaltonen, Minillä, tottakai.

Suomessa Minin legenda liittyy erityisesti  Timo Mäkiseen, joka voitti Jyväskylän Suurajot kolme kertaa peräkkäin vuosina 1965-1976  Auto oli BMC Cooper S, eli Mini. Kartanlukijana oli Pekka Keskitalo.

Minin ansiosta suomalaiskuljettajat (ensimmäisinä Mäkinen ja Aaltonen) saivat nimen ”Flying Finn”. Vielä paljon myöhemminkin rallin MM-sarjan avainhenkilöt ovat todenneet kuljettajia talleihin palkatessaan: ”If  you want to win,  take a Finn”.
 
Minin ratissa nähdään Jyväskylässä 2011 pohjoisirlantilainen Chris Meeke sekä espanjalainen Daniel Sordo. Suomen osakilpailun lisäksi Mini tulee olemaan mukana Saksan, Ranskan, Espanjan sekä Ison-Britannian MM-ralleissa.

Italian osakilpailusta (Sardinian ralli) Mini haki kokemusta. Auto jäi noin sekunnin kilometrillä nopeimmista. Mutta ajoittain varsinkin Chris Meeke osoitti, että autossa on valtavasti kehityspotentiaalia. Valitettavasti hänen ajonsa päättyi kesken kilpailun. Toivottavasti Jyväskylässä Minit ajavat maaliin.

WRC - auton rakennemääräyksillä alempiin kustannuksiin

Koska FIA halusi alentaa huimaksi nousseiden WRC-autojen kehitys- ja tuotantokustannuksia, moni asia on nykyisten WRC-autojen kohdalla ratkaistu aikaisemmasta poikkeavasti.

  • Moottori on 1.6 –litrainen turbolla varustettu suorasuihkutusmoottori, jonka mootoriteho on rajoitettu 231 kilowattiin.
  • Samaa iskunvaimenninta on käytettävä koko autossa niin soraralleissa kuin sfaltillakin
  • Voimansiirto on valittava FIA:n hyväksymien valmistajien listalta, eikä omaa valmistetta olevaa vaihteistoa tai voimansiirtoa saa käyttää
  • Sähköisesti ohjattu tasauspyörästö on kielletty
  • Neliveto on jatkuvatoiminen, edessä ja takana kitkalukot
  • Auton valmistaja saa luokitella hankkimaansa vaihteistoon viisi vaihteistovälitystä
  • Turbon imuilmaa rajoittavan kuristimen koko on 33 mm eli millimetrin pienempi kuin edellisen sukupolven 2-litraisissa WRC-    moottoreissa
  • Moottorin maksimivääntö on 420 Nm, ja suurin sallittu pyörintänopeus on 8 500 r/min.
  • Ahtimen toimittaa aina Garret
  • Sylinterin kansi on neliventtiilitekniikkaa
  • Moottorissa on kaksi yläpuolista nokka-akselia

Mini - Logo

Tykkää 5 Ei tykkää 3

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com