Kuudesta voittajaehdokkaasta jäljellä kaksi
Kun lähdettiin aamulla jatkamaan rallia, kuusi paria oli sijoittunut 9 sekunnin sisään. Eroja alkoi kuitenkin muodostua heti. Citroënin ja Fordin tehdaskuljettajat erottuivat muista.
Fordin kaksikko Latvala-Solberg ei kyennyt vastaamaan Citroënin vauhtiin. Päivän edetessä Mikko Hirvonen alkoi saada ajon yhä paremmin uomiinsa. Päivän toiseksi viimeisen erikoiskokeen maalissa Loebin ero Hirvoseen oli kutistunut vain kolmeen sekuntiin.
Jari-Matti Latvala arvioi autonsa toimivan hyvin, eikä vauhti ole hänen mukaansa autosta kiinni. Kuitenklin Latvala jää kilometri toisensa perään hieman Citroën-kaksikosta.
Ennen Killeriä, päivän viimeistä erikoiskoetta, Latvala on jo 20 sekuntia kilpailua johtavasta Loebistä.
Viidentenä ajava Mats Östberg on 24,5 sekunnin päässä Solbergista (neljäntenä) ja 45 sekuntia Loebin perässä. Kuudentena ajaa virolainen Ott Tänak. Hänen eronsa edelliseen on 50 sekuntia ja Loebiin puolitoista minuuttia.

TL-verkkotoimitus













Kommentit
0 kommenttia