Monte Carlo toistamiseen IRC-sarjan kilpailu
Vuodesta 1911 alkaen ajettu Monte Carlo-ralli ei vuonna 2010 kuulu rallin MM-sarjaan kuten ei viime vuonnakaan. Nyt kilpailu ajetaan 78.kerran, ja sen kiinnostavuutta lisää se, että autotehtaat kokeilevat nyt vuoden 2011 rallin MM-sarjan mukaisia autojaan. Esimerkiksi Fordin tehdasta edustava englantilainen M-Sport on mukana. Tallin ykköskuljettaja Mikko Hirvonen kerää kokemusta autosta, mutta samalla Hirvonen ylläpitää ajotuntumaa. Rallin MM-sarja alkaa avsta helmikuussa ajettavalla Ruotsin rallilla.
Helpolla ei Hirvonen tule pääsemään, sillä kovan vastuksen tarjoaa vuosi sitten rallin voittanut Stephane Ogier, joka ajaa viime vuoden tapaan Peugeot 207 S2000-autolla. WRC-sarjassa Ogierin ajokkina on Citroën C4.
Juho Hännisen auto on Skoda Fabia S2000. Tällä autolla Hänninen ajoi mainiosti vioime kaudellakin. Nyt on kiinnostavaa nähdä, millainen on Hännisen vauhti esimerkiksi Hirvoseen verrattuna.
Kolmas suomalaiskuljettaja on Toni Gardemeister. Hänen autonsa on Abarth Grande Punto. Tällaisella autolla ajoi mm. Kimi Räikkönen mainiosti viime vuoden Neste Rallissa aina keskeyttämiseensä saakka.
Lähtöluettelossa on tälläkin kerralla mukana ainakin yksi F1-kuljettaja. Numerolla 37 starttaa puolalainen Robert Kubica, autonaan Renault Clio.
Monte Carlo –rallin voittajalistan kärjessä on Sebastien Loeb, joka on ajanut voittoon viisi kertaa, vuosina 2003-2005 ja 2007-2008.
Toiseksi eniten voittoja on neljällä kuljettajalla, joista jokainen on voittanut kilpailun neljästi: Tommi Mäkinen, Walter Röhl, Sandro Munari ja Jean Trévoux. Kolmeen voittoon ovat yltäneet Carlos Sainz ja Didier Auriol.
Mäkisen lisäksi Monte Carlo-rallin voittajia ovat olleet Henry Toivonen (1986), Ari Vatanen (1985), Rauno Aaltonen (1967), Pauli Toivonen (1966), Timo Mäkinen (1965).
Kilpailun lähtöluettelosta poimittua:
1. Kris Meeke (GB) Peugeot
2. Mikko Hirvonen (FIN) Ford
3. Jan Kopecky (CZE) Skoda
4. Sebastien Ogier (F) Peugeot
5. Juho Hänninen (FIN) Skoda
6. Stephane Sarrazin (F) Peugeot
7. Nicolas Vouilloz (F) Skoda
8. Toni Gardemeister (FIN) Fiat
9. Bruno Magalhaes (P) Peugeot
10. Guy Wilks (GB) Skoda
...
37. Robert Kubica (P) Renault
TL-verkkotoimitus
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia