Monte Carlossa suomalaiset juhlivat kaksoisvoittoa

Hirvonen Monte 2010 kuva1
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

MOOTTORIURHEILU | 23.1.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

Monte Carlo -ralli päättyi suomalaisten kaksoisvoittoon, eikä tällä kerralla suomalaisia ei diskattu. Mikko Hirvonen johti kilpailua alusta maaliin. Sen sijaan Juho Hännisen kakkossija varmistui vasta toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.

Hirvonen hallitsi kilpailua lähdöstä maaliin

Mikko Hirvonen hallitsi Monte Carloa lähdestä maaliin. Tosin aivan kilpailun alussa kovan vastuksen tarjosi Sebastien Ogier Peugeot 207:llä.

Kolmannella erikoiskokeella Ogier ajoi ulos, ja jäi pätkällä kaksi minuuttia Hirvosesta. Ogier ei kuitenkaan antanut periksi, vaikka putosi aluksi kauas kärjen taakse.

EK 12:lla Ogier sivuutti Skoda Fabialla ajavan Juho Hännisen,  ja sai tehtyä eroa tähän kokonaisajassa noin 15 sekuntia. Seuraavallakin Ogier voitti Hännisen, ja näin ero kakkospaikkaan venyi noin 40 sekuntiin. Ogierin kakkospaikka näytti varmalta.

Neljästoista eli toiseksi viimeinen ek koitui Ogierille kohtalokkaaksi. Autoon tuli mekaaninen vika, ja Ogier joutui keskeyttämään. Tällä ek:lla Hänninen puolestaan oli nopein, ja hän siirtyi kokonaiskilpailussa toiseksi.

Toni Gardemeister joutui keskeyttämään kilpailun toisena kilpailupäivänä oltuaan sitä ennen yleiskilpailussa sijalla kymmenen. Keskeytyksen syynä oli auton vaurioituminen ulosajossa.

 

Voittajien kommentit

Hirvonen totesi, että Monte Carlon voittaminen on aina ollut hänen unelmansa. Auto toimi koko rallin ajan loistavasti. Kilpailu Ogierin kanssa oli tiukkaa,   ja Hirvonen oli pahoillaan, että Ogier joutui keskeyttämään rallin autoon tulleen vian vuoksi. Mutta se oli tietysti helpotus hänelle. Pirellin renkaatkin toimivat hyvin koko rallin ajan.

Juho Hänninen piti rallia haastavana. Hän oli tyytyväinen kakkossijaansa, vaikka se olikin osaltaan seurausta Ogierin keskeyttämisestä. Hännisen mielestä ralli osoitti Skodan on kehittyneen autona viime kaudesta. Pisteiden kerääminen jatkuu IRC-sarjassa, Hänninen on nyt johdossa.

Vaikka Skoda ei voittanut Monte Carloa, tulokset ovat varmasti mannaa Skodan rallitoiminnasta vastaaville. Kymmenen ensimmäisen auton joukossa on viisi Skodaa, ja kärkikolmikossa niitä oli kolme.

Juho Hänninen sai Monte Carlosta täydet pisteet IRC-sarjaan, sillä Hirvonen ei sarjaan osallistu. Hännisen seuraavan IRC-sarjan osakilpailu on maaliskuussa ajettava Brasilian ralli. Rallin MM-sarja puolestaan käynnistyy helmikuussa Ruotsin rallista.

Kaksoisvoitto kutistettiin voitoksi v. 1966

Suomalaisten Monte Carlon kaksoisvoitto kuihtui "vain"  voitoksi v. 1966 , Monte Carlo -rallin neljä ensimmäistä autoa diskattiin. Voittajaksi olisi noussut Timo Mäkinen ja kakkoseksi Rauno Aaltonen. Kolmaskin sija olisi mennyt Mini Cooperille. Englantilaiset  Pat Hopkirk ja neljänneksi nopein Ford Cortinalla ajanut Roger diskattiin kuten suomalaisetkin. Syyksi esitettiin autojen laittomat valot. Näin voittajaksi nousi Pauli Toivonen, joka ajoi Citroënilla.

Toivonen piti päätöstä törkeänä, eikä voitostaan huolimatta käynyt noutamassa voittopokaaliaan. Pauli Toivonen, (1929-2005)  ei voittonsa  jälkeen enää koskaan osallistunut Monte Carlo ralliin vaikka voitto rallin Euroopan mestaruuden vuonna 1986 .

Monte Carlo -rallin voittajaluetteloon nimi Toivonen palasi kuitenkin jälleen vuonna 1986. Silloin Pauli Toivosen poika Henri voitti kilpailun. 

Monte Carlo ralli 2010 logo
Hanninen kuva 2

Hirvonen ja Makinen
Tommi Mäkinen (4 Monte Carlo -voittoa) ja Mikko Hirvonen 1. Monten voitto). Mäkinen saattaa olla vuoden päästä mukana rallissa oman tallin päällikkönä.
Tommi Mäkinen (4 Monte Carlo -voittoa) ja Mikko Hirvonen 1. Monten voitto). Mäkinen saattaa olla vuoden päästä mukana rallissa oman tallin päällikkönä.
Hirvonen kuva 4

Ogier Peugeot 2010,jpg
Hirvonen kuva 3

Hirvonen kuva 6
Hirvonen 7

Monte Carlo lunta2

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com