Nissan on esitellyt Jokohamassa sähköautonsa, jonka mallinimi on Leaf. Auto on neliovinen. Sähöauton moottoriteho on 80 kW/109 hv. Sähköä saadaan litium-ioni-akuista. Jarrutusenergiaa hyödynnetään syöttämällä sitä generaattorin avulla akkuihin.
Ehkä kiinnostavinta Leafissä on se, että Nissanin ilmoituksen mukaan auton hinta ei juurikaan ole tavallista polttomoottorilla varustettua autoa korkeampi.
Auton toimintasäde riittää täysillä akuilla 160 kilometriin. Auto tietysti kertoo kuljettajalle, kuinka pitkä matka akuilla kulloinkin on ajettavissa.
Akkujen lataaminen nopeaa
Leafissä käytetään Nissanin kehittämää latausjärjestelmää. Sen ansiosta akkukapasiteetista 80 % saavutetaan jo 30 minuutin latausajan jälkeen. Jos auto kytketään tavalliseen verkkovirtapistokkeeseen, akkujen täyslataaminen kestää noin kahdeksan tuntia.
Leafissä on päästy aikaisempaa pienempään sähkökulutukseen mm. led-valojen avulla.

Sähköautot eivät ratkaise aikoihin autoilun energiaongelmaa
Sähkö ei vielä pitkiin aikoihin tule olemaan autoilun energiaratkaisu. St1-energia-yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja Mika Anttonen kertoi kesäkuun 11. päivänä ilmestyneessä Kauppalehti Optiossa arvioitaan asiasta:
"Jos Matti Vanhanen sanoo, että nykyiset autot pitää korvata sähköautoilla, hän ei ymmärrä, minkä mittaluokan asioista puhuu. Öljyä kulutetaan maailmassa 83 miljoonaa barrelia päiväässä. se vastaa energiamäärää, jonka tuottamiseen tarvitaisiin 12 000 keskikokoista ydinvoimalaa. Montako ydinvoimalaa maailmassa nyt toimii? 430".
TL-verkkotoimitus
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
2 kommenttiaSuomessa verot jotain + 80% auton hinnasta. Kiitoksia suomi!
Ostan wanhan ja saastuttavan auton kostoksi. Niin ja ISOn että kolarissa massa pelastaa vammoilta! Kiitoksia Suomi!
Tuossa ydinvoimaloitten määrän vertailussa ei ole otettu huomioon sitä, että autot kuluttavat vain osan öljyn kokonaiskulutuksesta. Lisäksi pitää huomioida, että polttomoottorit eivät kykene käyttämään hyväkseen öljyn koko energiasisältöä. Osa energiasisällöstä menee hukkaan, mutta sähköauton moottorin hyötysuhde on 90 %.