Merkin, mallisarjan vai valmistusmaan imago?
Valmtusmaan imago saattaa alentaa automallin haluttavuutta. Moni saattaisi epäröidä ostamista, jos BMW olisi valmistettu Kiinassa. Vielä muutamia vuosia sitten Skodan ostamiseen liittyi samantapaisia epäluuloja. Sosialistisen Tsekkoslovakian imago oli monille este, jonka ylittämiseen ei riittänyt, että Skodan omistaja Volkswagen vakuutti autojen olevan laadultaan samanlaisia kuin Saksassa valmistetut - tai jopa parempia.
Suomalaiset eivät ole ainoita, jotka näkevät valmistusmaan säteilevän auton imagoon. Hyvä esimerkki ovat englantilaiset. Muutama vuosi sitten Englannissa tolimiva autojen valmistaja teki tutkimuksen kuluttajien keskuudessa. Haluttiin tietää, missä maissa valmistettuihin autoihin liittyy ennakkoluuloja tai ostamisen esteitä. Listan kärkeen sijoittui Kiina. Intiaankin suhtauduttiin hyvin varauksellisesti.
Englannissa ei myydä vielä lainkaan Kiinassa valmistettuja autoja. Sen sijaan Intiassa valmistettuja autoja on markkinoilla jo paljon. Ja Englannissa Intian merkitys autojen alkuperämaana on kasvamassa. Nyt Thaimaassa valmistettuja Zafiroja myydään Englannissa. Englantilaiasen ostama C-sarjan Mercedes voi todellisuudessa tulla Etelä-Afrikassa sijaitsevasta tehtaasta. Valmistusmaa ei näytä vaikuttavan myyntiin suuremmin. Automerkin ja mallisarjan imago ovat niin vahvoja, että valmistusmaa ei niihin juurikaan haitallisesti säteile.
Vastoin ennakko-odotuksia auton myyntiä ei ole rajoittanut Englannissa sekään, että auto on valmistettu Intiassa. Sellaisia automalleja Englannissa ovat Hyundai i10, Hyundai i20, Nissan Pixo ja Suzuki Alto. Nyt englantilaiset autojen ostajat pitävät Intiaa maana, joka valmistaa pienikokoisia autoja rikkaiden länsimaiden markkinoille. Sen sijaan Kiinan katsotaan ainakin vielä lähivuosina valmistavan autoja miltei yksinomaan omille kotimarkkinoilleen.
Suomalaiset uusien autojen ostajat joutuvat pian tekemisiin valmistusmaan imagon kanssa. Renault -verkosto alkaa myydä Romaniassa valmistettuja Dacia henkilöautoja. Dacia on Renaultin "Pirkka-merkki", ja autoissa on hyvin paljon komponentteja, jotka alkujaan on suunniteltu Renaultin eri mallisarjojen valmistukseen. Mallisarjan valmistus on kyseisen mallisukupolven osalta päättynyt Ranskassa, mutta muunnettuna Daciaksi se jatkuu Romaniassa. Dacia korostaa, että autojen laatutaso vastaa Renaultin omissa tehtaissaan Ranskassa valvomaa laatua. Joidenkin mielestä se ei paljoa vakuuta, sillä ranskalaisten maine ei heidän mielestään ole autoteollisuuden huippua.
TL-verkkotoimitus/ JV
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia