Opel maksaa GM:lle huomattavia lisenssimaksuja

Opel logo3
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 5.6.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

GM:n luopuminen Opelista ei katkaissut rahavirtaa jenkeille. Mitä paremmin Opel menestyy, sitä enemmän yhtiö maksaa lisenssimaksuja vanhalle omistajalleen. Opel-ratkaisuun sisältyy ehtoja, joista ei julkisuudessa puhuttu mitään. Fiatin vetäytyminen saattoi osaltaan johtua näistä seikoista.

Kun viikko sitten Fiat ja Magna kävivät kisaa Opelin hankinnasta, viimeisillä metreillä Fiat ilmoitti vetäytyvänsä. Pääjohtaja Marchionne totesi, että viimeisillä metreillä oli tullut esiin seikkoja, joita yhtiö ei voinut hyväksyä. Lehdistössä arveltiin, että se oli vain pelimiehen tapa vetäytyä häviäjänä ottelusta.

Nyt asiat alkavat näyttää toisenlaisilta.

Saksalainen talouslehti Handelsblatt on laskelmissaan päätynyt arvioon, että Opel AG tulee uusille omistajilleen tuntuvasti kalliimmaksi, kuin tähän saakka on esitetty. Vuoteen 2018 mennessä Opelin omistajien pitää  maksaa yli 7 miljardia euroa General Motorsille. GM nimittäin pidätti itsellään huomattavan määrän yhtiöstä irroitettavaa tulovirtaa. Merkittävin kustannus aiheutuu lisenssimaksuista, joita Opelin on maksettava GM:lle. Summa tulee olemaan hyvin todennäköisesti ainakin 6,5 miljardia euroa.

Handelsblatt on saanut käsiinsä Saksan liittohallituksen sisäiseen käyttöön laatimia laskelmia. Vaikka GM luovutti Opelille kaikki immateriaaliset oikeudet, Opel joutuu edelleen maksamaan GM:lle lisenssimaksuja. Niiden määrää tosin on tosin hieman piennetty ylimenokauden ajaksi. Taustalla vaikuttaa GM:n velkasaneeraukseen liittyvät ehdot. GM:llä ei ole lupa lahjoittaa sillä olevaa omaisuutta veloituksetta.

Saksan liittohallitukselle laadituista sisäisistä selvityksistä käy ilmi, että Opel saa nykyisten tuotteiden elinkaaren ajaksi GM:ltä omistusoikeudet tuotteisiin lukuun ottamatta erityistä teknologiaa kuten polttokennoja. Mutta vastineeksi Opelin on maksettava lisenssimaksuja. Tähän saakka tästä aiheutuva kustannus on ollut 5 % vuotuisesta liikevaihdosta. Veloitusperuste on GM:n teknologian hyväksikäyttö. Sen vuotuinen  kustannus on vuonna 2009 3,25 % , mutta kustannus nousee  vuoteen 2015 saakka  3,8  %:iin.

Sopimusehto aiheuittaa tuntuvia kustannuksia Opelille.Jos Opelin liikevaihto on vuonna 2009  olisi 16 miljardia euroa, se johtaisi noin 520 miljoonan euron suuruiseen lisenssimaksuun. Vaikka yhtiön liikevaihto säilyisi ennallaan, lisenssimaksut kohoavat seuraavina vuosina. Luultavaa kuitenkin on, että liikevaihto nousee, jolloin kustannukset kohoavat entisestään.

Vuonna 2007 Opel maksoi GM:lle 633,4 miljoonaa euroa lisenssimaksuja. Summa oli 4,3 % Opelin vuotuisesta liikevaihdosta.

Kun Oplein omistus siirrettiin ulos GM:stä, julkisuuteen annettiin tietoja siitä, että Opel ei joudu maksamaan euroakaan GM:lle patenteista. Lisenssimaksuista ei mainittu sanaaakaan.

Jorma Viitanen

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Avainsanat: Opel. GM. Magna

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com