Komission esitys pakettiautojen CO2-päästörajoiksi
Pakettiautojen tuottavat 12 % EU-alueen kaikista hiilidioksidipäästöistä. Komission esitys pakettiautojen CO2-päästönormeiksi perustuu samantapaiseen ajatukseen kuin henkilöautoille säädetyt normit viime vuonna.
Tavoitteena on päästä uusien pakettiautojen CO2-päästöissä keskimäärin 175 gramman tasoon vuosien 2014 ja 2016 välisenä aikana.Tavoitetaso kuitenkin kiristyy, niin että vuonna 2020 päästöt saisivat olla enää 135 grammaa kilometrillä.
Valmistajalle asetettu tavoitetaso 175 g/km lasketaan siten, että autojen kantavuus otetaan huomioon. Keskiarvoa laskettaessa vuonna 2014 laskennassa otetaan mukaan 75 % merkin EU:n alueella ensirekisteröidyistä pakettiautoista. Vuonna 2015 mukaan otetaan 80 % autoista ja vuonna 2016 kaikki pakettiautot.
Normi asetetaan valmistajan kaikkien pakettiautojen keskiarvona, joten valmistajalla on mahdollisuus edelleen myydä pakettiautoja, joiden CO2-päästöt ovat keskiarvoa korkeammat. Pääasia on, että valmistajan kaikkien paketiautojen keskiarvo ei ylitä tavoitetasoksi asetettua tasoa.
Normi koskee tavarankuljetukseen tarkoitettuja pakettiautoja, joiden kokonaiskantavuus on korkeintaan 3,5 tonnia (N1-luokan ajoneuvot) ja joiden omapaino on alle 2610 kiloa, kun auto on tyhjä.Keskiarvo lasketaan EU-maiden ensirekisteröintitilastojen pohjalta.
Normin ylitys tuo sakkoja
Jos valmistajan pakettiautojen päästötaso ylittää voimassaolevan normin, valmistaja joutuu maksamaan sakkoa. Sakot on sidottu ylityksen määrään siten, että vuosien 2014 ja 2018 välisenä aikana gramman ylitys tuottaa 5 euroa sakkoa jokaiselta autolta, joka ylittää rajan. Jos autoja olisi 10 000, sakon suuruus olisi siten 50 000 euroa. Jos valmistajan autoista lisäksi 10 000 olisi sellaisia, että niiden päästöt ylittävät normin 2 grammalla, näiden osalta sakko olisi 15 euroa autolta. Tästä suuremmat ylitykset nostaisivat sakkoa 120 euroa jokaiselta lisägrammalta. Jos neljä grammaa ylittäviä autoja olisi 10 000, sakon suuruus olisi 2 400 000 euroa.
Komissio ehdottaa, että sakkorajoja kiristettäisiin vuonna 2019. Silloin gramman ylitys aiheuttaisi 120 euron sakon jokaiselta autolta, joka rajan ylittää.
Valmistajat saavat muodostaa pooleja, jolloin pooliin kuuluvien autojen päästöt lasketaan niiden keskiarvona. Lisäksi valmistaja, jonka autojen määrä on alle 22 000 vuodessa saa hakea komissiolta erillistavoitetta autoilleen.
Autoteollisuus vastustaa esitystä
Autoteollisuus ilmoitti oitis, että esitys ei ole realistinen. Lisäksi autojen jakaminen segmentteihin on tehty väärin. Pakettiautot muodostavat useampia segmenttejä. Lisäksi esitys ei ota huomioon pakettiautojen käyttötarpeita riittävästi.
Parlamentti päättää asian
Lopullisen päätöksen pakettiautojen CO2-päästörajoista tekee EU:n parlamentti.
Lisätiedot (englanniksi): ec.europa.eu/environment/air/transport/co2/pdf/com_2009_593.pdf
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia