Peugeot Partner ja Renault Kangoo parivertailussa

Osta täydellinen testiraportti.
2PientaTila-autoa vertailu TL0814
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

UUDET AUTOT | 20.12.2008
toimitus TL-verkkotoimitus

Pakettiautomaisten tila-autojen pioneerit Partner ja Kangoo uudistuivat hiljan. Otimme ranskalaiskaksikon vertailuun pienillä dieselmoottoreilla vauhditettuina. (Tuulilasi 14/2008)

Samasta muotista puristetut Citroën Berlingo/Peugeot Partner sekä Renault Kangoo uudistuivat tälle vuodelle. Oli jo aikakin, sillä kummankin mallisykli on ollut todella verkkainen. Vertailuautojen edeltäjät esiteltiin yli kymmenen vuotta sitten, ja nyt ollaan kummankin kohdalla vasta toisessa polvessa.

Mitat ovatkin paisuneet yhden sukupolven yli suoraan tämän päivän tasolle. Pituutta ei ole siunaantunut kuin alemman keskiluokkalaisen verran, mutta leveyttä ja korkeutta sitten senkin edestä. Muuttuneet mittasuhteet tekevät autoista aiempaa koppimaisempia. Peugeotin muotoihin on saatu enemmän henkilöautomaisuutta, Renault näyttää selvästi pakulta.

Tekniikka on väännetty samalla kaavalla. Keulilla on pieni, kiinteäsiipisellä turboahtimella ja yhteispaineruiskutuksella varustettu dieselmoottori. Peugeotin kone on 1,6- ja Renaultin 1,5 –litrainen. Tehot ja väännöt vastaavassa järjestyksessä 90 hv/215 Nm ja 86 hv/200 Nm. Eteenpäin vieviä vaihteita on viisi. Hiukkassuodatinta ei saa kumpaiseenkaan edes lisärahalla. Peugeotilta on tulossa tänä syksynä uusi HDi 90 -moottori, jossa on hiukkassuodatin vakiona. Renaultiin suodatinta ei ole ainakaan toistaiseksi tulossa. Kylmien ilmojen lisälämmitys hoidetaan kummassakin autossa sähkövastuksilla.

Kuljettajan paikalla tunnelmat ovat erilaiset. Peugeotissa fiilis on – ulkokuoren tapaan – lähempänä henkilöautoa. Renaultissa laajempi kojelauta, avarampi ohjaamo sekä suurempi tuulilasi henkivät pakettiautomaailmaa. Ajoasento on kumpaisessakin ryhdikäs, ja kulku istuimille helppoa. Näin ne soveltuvat hyvin myös huonojalkaisille.

Tavaratilat ovat selkeitä muodoiltaan, liki neliskulmaisia. Lyhyt pituus vaikeuttaa joidenkin tavaroiden kuormaamista, ja moneen farmariautoon mahtuukin enemmän tavaraa. Korin korkeudesta saatava hyöty tulee esille vasta kun kuljetetaan todella isoja esineitä. Hattuhyllyt voi irrottaa, mutta kummassakin takaosa taittuu ylös ja eteen lastauksen helpottamiseksi.

Kumpikin on omimmillaan taajama-ajossa. Suuret lasipinnat ja korkealla istuminen antavat hyvän perspektiivin kadun vilinään. Myös koneen luonne ja vaihteiston välitykset sopivat parhaiten tällaiseen ajoon. Liikkeelle lähdöt sujuvat vaivattomasti ja parivaljakon meno tuntuu hyvän väännön turvin jopa terhakalta. Mistään raketeista ei voi kuitenkaan puhua.

Listahinnoiltaan Partner Premium (21 990 e) ja Kangoo Expression (21 300 e) ovat huokeita, ja lähellä toisiaan. Esittelyautoja oli kuitenkin täydennetty melkoisesti, varsinkin karua Renaultia. Näin niiden hinnat kipuavat jo aivan toiselle tasolle, ja alemman keskiluokan malleista löytyy paljon varteenotettavia vaihtoehtoja.

 

Loppuarvostelu

 

Tilakopit soveltuvat parhaiten perheellisille, joilla on usein suurempaakin kuljetustarvetta. Hyvä itsetunto on koppikuskin ehdoton vaatimus, sillä näillä autoilla ei leveillä. Kaksikon ominaisuudet ovat tasaiset, vaikka Kangoo päihittää Partnerin lopulta vain mukavuudessa.

1. PEUGEOT PARTNER

Partner on selvästi henkilöautomaisemman oloinen. Sisätilat ovat monessa kohtaa tilavammat, ja ennen kaikkea mukavammat. Alusta on jämäkämpi, ja auto soveltuu paremmin myös mutkatielle. Toisaalta mukavuus on tietyissä tilanteissa jopa surkea. Myös alustan käyttäytyminen ääritilanteissa ja epätasaisuuksissa on arveluttavaa. Tavaratilan laajennusmahdollisuudet ovat monipuolisemmat, mutta toiminnot hankalammat. Asfaltin laatu vaikuttaa selvästi melutasoon. Sekä mukavuus- että turvallisuusvarustelu on kattavampi kuin Renaultissa.

Auton vertailuhinta 23 990 e, sisältää metallivärin (590 e), vakionopeussäätimen (340 e), ajonvakautuksen (390 e), peruutustutkan (390 e) ja pyyhkimien sadetunnistimen sekä monitoiminäytön (290 e).

2. RENAULT KANGOO

Kangoo jää tasaisesti lähes jokaisella osa-alueella. Ranskalainen pehmeys ja mukavuus on Renaultissa tallella, niin alustassa kuin istuimissakin. Melua on useimmilla pinnoilla Peugeotia enemmän. Renault sopii pehmeämmän alustansa takia parhaiten leppoisaan ajoon. Ohjaus on tunnoltaan etäisempi mutta johdonmukaisempi. Alusta toimii loogisesti myös ääritilanteissa, mutta korin ylimääräinen keinahtelu rasittaa. Tavaratila on perusmuodossaan pienempi, mutta laajennettuna suurempi. Kulutus on niukasti kilpailijaa alhaisempi. Huollattaminen on kalliimpaa.

Auton vertailuhinta 25 580 e, sisältää metallivärin (430 e), vakionopeussäätimen (250 e), ajonvakautuksen (590 e), sivuturvatyynyt eteen ja turvaverhot (370 e), sähköiset takalasinnostimet (270 e), kevytmetallivanteet (450 e), kattotelineet (330 e), CD-soittimen (190 e), taittuvan etumatkustajan selkänojan sekä takapöydät (240 e), korinväriset puskurit (130 e) ja automaattisen ilmastoinnin,  pyyhkimien sadetunnistimen sekä sähkösäätöiset sivupeilit (1 030 e).

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Partner, Peugeot, Renault

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

APE-Kukkaro

  1. Kukkarosi tulee esiin sivun vasempaan yläreunaan. Anna sähköpostiosoitteesi ja hyväksy APE-kukkaron ehdot ja paina Jatka-painiketta.
  2. Mene antamaasi sähköpostiosoitteeseen ja klikkaa postiisi tulleessa vahvistusviestissä olevaa linkkiä.
  3. Tämän jälkeen ohjaudut APE-kukkaron sivulle tietojesi täydentämistä varten.
  4. Tietojen antamisen jälkeen voit siirtää rahaa kukkaroosi joko verkkopankin, luottokortin tai puhelimen avulla.
  5. Artikkelin pääset lukemaan klikkaamalla sivun vasemmassa yläreunassa olevaa Hyväksy-linkkiä.
  6. Kun maksu on hyväkstytty, maksullisen sisällön latauslinkki ilmestyy jutun otsikon alle.

Tämän jälkeen APE-kukkaro on käytössäsi koneella, jolla otit sen käyttöön. Halutessasi voit käyttää APE-kukkaroa myös muilla koneilla tilaamalla sähköpostiisi kukkaroon ohjaavan linkin.

Mikäli käytät kukkaroasi julkisella koneella poista selaimen evästeet käytön jälkeen.

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com