Kiinassa 20 miljoonaa skootteria vuodessa
Ensi joulukuussa avataan Kiinassa ensimmäinen Peugeot skoottereiden myymälä. Mahdollisuuksia myynnin kasvattamiseen pidetään hyvinä, sillä Kiinassa skoottereita myydään vuosittain 20 miljoonaa kappaletta. Määrä vastaa miltei puolta skoottereiden maailmanlaajuisesta myynnistä.
Euroopan markkinoihin verrattuna Kiinassa myydään kahdeksan kertaa enemmän skoottereita vuodessa. Ranskassa Peugeot skootterit ovat myyntilistojen kärjessä.
Peugeotin markkinoinnin ja myynnin hoitaa Qingqi, joka on Peugeot skoottereiden teollinen ja kaupallinen yhteistyökumppani. Tämän vuonna 2006 perustetun yrityksen osakkeista Peugeot omistaa 50 %.
Peugeot rakentaa Kiinaan 145 myyntipisteen ketjun. Sen lisäksi Kiinan eri maakuntiin tulee kaikkiaan yhdeksän erityisen näyttävää myymälää tukemaan Peugeotin mielikuvaa ja markkinointia.
Peugeotin skootterimyynti Kiinassa käynnistyy viidellä mallisarjalla. Niiden moottorikoko on 80-125 cm3. Kaikki mallit valmistetaan Jinanissa Kiinassa. Sen lisäksi myöhemmin mallistoa täydennetään Ranskassa valmistetuilla kalliimmilla malleilla.
Peugeot kertoo skoottereistaan myös Shanghain maailmannäyttelyssä esitellessään toimintaansa mailman vanhimpana skoottereiden valmistajana.
TL-verkkotoimitus; tiedot Peugeot
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia