Pisin koritakuu jo 30 vuotta, mutta autot ruostuvat uudesta pitäen

Korin ruostuminen on yleensä syy siihen, että auto päätetään romuttaa. Kantavien rakenteiden kuntoa tutkitaan katsastuksessa, ja pahimmat vauriot määrätään korjaamaan. Ruostuminen heikentää myös korin törmäysturvallisuutta salakavalasti. Niinpä kotelorakenteiden syöpymisen estämiseen pitäisi kiinnittää nykyistä paljon enemmän huomiota.

Suomen autokannan kasvu sai 60-luvulla vauhtia tuonnin vapauduttua. Pian huomattiin, että uudet autot ruostuivat nopeasti. Siihen omaksuttiin tiukka kanta. Koska ruostuminen vaaransi liikenneturvallisuutta, katsastustoiminnassa otettiin siihen hyvin kriittinen kanta. Autokatsastustoiminnan ansiosta ruostevaurioita eivät päässeet aiheuttamaan suurempia liikenneturvallisuusongelmia. Se aiheutti kuitenkin merkittäviä kuluja ja runsaasti ylimääräistä työtä autojen omistajille.

Samaan aikaan auton mekaaniset osat alkoivat kestää entistä pitempään. Moottori ei enää vaatinut peruskorjausta 100 000 km ajon jälkeen, ja myös aiemmin epäilyjä herättäneet kestovoidellut nivelet alkoivat kestää yllättävän hyvin. Syntyi epäsuhde korin ja auton muiden osien kestävyyden välille. Kori ruostui puhki, mutta tekniikka oli vielä hyvässä kunnossa.

Asiaan kiinnitettiin yleisempääkin huomiota. Jo 60-luvulla kehitettiin varsin hyviä ruosteenestomenetelmiä. Aiemmin oli suoja-ainetta ruiskutettu vain alustan näkyville pinnoille. Sitten suoja-aineita alettiin ruiskuttaa myös kotelorakenteisiin, ja tämä vähensi ratkaisevasti näiden rakenteiden ruostumista.

Pakollinen ruosteenesto autoilijan etu

Asiaa ryhdyttiin tarkastelemaan myös kansantaloudelliselta kannalta. 70-luvulla perustettiin Ajoneuvojen ikätoimikunta, joka laski korien ruostumisen aiheuttavan kansantaloudelle merkittävät tappiot. Niiden suuruudeksi arvioitiin 70-luvun lopussa puoli miljardia markkaa vuodessa.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 1967 rahasto Sitran tukema toimikunta tekikin useita esityksiä tilanteen parantamiseksi. Niistä merkittävin oli se, että ruosteenestokäsittelyjä esitettiin pakollisiksi uusiin henkilöautoihin.

Kun tieliikennelaki uudistettiin 80-luvun alussa, siihen tuli määräys, jonka mukaan uuden henkilöauton kori oli hyväksyttävällä tavalla suojattava syöpymistä vastaan. Valitettavasti vain hyvää tarkoittava säännös osoittautui perin hankalaksi panna toimeen käytännössä.

Aluksi kaikki meni hyvin, kun autoja ei yleensä suojattu kunnolla autotehtailla. Lähes kaikki autot joutuivat maahantuontivaiheessa ruosteenestokäsittelyyn, ja nämä käsittelyt oli helppo vaatia tehtäviksi standardien vaatimusten mukaisesti. Lainsäädäntö edellytti myös tehdaskäsitellyiltä autoilta uusintakäsittelyjen hyväksymistä.

Volkswagenin käyttämä kuumavahasuojaus oli tehokkaimpia tehdassuojauksia, ja se oli varsin helppo hyväksyä SFS-standardia vastaavan suojan antavaksi. Myös Saabeihin Uudessakaupungissa tehty suojaus täytti vaatimukset.

Tehdassuojauksen kustannukset autoveron alentamiseen

Mutta tilanne kävi hyvin nopeasti hankalammaksi. Kun autojen verotusarvosta näet saatiin vähentää hyväksytyn tehdaskäsittelyn arvo,valmistaja yksi toisensa jälkeen alkoi anoa veron alentamiseksi hyväksyntää omille tehtaalla suoritetuille käsittelyille. Tässä vaiheessa homma alkoi lopullisesti karata käsistä.

Erilaisten tehdaskäsittelyjen arviointi kävi ylivoimaiseksi Suomen viranomaisille. Tilannetta vaikeutti vielä se, että SFS-standardi 4087 oli tarkoitettu jälkikäsittelystandardiksi, eikä se sellaisenaan soveltunut valmistusvaiheeseen. Autoveron laskennassa toteamus ”vastaavasta suojasta” tuotti myös vaikeuksia.

Ruosteenesto korvattiin 6 vuoden puhkiruostumattomuustakuulla

80-luvun puolivälissä Suomen viranomaiset olivat valmiit nostamaan kädet pystyyn. Yleistyneet pitkän puhkiruostumattomuustakuut tarjosivat hyvän tekosyyn aikaisemman ruostesuojauslinjan muuttamiseen. Liikenneministeriö ilmoitti tulkinnasta, jonka mukaan kori katsotaan suojatuksi hyväksyttävällä tavalla, jos valmistaja antaa riittävän pitkän, ainakin kuuden vuoden pituisen puhkiruostumattomuustakuun.

Tämä tulkinta käytännössä lopetti kunnolliset ruosteenestokäsittelyt monista autoista. Autoille annettiin kuuden vuoden takuita perin heppoisin perustein. Suoja-ainetta oli suihkaistu vähän näöksi, mutta käsittelyn huolellisuuteen ei paljon panostettu.

Koska autoille tehtiin jo silloin hyvä pohjamaalaus upotusmenetelmällä, pahimpien paikkojen kevyt suojaus riitti käytännössä pitämään ruosteen piilossa vaaditut kuusi vuotta. Eikä se, mitä tapahtui seitsemäntenä vuonna, enää kiinnostanutkaan valmistajaa.

Pitkä takuu - väärä käsitys ruostumisesta

Pitkät koritakuut tuudittavat uusien ja osin käytettyjenkin autojen ostajat väärään turvallisuuden tunteeseen. Aiemmin uuden auton ostaja oli kiinnostunut huolehtimaan auton ruosteenestosta. Ruostuminen alensi auton jälleenmyyntiarvoa, siksi siitä oltiin kinnostuneita. Koritakuun pidetessä myyjät alkoivat vakuutella ostajille, että ruosteenestokäsittely oli tarpeeton, jopa haitallinen. Seuraus: suurin osa uusista autoista jäi suojaamatta, vaikka varsin monet tarvitsisivat edelleen jälkikäsittelyn antamaa lisäsuojaa.

Moni autotehdas piti riittävänä, kun auto ulkoisesti kestää niin pitkään, ettei uuden auton ostaja näe ruostetta. Se ei huoleta silloin ensimmäisenä käytetyn ostanuttakaan. Kun monilla markkinoilla autot poistuvat liikenteestä 10 vuoden iässä, 6–10 vuotta vanha auto alkaa olla elinkaarensa päätepisteessä. Se pitäisi korjaamisen sijasta poistaa autokannasta. Näin voitaisiin lisäisi uusien autojen kysyntää.

Kadonneet ruostesuojausmarkkinat

Ruosteenestoa tarjoavat liikkeet saivat kokea kovia aikoja, kun uusien autojen koritakuita venytettiin. Vaikka vuosina 1987-1989 uusia autoja myytiin Suomessa enemmän kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen, vuodet 1989–93 olivat ruosteenestoalalle erityisen kovia. Yritysten liikevaihto laski koko ajan. Vasta 90-luvun puolivälissä ihmiset havahtuivat huomaamaan, että autot edelleen ruostuivat. Asian havaitsivat jopa uutena hankittujen autojen omistajat, jotka laman seurauksena pitivät autoaan 5-7 vuotta ennen sen vaihtamista uuteen. He eivät takuun ja autoilukustannusten säästämisen seurauksena suuremmin pohtineet, oliko ruostuminen hävinnyt fysiikan maailmasta.

Tosipitkät takuut

Kuusi vuotta on auton iäksi kovin lyhyt aika. Japanissa autot poistetaan liikenteestä likimain tuossa iässä, koska tekniset määräykset vaativat uusimaan vanhoihin autoihin kohtuuttoman paljon kalliita osia.

Suomessa auto poistuu liikenteestä Japaniin verrattuna kolminkertaisessa iässä. Vuonna 2000 henkilöautojen poistumisikä oli keskimäärin 18,3 vuotta. Mutta muuallakin ajetaan vanhoilla autoilla. Esimerkiksi Saksassa liikenteessä olevien autojen keski-ikä on noussut koko ajan. Vuonna 1999 se oli 6,8 vuotta (Suomessa 10,3 vuotta). Niinpä tarve pitempään turvaan ruostumista vastaan ei ole vain suomalainen ilmiö.

Audi räväytti jo 80-luvulla markkinoille kymmenen vuoden puhkiruostumattomuustakuun. Sitä pidennettiin joku vuosi sitten 12 vuoteen. Ruostumisestaan surullisen kuuluisa Opel ryhtyi antamaan uudelle Astralle niin ikään 12 vuoden takuun. Myös Volkswagen on jatkanut takuutaan 12 vuoteen, samoin Peugeot.

Koritakuun pituudessa uusin kärkilukema on kuitenkin Mercedes-Benzillä. Vuoden 1999 lopulla se ilmoitti, että kaikilla malleilla on tuosta ajankohdasta lähtien 30 vuoden koritakuu! Takuun edellytys on, että auto on ainakin joka toinen vuosi käynyt merkkihuollossa.

Takuu ei korvaa, jos...

Pitkällä koritakuulla on paljon hyviä puolia. Jotta takuukorvauksia ei lankeaisi maksettavaksi liian usein, jo valmistuksessa ruosteenestoon pitää kiinnittää huomiota. Rakennesuunnittelu, pohjamaalaus, mahdollinen sinkittyjen osien käyttö ja suoja-ainekäsittelyt ovat keinoja, joilla haluttuun tulokseen päästään.

Pitkä koritakuu ei kuitenkaan takaa, etteikö käyttäjän autoon ilmaantuisi ruostevaurioita takuuajan kestäessä. Eikä se takaa, että tällaiset vauriot korjattaisiin takuun piikkiin.

Koritakuun ehdoista jää useimmilta huomaamatta pari asiaa. Ensinnäkin takuu ei vastaa sellaisten ruostevaurioiden korjauksista, jotka ovat saaneet alkunsa ulkoisesta tekijästä. Tällainen on yleensä jokin kolhu, kiveniskemä, naarmu tai vastaava.

Koritakuu myös yleensä edellyttää, että auton maalipintaa on hoidettu asianmukaisesti. Mitä se tarkoittaa? Auton säännöllistä pesemistä ja vahamista. Vahaaminen estää aivan pienten, lähes huomaamattomien maalivaurioiden kehittymisen rumiksi ruosteläikiksi.

Koritakuu edellyttää myös, että havaitut vauriot korjautetaan heti. Se on tehtävä yleensä autotehtaan (käytännössä merkkiliikkeen) hyväksymällä tavalla.

Todellisuudessa koritakuu on usein melkoisen yliarvostettu etu. Se korvaa ruostevaurioita yleensä vain silloin, jos auton rakenne syöpyy puhki sisältä päin, ehyen maalipinnan alta. Toki tätäkin sattuu, voittaahan lotossakin miltei joka viikko joku miljoonan tai useampia.

Jos vaurio on alkanut ulkopuolelle tulleesta kolhusta tai vaikkapa vain maalipintaan singonneesta, renkaan nastasta peräisin olevasta metallihiukkasesta, joka on rauhassa saanut ruostua maaliin uppoutuneena, vaurion korjaamista ei kustanna sen enempää puhkiruostumattomuustakuu kuin maalitakuukaan.

Korjaukset suurennuslasin alla

Uuteen arvoon koritakuu nousee silloin, kun autolle sattuu kolari tai muu vaurio. Jos auto on korjautettu merkkiliikkeessä tai sen hyväksymällä korjaamolla, takuu on edelleenkin voimassa. Muussa tapauksessa ei.

Käytännössä korjaukset, joissa peltejä kuumennetaan ja hitsataan, tuhoavat kaikki korin aikaisemmat pintakäsittelyt. Niiden kunnollinen uusiminen korjaamon olosuhteissa on usein hankalaa, jopa mahdotonta. Miten voidaan raaputtaa hitsauksen aikana umpinaiseen koteloon syntynyt karsta tai hilse pois, jotta pelti voitaisiin pohjamaalata kunnolla? Miten saadaan pistehitsisauman ruosteenesto hoidettua siten, ettei ruoste pääse sieltä leviämään?

Huikea vaatimus ammattitaidosta

Huikeaa ammattitaitoa vaaditaan uutta Mersua korjaavalta peltisepältä ja korjaamolta, jotta esimerkiksi kynnyskotelo tai keskipilarin alaosa osataan vaihtaa siten, että ruoste ei varmasti tule esiin seuraavien 29 vuoden aikana. Onko se mahdollista? Edes Suomen parhaat korikorjauskouluttajat eivät ole aivan varmoja asiasta.

Käytäntö on osoittanut, että korjatut korin kohdat ruostuvat yleensä aina herkemmin kuin tehtaan jäljiltä olevat osat. Suurin syy on se, että piiloon jäävien osien ruosteenesto on valitettavan usein laiminlyöty. Hutilointi tulee ilmi vasta vuosien jälkeen. Auto on vaihtanut omistajaa, ja korjaajaa on miltei mahdoton saattaa vastuuseen tekemisistään tai paremminkin tekemättä jättämisistään.

Kuluttaja-asiamies tai kuluttajavalituslautakunta ei ole käsitellyt Suomessa tapauksia, joissa kuluttaja olisi vaatinut hyvin pitkään takuuaikaan vedoten varsin vanhan auton korjaamista ruostumiseen liittyen.

Tapio Ketonen