Skoda Fabia on toiminut hyvin luotettavasti Hännisen ajamana tämän vuoden rallin EM-sarjassa. Mutta Madeiran osakilpailussa Murphyn laki toteutui. Jos jotakin menee pieleen se menee. Ja jollei mene kunnolla, se menee sittenkin...
Ensimmäinen murhe tapahtui, kun Hännisen autosta puhkesi rengas. Se yksin on harmillista. Mutta ei siinä kaikki. Saman tien meni kaksi rengasta ja kummatkin samalta puolelta. Vastoinkäyminen aiheutti niin suuren ajan menetyksen, että rallin huippusijoitus tuntui menneen saman tien.
Hänninen kuitenkin jatkoi sikukkaasti, ja alkoi saavuttaa edellään ajavia. Ennen viimeistä erikoiskoetta hän oli jo noussut toiseksi.
Viimeisellä erikoiskokeella tapahtui jotakin outoa. Auton polttoainepumppuun tuli häiriö. Vastaavaa ei aikaisemmin ollut koskaan tapahtunut. Se kummastutti, ja syytä ryhdyttiin etsimään tarkasti.
Ensiksi selvisi, että häiriön aiheuttaja olikin kuljettajan istuimen alla sijaitsevassa elektroniikkaa ohjaavassa boksissa. Miksi se oikutteli?
Osoittautui, että boksiin tuli vettä, se aiheutti boksin toimintahäiriön. Polttoainepumppu toimi moitteetta, mutta sitä ohjaava elektroniikka ei.
Mutta mistä vesi oli peräisin?
Se tuli pissapojan säiliöstä, jonka liitin oli löystynyt. Vettä valui lattialle. Jarrutus- ja kiihdytystilanteissa sekä kaarteissa ja hypyissä vesi liikkui, ja sitä pääsi lattialle sijoitettuun boksiin. Ohjausyksikkö oli sijoitettu kuivaan paikkaan, ja mahdollisimman matalalle painopisteen vuoksi. Siksi ohjausyksikkö sijaitsee kuljettajan istuimen alla.
Vesi on ihmeellinen aine. Ainakin rakentajat tietävät, että se liikkuu sivusuunnassa ja jopa ylöspäin, jos se ei alaspäin pääse.
Asiasta kertoi Tuulilasin verkkotoimitukselle Volkswagen Motorsportin huoltoalueella Lasse Lampi, joka on seuraamassa Jyväskylän MM-rallia. Lampi kuuluu Juho Hännisen taustajoukkoihin. Hänellä on laaja erittäin suuri kokemus ralliautojen rakentamisesta ja testaamisesta.
Entä mitä Lampi teki VW Motorsportin huollossa?
Volkswagen Motorsportin huollossa on useita Lammen tuntemia henkilöitä, joilla on yhteinen historia mm. Mitsubishin ajoilta. Tuttavat tapaavat toisiaan. Mutta puhuttiinko VW Motorsportin tulevaisuudestakin? Sitä en tiedä. Kaikki eivät keskustele busineksesta ulkopuolisten kuultavaksi. Ennen poistumistaan Lampi totesi: "Minä olen myymässä itseäni".
Jorma Viitanen






Kommentit
0 kommenttia