Autojen valmistus käynnistettiin Malesiassa vuonna 1983. Aluksi kaikki osaaminen hankittiin Mitsubishilta. Valmistus oli kokoonpanoa, eikä Proton ollut vielä itsenäinen autojen kehittäjä. Autojen valmistamisella oli tavoitteena edistää koko maan teknologista kehitystä. Proton on lyhenne malesiankielisistä sanoista Perusahaan Otomobil Nasional, kansallinen henkilöautoprojekti.
Vuonna 1996 Proton hankki omistukseensa englantilaisen Lotus Engineering -yhtiön Bugattilta. Jälkimmäisen omistaa nykyisin Volkswagen. Hankinnan syynä oli halukkuus päästä itse suunnitelemaan autoja alusta loppuun. Nyt Proton korostaa Malesian olevansa yksi niistä yhdestätoista maasta, joissa autoteollisuus on kokonaisvaltaista. Proton myös kehittää ja valmistaa itse autojensa moottorit.
Protonilla on viime vuosina ollut 60 %:n osuus Malesian automarkkinoista, mutta sen markkinaosuus on alkanut tippua.
Henkilöautojen valmistajatilastossa Proton oli vielä vuonna 2002 maailmanlaajuisesti sijaluvulla 21. Henkilöautojen lisäksi yhtiö ei valmista pakettiautoja tai kuorma-autoja. Vuotuinen autotuotanto on nyt lähestymässä 400 000 kappaleen rajaa, joten valmistusmäärä on kasvanut nopeasti.
Aluksi Protoneita vietiin maihin, joissa on vasemmanpuoleinen liikenne - Uusi-Seelanti ja Irlanti olivat ensimmäisten joukossa. Proton vie autoja myös Australiaan ja Kaakkois-Aasian markkinoille.
Euroopassa merkki sai enemmän vastakaikua Englannin markkinoilla, jossa autojen myynti käynnistyi vuonna 1989. Merkkiä mainostettiin iskulausella ”japanilaista teknologiaa malesialaiseen tapaan”. Protonin mallit ovat hintatietoisten ostajien suosimia, ja se kilpailee osin korealaismerkkien kanssa.
Myös muut Euroopan maat ovat tulleet vientikohteiksi, ja markkinointia varten Proton on perustanut omia maahantuojayhtiöitä eri maihin.
Protonin yritysjohto korostaa allianssien merkitystä. Yhtiöllä on yhteistyösuhteet Iraniin, jossa on menossa malesian esimerkin mukainen kansallinen autonvalmistusprojekti. Autotehtaista yhteistyö Mitsubishin kanssa on päättynyt, mutta Renaultin kanssa se jatkuu. Uusimpia alliansseja on yhteistyä italialaisen MV Agusta -moottoripyörämerkin kanssa. Se ennakoinee Protonin kiinnostusta moottoripyörämarkkinoihin.
Protonin jakamassa informaatiossa painotetaan etuja, joita yhteistyö tarjoaa. Protonin johto korostaa, että sen ei välttämättä kannata kehittää omia pohjalevyjä kaikkiin malleihinsa, vaan se voi käyttää muidenkin valmistajien komponentteja. Muille valmistajille Proton tarjoa puolestaan hyvin edullisia valmistuskustannuksia. Tällöin ei tarkoiteta niinkään auton kokoonpanossa syntyviä palkkakustannuksia vaan suunnittelussa tarpeellisen teknisen henkilökunnan aiheuttamia kuluja. Ero esimerkiksi Saksaan on valtava. Jos auton suunnittelussa saksalaisten insinöörien palkat korvautuvat malesialaisten palkkakustannuksilla, saavutettaisiin kymmenien prosenttien säästöjä.
Proton ei valmista vain autoja. Myös 2-pyöräiset ovat mukana ohjelmassa. Protonilla on yhteistyösopimus italialaisen MV Agustan kanssa. Proton on erittäin näkyvä KR Racing-teamin sponsori. Talli ajaa Moto GP-luokassa roadracingin maailmanmestaruudesta. Tallin omistaja on maailmanmestari Kenny Roberts, jonka nimen etukirjaimista tallin nimi on johdettu.
Proton on myös maastopolkupyörien valmistaja. Eikä olisi ihme, jos piakkoin voisimme ostaa vaikkapa Volkswagen-Proton maastopyöriä Volkswagen-liikkeistä. K-ketjun liikkeissä (pääyhtiö Kesko kuten Volkswagenin maahantuojayhtiö VV-Autonkin)
tosin on myynnissä Soliferin polkupyöriä ja skoottereita. Ainakin jälkimmäisiä on valmistettu Kiinassa.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia