Monien mielestä sähköauto on ihana keksintö. Sei ei kuluta bensiiniä tai dieseliä. Se ei tuota CO2-päästöjä. Se on hiljainen. Ainoaksi varjopuoleksi mielletään korkea hankintahinta.
Sähköautoon kriittisesti suhtautuva huomauttaa, että ihanuudesta katoaa suuri osa, kun todelliset ympäristövaikutukset otetaan huomioon. Ja inauus taitaa olla kaukana automatkailusta, jossa autoa joudutaan lataamaan tuntikausia toimintasäteen umpeuuduttua. Taitaisi olla järkevämpää tyytyä polkupyörään.
Noin mekin aprikoimme. Mutta sitten oivalsimme, että tässähän on tarjolla aito testitilanne. Ajatus alkoi kiehtoa, kun saman merkin tuotteetkin olivat saatavilla. Peugeotin Ion -sähköauto pistettäisiin vain vastakkain Peugeot -polkupyörän kanssa.
Auton rattiin oli helppo saada sopiva kuljettaja Tuulilasin toimituksesta. Esimerkiksi päätoimittajalle tekisi hyvää istua välillä sähköauton rattiin. Saisipa ainakin sopivan vieroitustuokion Audin R8 -koukusta, johon tämä näytti joutuneen Tuulilasi-lehden numerossa 9.
Kukaan toimituksen jäsenistä ei ollut riittävän kovakuntoinen, jotta hänen olisi pistetty polkemaan Helsingistä Jyväskylään. Mutta otimme avuksi Facebookin. Sieltä saimme asiasta kiinnostuneen koehenkilön, pyöräilijä Niko Asposen.
Auto saatiin varattua helposti. Niko haki pyörän lainaksi Puotinharjun ostoskekuksesta Velo&Oxygen -liikkeestä.
Koska polkupyöräilijä ei saa ajaa moottoritiellä, reitiksi valittiin vanha Lahdentie (tie numero 140) Vantaan Vankilan tienoilta Lahden kautta Vääksyyn ja sieltä edelleen Korpilahdelle venesatamaan.
Testi käynnistettiin Juhannuksen jälkeen 27. kesäkuuta. Lämpötila aamukuudelta oli jo parikymmentä astetta. Hellesää oli raskas keli polkupyöräilijälle. Mutta ei se ihan herkkua ollut Ionin kuljettajallekaan. Sähköä oli säästettävä, joten ilmastointia ei voinut käyttää.
Testi käynnistyi kello 7.50 aamulla, kilpailijat lähtivät liikkeelle.
Kun kello 9.40 Peugeot Ion-sähköauto kaarsi Vääksyn ST1-asemalle, pyöräilijä on Mäntsälässä.
Vääksyyn saapunut autoilija alkoi tankata auton akkua ja itseään. Samaan aikaa pyöräilijä etenee koko ajan.
Kello 10.35 Niko on sivuuttanut Lahden ja polkee kohti Vääksyä. Sähköauton akun lataaminen jatkuu edelleen.

Torin reunalla sähköauto herättää uteliaisuutta. Mutta kun kysyjille selviää, että auton hinta on 40 000 euroa, he eivät ota uskoakseen moista hintaa. Kuljettaja joutuu selittämään, että sähköautolla on hyvin rajallinen toimintasäde. Yleisön keskuudessa auto arvioidaan mahdottomuudeksi talviolosuhteissa ja maaseudulla. "Taitaa olla kaupunkilaisten kotkotuksia".
Kello 11.50 Niko laskettelee Peugeot-polkupyörällä Vääksyyn. Saman tien pyöräilijä sivuuttaa Peugeot-sähköauton ja ottaa keulapaikan. Sähköauton lataaminen jatkuu edelleen. Akussa ei ole vieläkään riittävästi virtaa, niin että latautuneella sähkömäärällä pääsisi Korpilahteen sakka.

Kaksi tuntia ja 20 minuuttia kestänyt lataus on nostanut auton toimintasäteen 90 kilometriin. Tarvitaan kuitenkin vielä tunti lisää odottelua. Silloin auton lataustilasta ja toimintasäteestä kertova mittari näyttää auton yltävän 130 kilometrin ajomatkaan. Se ilmeisesti riittää perille saakka ilman lisätankkausta. Nyt auto pääsee ajamaan takaa pyöräilijää.
Kuhmoisten kohdalla auton mittari näyttää jäljellä olevaksi toimintasäteeksi 80 kilometriä.

Kun matkaa maaliin on enää 63 km, sähköauto tavoittaa pyöräilijän. Auton toimintasädettä on tuolloin jäljellä 75 kilometriä. Alkaa näyttää selvältä, että sähköauto voittaisi lihasvoimalla polkevan pyöräilijän. Asia varmistuu, kun sähköauto Ion kaartaa Korpilahden venesatamaksi määrättyyn maaliin kello 15.20. Ja kaiken kukkuraksi akuissa olisi vielä ytyä peräti 7 kilometrin ajomatkalle.
Testiraportin kirjoittaja Tuulilasin päätoimittaja Lauri Larmela toteaa: "Tällä kertaa nelipyöräinen voitti kaksipyöräisen. Iso askel sähköautolla ja pieni ihmiskunnalle".
Niinpä, ja jos kisaan olis otettu mukaan dieselmoottorilla varustettu mopoauto, se olisi kirkkaasti lyönyt molemmat Peugeotit.
Me Tuulilasin verkkotoimituksessa katsomme kyllä polkupyöräilijän vähintään moraaliseksi voittajaksi. - Jaa, ette ole samaa mieltä? No, kannattaisi pohtia, millaiset mahdollisuudet samaisella sähköautolla olisi menestyä pyöräilijöitä vastaan parhaillaan käynnissä olevassa Ranskan ympäriajossa.
Jorma Viitanen













Kommentit
20 kommenttiaOikoluku :)
Toimittaja voisi tarkistaa tai tarkistuttaa jutun kieliasun, kiitos.
Hauska juttu, tosin krijotusvihreitä oli napsahtanut mukaan ehkä enemmän kuin laki sallii.
Oikolukupa hyvinkin
Onpa uskomatonta tämä "vihreä"-teknologia. Päästään aikakoneella 1800-luvulle matkustamisen osalta. Todellinen tulevaisuuden rahasampo (niin kauan kun veronmaksajat tukevat).
Viher-"teknologia" alkaa vaikuttamaan vanhalta vitsiltä, jota on toistettu liian monta kertaa. Enää ei edes naurata.
Samaa hörhöilyä tosin oli 70/80-luvulla öljykriisin aikoihin. Moottoritiehankkeet laitettiin jäihin (josta vieläkin kärsimme ja käytämme kinttupolkuja), koska oletettiin ihmisten jättävän autoilun kokonaan bensiinin hinnan takia. Sähköauton povattiin jo silloin olevan rahasampo, tulevaisuuden kulkuneuvo, mutta tulokset jäivät laihoiksi nähden hypeen, kuten jäävät nytkin.
jos hankintahina olisi sama kuin normaalissa autossa niin käytännössä kaikki kauppakassit voitaisiin korvata sähköautoilla ja osa ykkösautoistakin joita käytetään käytännössä vain kaupungissa. Samalla ratkaistaisiin muutama sähköntuotannonkin(esim. kulutus jakautuisi tasaisemmin koko vuodelle) ongelma koska sähköä jouduttaisiin tuottamaan merkittävästi enemmän.
Mikähän autonvalmistaja taikka öljyn tuottaja maksaa toimittajan palkan, kun nuin sähköautoa parjataan.
Onhan sitä olemassa kovakuntoisia pyöräilijöitä sekä sähköautoja joilla oikeasti pääsee pitkälle.
Kuten Teslan Model S
Hinta suomen hullunkurisen autoverotuksen jälkeen onkin sitten asia erikseen.
http://www.automerkit.fi/uutiset-trendit/automerkit/artikkelit/teslan-7-paikkainen-sedan-saehkoeauto-myyntiin-myoes-euroopassa.html
"Hinta suomen hullunkurisen autoverotuksen jälkeen onkin sitten asia erikseen."
Todella kovahan tuo sähköauton 12,2 % autovero on.
Kertokaapas, mistä asiasta TE olisitte valmis maksamaan veroa? Ettekö te nuijat tajua,että yhteiskunta ei toimi ilman veroja,tanan repuklikaanit!
Sähköautoja kannattaa tehdä vähäisen ajovastuksen automalleista, kuten Volkswagen L 1 ( 1+1 paikkaisena ), niin jo vallitsevalla akkutekniikalla pääsee kauas ja takaisin.