Vapaakauppaa ja vaikeuksiin joutuvien tuotannonalojen suojaamista
Koreasta tuotujen uusien autojen tuontitullit EU-alueelle poistettiin heinäkuussa 2011, kun EU ja Etelä-Korea tekivät vapaakauppasopimuksen. Mutta sopimujksen kirjattiin myös takaportti: Jos korealaistuotteiden tuonti vaikuttaa hyvin voimakkaasti EU:n sisällä jonkin teollisuudenalan rakennemuutoksiin ja kilpailutilanteeseen, sopimusta voidaan arvioida uudelleen. Ääritapauksessa tällaisen toimialan tuotteille voitaisiin määrätä tuontitulli uudelleen.
Ensimmäinen vaihe haitallisten vaikutusten arvioinnin ja toimenpiteiden käynnistämisessä on tilanteen tutkiminen. Ranskan teollisuusministeri on lähettänyt EU:n komissiolle tällaisen pyynnön. Se kohdistuu Etelä-Loreasta EU-alueelle tuotaviin uusiin henkilöautoihin.
Jos tutkinnassa havaitaan haitat suuriksi, ennen tuontitullien määräämistä edetään ilmoitusmenettelyyn. Korealaisvalmistajat ilmoittavat silloin edeltäkäsin, millaisia autoja ne ovat lähettämässä EU-alueelle, milloin ja mikä on tuontimäärä. Näiden tietojen avulla EU-alueella toimivgat autojen valmistajat voisivat sopeuttaa toimintatapojaan nykyistä paremmin kilpailuun.

Syynä pyyntöön on Ranskan oman autoteollisuuden ahdinko. Maan suurin autojen valmistaja PSA (Peugeot-Citroën) on menettänyt markkinaosuuksia Ranskan laskevilla markkinoilla. Heinäkuussa PSA ilmoitti sulkevansa Pariisin liepeillä toimivan autotehtaan. Se merkitsee 8 000 työpaikan katoamista. Maan hallitus ei pureksimatta tällaista päätöstä niellyt. On käynnistynyt vuoropuhelu hallituksen ja autoteollisuuden välillä keinoista, joilla tilannetta voitaisiin helpottaa.
Ranskan autoteollisuuden katsotaan menettäneet pienikokoisten autojen markkinoita nimenomaan korealaismalleille. Tilannetta tuskin voidaan ratkaista EU:n ja Etelä-Korean vapaakauppasopimuksen avulla, sillä EU:ssa toimivat yritykset vievät Koreaan enemmän tavaraa kuin sieltä tuodaan. Lisäksi korealaiset autonvalmistajat ovat kasvattaneet markkinoilla erityisesti Euroopassa suunniteltujen ja valmistettujen autojen myyntiä.
Mutta, mutta....
Korealaiset valmistajat (Hyundai ja Kia) eivät pelkästään tuo autoja Koreasta. Ne suunnittelevat ja valmistavat autoja myös EU:n sisällä. Tuotantolaitoksia on Slovakiassa, Tsekissä ja EU:n ulkopuolella Turkissa. Autojen muotoilusta ja kehittämisestä vastaavia yksiköitä on Saksassa. General Motors tuo Etelä- Koreassa valmistettuja Chevrolet-malleja EU:n alueelle.
Heinäkuussa Ranskan uusien henkilöautojen markkinat ovat supistuneet yhdeksän kuukautta peräkkäin. Heinäkuussa 2012 rekisteröitiin edellisvuoden heinäkuuhun verrattuna 7 % vähemmän. Erityisesti Peugeot, Citroën ja Renault menettivät myyntiään, kun taas Volkswagen ja Hyundai kasvattivat osuuttaan markkinoista.
Jorma Viitanen













Kommentit
9 kommenttiaJos Ranskan omalla maaperällä mm.VW kasvattaa myyntiä samalla, kun omat merkit menettävät, on se merkki ostajien ostokäyttäymisen muutoksesta? Syynä on oltava erot autojen laatussa ja ennen kaikkea ominaisuuksissa. Ranskalaiset autonostajat ovat näemmä huomanneet sen saman, kuin mitä me täällä pohjolassa kymmen vuotta sitten olemme todenneet: Vaihteleva laatu ja huono jälleenmyyntiarvo.
VW myy omia autoja pilkkahintaan ranskan maaperällä koska se tällä hetkellä *voi* näin tehdä. Tavoittelee monopolia ja nyt siihen on oiva aika vaikka tappiolla on myytävä. Ei ole kyse mistään laatueroista koska VW on tällä hetkellä varmaan laadullisesti surkein konserni ja silti niitä ostetaan. Mielikuvat ovat kaiken a ja o.
Korealaiset ovat epämukavia, meluisia ja ruostuvia kippoja! Heti vaan tullit käyttöön!
Naapureilla on Kioja ja ranskiksia, eikä nuo kovin tyytyväisiä ole. Yhdellä on Auris, ja siinäkin on jarruongelmia, muuten kyllä hyvä auto.
Minulla on sellainen mielikuva,että porsaan maustamaton sisäfile on hintaansa nähden laadukasta,mutta ilmeisesti tällä mielikuvalla minua katkerasti huijattu.
Nyt on sellainen mielikuva, että pitää saada Koskenkorvaa rapulaan. Saatanan Alko, myy pelkillä mielikuvilla onnettomia viinojaan.
Näinhän se kävi kännyköissäkin, korealaiset pyyhkii Nokialla lattiaa, työpaikat meni, mutta se ei Suomalaista paljon huoleta, siis ostetaan vaan lisää aasialaisten autoja ja puhelimia.
ikävää mutta totta, kustaan ns omiiin nilkkoihin
Millä todellisilla perusteilla Volkswagen muka olisi laadullisesti surkein konserni? Tietääkseni esimerkiksi Audin, Porschen tai vaikkapa Bentleynkään laadussa ei pitäisi olla erityisen suuria puutteita.